keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Treeniä, treeniä, ja ehkä pientä kehitystäkin

Eilen päästiin taas Ypäjän-open valmennukseen. Sain vihdoin myös hiukan videokuvaa, josta työstin tuollaisen pienen koosteen aika summamutikassa ja nopeasti. Aika lailla mietityttää aina näitten ratsastusvideoitten laittaminen tänne, mutta tässä nyt kuitenkin, olkaa armollisia vanhalle titaanilonkkatädille!

Mandy oli eilen poikkeuksellisesti löysän ja jopa laiskenpulskean tuntuinen. Sehän yleensä kuumenee jossain vaiheessa ratsastusta aina ihan kunnolla, erityisesti laukasta. Eilen sitä sai alkutunnista oikein pyytää eteen, ei reagoinut pohkeeseen yhtään samalla tavalla kuin yleensä, jolloin se on melkein yliherkkä. Tavallaan tämä laiskuus helpottaa ratsastusta, kun se ei sählää samalla lailla. Mutta joku sitä vaivasi ja jossain vaiheessa jumitteli ihan epätavallisesti. Sitten tuli kakka ja homma parani. Jotain siellä masussa oli, kun oli hiukan kurapieruillut, mikä myöskään ei ole tavallista.

Valmennuksen jälkeen tulikin yhtäkkiä mieleen, että olisko syönyt hiekkaa. Aloitan heti tänään psyllium-kuurin, jonka olin joka tapauksessa ajatellut antaa varmuuden vuoksikin näin keväällä (kuten myös syksyllä).

No mutta asiaan. Sain Fridan kuvaamaan ja pitkästä, pitkästä aikaa otettiin myös videota. Tunti sujui aluksi tosiaan aika tahmeissa merkeissä, mutta lopputunnista sain Mandyyn enemmän virtaa ja se alkoi tuntua paremmalta. Ratsastin ilman jalustimia koko tunnin valmentajan luvalla, kun jostain syystä mulla on nyt jalustinkriisi :).

Alla muutama kuvakaappauskuva videolta. Lopputunnista meillä oli hyviä hetkiä ja Mandy liikkui tosi isosti. Vaikka se on tavallaan helppo ratsastaa, on se samalla äärimmäisen vaikea, sillä se reagoi niin herkästi kaikkeen. Ravin tahti kärsii todella helposti, kun vaikkapa hiukankin horjahdan taikka en itse ole tasapainossa kaarteissa. Se ravaa niin valtavilla askeleilla, pitäisi saada se tikittämään pienempiä askeleita, niin kaikki olisi helpompaa. Eli jonkinlainen päinvastaisongelma meillä :D. Sen sijaan laukka on kyllä aika ihanaa nyt, nostaa nätisti ja laukkaa kivasti, Laukassa on myös helpompi tehdä asioita. Eilen jopa laukka oli aavistuksen velttoa, en juuri koskaan joudu pyytämään siinä kunnolla eteen, niinkuin eilen. Mutta kaikilla meillä on välillä erilaisia päiviä!

Silti olin itse yllättynyt postiivisesti kun katsoin videota. Mandy ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan, mutta silti se näytti niin paljon vahvemmalta kuin esimerkiksi kesällä, josta viimeisin video on. En ole nähnyt ketään muuta sen selässä ja itse kun tottuu omaan hevoseensa, ei eroa tai kehitystä ole niin helppo arvioida, vaikka moni onkin sanonut (valmentaja etunenässä), että hevonen on kehittynyt huimasti.

Kotiläksyksi saatiin hakea lisää pyöreyttä kaulaan ja sitä kautta rentoutta.

Tänään kevennellään rennosti, ehkä maapuomien avulla nostetaan selkää ylös. Loppuviikon taidan vain rentoilla, käydä maastossa ja höntsäillä, kivaa ilmaakin luvattu. Kuullaan taas!




Tästä kuvasta tykkään!

Ilman jalustimia koko tunti. 

Oikeassa kierroksessakin rupesi loppua kohden olemaan irtonaisuutta lavoissa.



