torstai 27. joulukuuta 2018

Mikä mies on Reino?

Reino on juuri saapunut uuteen kotiinsa. Mikä hurmuripoika.

Muistan kiinnittäneeni huomion Reinoon jo silloin, kun se tuli suomalaisella kasvattajallaan myyntiin kaksivuotiaana. Reinosta sanottiin että se on järkevä, kaikki käy- tyyppinen varsa, josta tulisi ylikorkea connemaraponi. Sellaisestahan olin aina haaveillut, mutta siinä vaiheessa mietin, että en niin nuorta halua itselleni.

Kuulin Reinosta matkan varrella aina sieltä täältä. Se oli välillä taas myynnissäkin, ja kyselinkin siitä, mutta taas tuli tuo sama asia eteen. En halua varsaa.

Tämän vuoden alussa olin kuitenkin ilman hevosta ja kuulin taas sattumoisin Reinosta. Se oli nyt viisivuotiaaksi kääntymässä, mutta sillä oli hieman arveluttava maine. Reino oli ollut jo kahdessa kodissa synnyinkotinsa jälkeen ja niissä eivät kemiat ihan kohdanneet. Reino oli kuitenkin onneksi ollut useita kuukausia koulutuksessa ammattilaisella, ja sitä oli siedätetty vaikka mihin ja uudelleen koulutettu myös ratsastajaan. Jostain syystä se oli alkanut ratsu-uransa alussa kovasti jännittää ihmistä päällänsä, vaikka ei varsinaisesti mitään tuhmaa tehnytkään.
Ratsastuksellisesti se oli melko alkutekijöissä, voimaton ja vaappuva ja lihakseton. Eteenpäinpyrkimyskin oli ollut tipotiessään, mutta nyt poni oli taas reipas ja iloinen ja osasi rentoutua ratsastaja selässään.



Ensimmäisiä kohtaamisia Reinon kanssa.

Tunsin kouluttajan ja hän houkutteli minua katsomaan ponia, olisimme kuulemma perfect match. Kahdesti sovimme koeratsastuksen ja kahdesti sen peruin. Mietin että on täysin hullua mennä edes katsomaan nuorta ”ongelmaponia”, mitä ihmettä minä sellaisella tekisin?

Lopulta annoin periksi ja ajelin katsomaan ponia. Kun näin tuon palleroisen pitkätukan olin aivan myyty. Se oli kyllä kaukana elegantista kisaponista, mutta suustani purkautui tahaton”oihhhh” kun näin takkuturkkisen Reinon. Sillä oli varmaan kymmenen sentin pituinen talvikarva ja koko poni oli hiukan menninkäisen näköinen. Mutta sen olemus huokui ystävällisyyttä, enkä voi ymmärtää mikä siinä oli ongelmallista, kuten en vielä tänä päivänäkään voi.


Reino esiintymässä Hevostaitoliiton esityksessä. Kyllä oli jännää olla yleisössä tietäen että parin päivän päästä hakisin tuon ponin itselleni.
Kävin koeratsastamassa viisi kertaa ja ihastuin yhä enemmän. Mitään ihan tavallisia koeratsastuksia ne eivät olleetkaan. Yhtenä ratsastuskertana ratsastin Reinon kanssa muun muassa traileriin sisälle ja ulos. Sille ei ollut vierasta siinä vaiheessa enää oikein mikään, trampoliinilla hyppivät ihmiset, pressut ja huiskut, tuulessa paukkuva pressumaneesi, lastenvaunut, koirat, kaikki kävi Reinolle.


Reino ensimmäisenä päivänä uudessa kodissaan.

Ekat päivät ennen pihttoon menoa Reino totutteli uuteen paikkaan tarhassa.


Reino kävi esiintymässä Tampereen Hevoset -messuilla huhtikuun alussa ja sen jälkeen kävin hakemassa sen kotiin. Reino on samalla tallilla, missä aiemminkin olen pitänyt hevosiani, sillä erotuksella, että se pääsi neljän muun hevosen kanssa pihattoon, josta olen erityisen tyytyväinen.
Uusi jännä yhteiselo alkoi Reinon eli Ohana Gandalf Greyn kanssa 10.4.2018.

Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän tarinaamme!



Ensimmäisiä ratsastuksia omalla tallilla. Pieni  poika ihmeissään.



11 kommenttia:

  1. Mä mietin jo aikaisemmin, että mahtaako tämä Reino olla seikkaillut pari kertaa parissa lukemassani blogissa vai olisiko vaan sattumaa, että sama nimi ja rotu, mutta kyllä se taitaa sama poniherra olla :)

    Mukavaa, että sinun ja Reinon tiet ovat kohdanneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama Reino-herra se on! Hän on siis miltei julkkis :D

      Poista
  2. Voi että, mä niin muistan sen ekan koeratsastusvideon kevättalvelta, kun pörröponi puksutti hidasta ravia! Hieman on herra muuttunut siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, se oli kyllä niin hauska, vaappuva turkiseläin. Ja kuitenkin niin suloinen, ja mikä tärkeintä, nätti otsatukka :D

      Poista
  3. Kiva kun tulit takaisin ja onnea Reinon kanssa, vaikuttaa mukavalta tapaukselta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hauskaa että sinuakin näköjään hevosjutut vielä kiinnostaa!

      Poista
  4. Mahtavaa että löysitte toisenne! Olen seurannut teitä kumpaakin jo aiemmin ja nyt yhdistelmänä sinun kirjoitukset ja iki-ihana poni, mikä voisi olla parempaa? Harmi ettei Reinon kasvattaja enää kirjoita blogia, se oli aivan mainio sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen superiloinen, että löysin Reinon, se on ihan mahtava tapaus ja parempaa hevoskaveria en voisi toivoa. Olisi toisiaan kiva jos hanna pitäisi blogia vielä, mutta ymmärrän kyllä, että kiirettä hänellä piisaa!

      Poista
  5. Voi Reiska! <3 Olen niin iloinen, että ostit sen. :)

    PS. Reino on tosiaan sama poni, joka oli hetken meilläkin 3-vuotiaana. Aloitettiin sen sisäänratsastus lähinnä selkäännousutreeneillä ja se osuus sujui meillä hienosti. Ongelmat tulivat sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin olen minäkin iloinen! Ja muistan kommentoineeni silloin sinunkin blogiisi, että tuon Reiskan minäkin olisin voinut ottaa! Reinon ongelmat tulivat tosiaan myöhemmin, ei niistä sen enempää ne on mennyttä elämää ja poni luottaa taas ihmiseen erittäin hyvin ja tuon helpompaa tapausta ei löydy, väittäisin!

      Poista
  6. Mäkin arvelin että Reino on täältä mun huudeilta lähtöisin :) Mahtavaa että löysitte toisenne ja "väsytystaistelu" onnistui :)

    VastaaPoista