tiistai 3. marraskuuta 2015

Ehkä näemme vielä

Kuten olette varmasti huomanneet, on tämä bloggaamiseni muuttunut hiukan väkinäiseksi. Osaltaan se johtuu siitä, että hevostelu on pitkään ollut vähissä ja osaltaan siitä, että minulla ei ole ollut omaa hevosta, josta kirjoittaa. On vaikea kertoa vapautuneesti asioista, jos kyseessä on toisen ihmisen omistama hevonen. Vaikka omistaja antaisi luvankin kirjoittaa, ei se tunnu samalta, kuin jos kirjoittasi aivan omasta pollesta.

Olen luonteeltani melko avoin ihminen ja uskon vakaasti siihen, että antamalla ja avaamalla jotain itsestään myös saa paljon. Jotkut näitä tietoja saattavat aina käyttää väärin, se riski on olemassa. Mutta lähes sataprosenttisesti olen saanut vain mielihyvää tämän blogin kautta, ja jopa uusia ystäviä, ihan blogimaailman ulkopuolella, siinä oikeassa, vanhanaikaisessa maailmassa.

Tuntuu hölmöltä ensin kertoa, että saimme luoksemme suloisen Mandyn, mutta sitten vetääkin verhot kiinni. Päätin nyt kuitenkin, että blogi jää tauolle. Olen pahoillani.

En kuitenkaan sano lopullisia hyvästejä. Ehkä palaan joskus, jos aika ja tilanne ovat sopivia. Ehkä näemme vielä.

Me jatkamme laukkoja ihanan Mandyn kanssa syysauringossa!

Ensimmäinen laukkamme.

26 kommenttia:

  1. No voi höh! Niin olisi ollut kiva kuulla kuulumisia uudesta kaverista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oon tosiaan pahoillani. Jos tammasta tulee omani, niin jatkan kirjoittelua, sen lupaan!

      Poista
  2. Toivottavasti vielä kuullaan teistä!

    VastaaPoista
  3. Ihan hyvä edetä uuden ystävän kanssa rauhassa. Onhan Mandyn tulo jo tapahtunut yllättävän nopeasti onnettomuutesi jälkeen. Toivottavasti teillä lähtee menemään hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tavallaan on hyvä saada ns. työrauha. Kaikki on aika jännää mulle nyt. Onneksi Mandy tuntuu olevan todella järkevä tyttönen!

      Poista
  4. Voi miten kaunis Mandy. Olisi tosiaan mukavaa seurata teidän kuulumisianne, tykkään blogistasi todella paljon. Toivotaan, että kaikki natsaa Mandyn kanssa, ja siitä tulee omasi! Muista sitten pitää lupauksesi blogin jatkamisesta ;). Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun olet viihtynyt lukijana. Ja muistan pitää lupaukseni. Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  5. Onnea yhteiselämään uuden ihanan heppakaverin kanssa! Ja toivon sydämestäni että palaat vielä bloggaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon. Mandy vaikuttaa tosiaan aivan ihanalta tuttavuudelta!

      Poista
  6. Hei, kommentoin silloin, kun menetit hevosesi, mutta lukenut olen kaiken ja suurella mielenkiinnolla. Elin vahvasti mukana onnettomuutesi ja toipumisesi hetkiä, koska olen loukannut itseäni hevosten kanssa ja sairastellut muutenkin...melkein ratsastin täällä hengessä mukana kun palasit hevosen selkään. Mahtavaa, että ihana Mandy tuli elämääsi! Palaathan takaisin, koska kaipaan kuulumisiasi myös siksi, että olet edes suunnilleen samaa ikäluokkaa. On niin paljon ihan nuoria bloggareita ja tietenkin heidän tilanteensa ovat toisenlaisia. Joskin nekin ovat kivoja ja hevosharrastus yhdistää kaikenikäisiä. Kaikkea hyvää, malttia ja onnea, terveisin Sirkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku, voi miten ihana kommentti! Kiva kun olet jaksanut seurata näitä käänteitä.
      Saattaa hyvinkin olla, että palaan vielä bloggailemaan, on se senverran antoisaa ollut. Katsotaan miten asiat etenevät. Kävi sitten miten vaan niin olen huippuonnellinen että olen päässyt taas ihan kunnolla hevosten pariin. Tosi mukavaa syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Ihania hetkiä teille Mandyn kanssa ja minäkin kovasti toivon että palaat vielä bloggailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon että meillä tulee olemaan paljon ihania hetkiä. Ja toivottavasti vielä voin niitä tännekin joskus jakaa! Hyvää syksynjatkoa teille!

      Poista
  8. Palataan :-) ja ihania hetkia uuden hepan kanssa.

    VastaaPoista
  9. Täällä kanssa lukija, joka kovasti toivoo että palaat bloggailemaan! Onnea Mandysta!

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, juuri luin blogiasi pitkästä aikaa ja huomasin, että olet muuttanut Rainbown kanssa takaisin Britteihin. Mielellään lukisin sieltä kuulumisia, jos jaksat kirjoittaa!
      Meillä on mennyt Mandyn kanssa oikein loistavasti, se on aivan superihana hevonen! Joka päivä on hyvä mieli siitä pikku tammasta.

      Poista
  11. Voi ei, eksyin ekaa kertaa ihanaan blogiisi ja hrmikseni heti huomasin, että et enää kirjoitakaan :/ Kerrankin löysin blogin jonka kirjoittaja on oikeesti aikuinen ihminen :D Olen itse ollut 1,5 vuoden sisällä kahdessa hevosonnettomuudessa ja sain täältä todellakin vertaistukea, kiitos <3 ja hyvää jatkoa! -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva kun jätit kommentin! Blogi on ainakin tauolla, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Meillä on mennyt oikein hyvin ihanan Mandyn kanssa. Huomaan olevani jonkun verran arempi ratsastaja kuin ennen, mutta olen ratsastanut silti ihan täysipainoisesti. Välillä täytyy pitää päivä tai pari taukoa, kun lonkka alkaa kipeytyä, mutta pieni palautuslepo on auttanut.
      Kiva kuulla että olet saanut vertaistukea blogista. Jos haluat, niin laita viestiä, olisi mukava kuulla kokemuksistasi! Hastgumma@gmail.com

      Poista
  12. Uusi vuosi ja uudet jutut! Mutta ei kuitenkaan tässä blogissa, harmi! Tasaisin väliajoin tulee kurkattua joko....Hyvää alkanutta vuotta ja toivon että blogi herää eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vuoden alkua sinulle myös! Katsotaan, katsotaan...herääkö se :)

      Poista
  13. Hei! Täällä myös yksi kurkkija, joka käy katsomassa onko mitään uutta :) Toivoisin niin sinun heppajuttuja luettavaksi! Kivaa vuoden alkua, terkuin Minna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla että heppajuttuja kaivataan. En voi vieläkään sanoa muuta, kuin että katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mukavaa vuoden alkua sinulle myös!

      Poista