Aika pitkäni piti liikkua ja reippaassa temmossa, ei saanut koota eikä käpertyä.

Isoja voltteja, joissa taivuteltiin sisään ja pyydettiin liikettä.


Tässä aika kivaa menoa, eikö? Kädet vois olla vähän alhaammalla, mutta kaikkea ei voi heti korjata...






Ja kas tässä tämä video. Laatu kärsi tässäkin aikalailla youtuben videonmuokkauksessa, alkuperäinen oli melko hyvää laatua, mutta ei voi mitään kun ei osaa niin ei osaa. Näkee jotain kuitenkin. Jätin myös valmentajan äänen, niin saa enemmän irti siitä, mitä haetaan. Mitä mieltä muuten olette, onko video sopivan pituinen, vai voisiko olla pitempikin?

4 kommenttia:

  1. Minähän katsoisin videoita vaikka kuinka kauan, ja tykkään kuulla valmentajan kommentit. Pidempää pätkää vaan niin kerkeää jyvälle :)

    Ymmärrän hyvin että tahdin kanssa on töitä, Mandylla tosiaan on aika paljon ravia noin pieneksi hevoseksi. Varsinkin tuossa kun työstitte ravia niissä isoissa askelissa niin huojumista ja horjumista tulee vielä aika paljon. Istut tosi siististi, varmasti saa olla supertarkkana ettei itse aiheuta tahtirikkoja omilla horjahduksillaan. Kaunis heppa ja ihana asenne työntekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ravi on meidän kompastuskivi, niinkuin valmentaja sanoi, se on ison pv:n ravia pienessä valkoisessa ponikropassa. Ja tahti häiriintyy tosi helposti senkin takia, että Mandy kuuntelee niin tarkasti ja kun vain ajattelenkin siirtymistä käyntiin, töksähtää se heti melkein seis. Siinäkin mielessä siis päinvastaisongelma. Sehän pysähtyy suoraan laukastakin kuin seinään, jos vain pyytää. Huojuminen ja horjuminen kuvaavat aika hyvin tuota ongelmaa. Valmentajan mukaan ajoittainen tahtiminenkin johtuu siitä, että tasapaino on haussa. kaikista näistä ongelmista huolimatta sillä on äärettämän kiva ratsastaa, asenne sillä on tosiaan kohdallaan ja meillä on aina hauskaa yhdessä.
      Kiitos istuntakommentista. Ilman jalustimia saan istunnan jotenkin niin paljon paremmin kohdalleen, toivottavasti osaan joskus saada saman tunteen jalustimien kanssa myös.

      Poista
  2. En nyt ollenkaan kritisoi, älä käsitä väärin, mutta osaatko kertoa kansantajuisesti mitä tuolla ylitempoisella juoksemisella haetaan? Joku visio varmasti on, hepallahan oli jotain vaivaa, eli onko vauhti siihen oikea lääke ja tapa kasvattaa voimaa vai mikä juju tässä on? Mietin noita tahtivirheitä ravissa, onko vauhti paras lääke niiden ehkäisyyn? Mutta kivasti istut, ilman jalustimia meno tekee ihmeitä itsekunkin istunnalle kun ei ole mahdollisuus jäädä kaivamaan jalalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aiheellinen kysymys ja kieltämättä se tuli omaankin mieleeni, kun videota katselin. Selkään ei tuntunut yhtään siltä, että mentiin noin kovaa haipakkaa koko ajan.
      Tuolla yhdessä aikaisemmassa postauksessa samaan aiheeseen jo vastasin. Osittain tässä on varmaan joitain koulukuntaerojakin. Muutamat valmentajat ovat hokeneet, että ei noin kovaa, toiset taas haluavat hevosen imevän oikein kunnolla eteen, josta sitten ruvetaan ottamaan enemmän vastaan ja kokoamaan, kun hevonen on siihen valmis.
      Mutta totta on, että hiukan ylitempoista menoa tuossa on, aktiivisuus voisi olla samaa luokkaa, mutta tahti pikkiriikkisen hitaampi.

      Poista