Talven riemuja

Helmikuuta mennään jo, ja ihanasti on tullut valoa iltoihin. Kun vielä päästäisiin eroon tuosta jäästä...

Tammikuussa päästiin treenaamaan hankeen ihan kunnolla. Jossain vaiheessa Reinon hankikiintiö tuli täyteen ja se ei halunnut edes kävellä hangessa enää. Vaikka se olisi ollut niin hyvää jumppaa herra pullerolle.
Nuori herra oli päässyt keräämään vähän turhan paljon massaa pihatossa, vapaan heinän äärellä. Ei se mitenkään jumiin ollut silti hankitreenistä mennyt, koska meno maistui varsin hyvin sekä auratulla tiellä, että maneesissa. Lumi vaan oli aivan liian syvää hänen töpöjaloilleen. Ja maha painoi.

Annika Mäki Photomasta kävi ottamassa näitä ihania kuvia eräänä kylmänä aamuna. Hieno, sininen hetki! Mikä kuvista on suosikkisi?

Tammikuussa jatkettiin myös meidän viikottaisia koulutreenejä ja Reino oli tasaisen hyvä koko ajan. Lisääntyvä massa (lue läski) aiheutti tosin huolta. Kuun lopussa vein sen oikein eläinlääkärin nähtäväksi, ja tuomio oli, että pois vapaalta heinältä. Olin itse ollut jo jonkin aikaa samaa mieltä, mutta kaipasin tukea päätökselle, joka oli kuitenkin henkisesti mulle aika vaikea, koska pihatossa oli niin monta muuta hyvää puolta, kuten kaverit.

1. Hankijumppaa. Reinolle saattoi tulla hiukan hiki tämän jälkeen...

2. Ihanasti aurinko näkyy tuolta metsän takaa. Alkuraveja.

3. Tämä on ehkä mun suosikkini näistä. Hanki ei näytä niin syvältä tässä, mutta aika vaikea siinä oli ratsastaa ja saada hevonen avuille sinä lyhyenä hetkenä, joka oli aikaa ennen kuin hevonen hyytyi ja kuvaaja jäätyi.

4. Reino painaa menemään.

5. Vähän kuolaimen alle painuu ja kuulen päässäni valmentajan sanat: käsi eteen, nenä ylös!

6. Oho, uups, pitää oikein tarpoa että pysyy pystyssä!

7. Laukka oli hieman holtitonta! Mutta nämä värisävyt! Ihan mahtavan upeita. Reino sointuu maisemaan kerrassaan upeasti.

8. Voi tuota pulleromasua!

9. Tämä on mun mielestä myöskin niin ihana kuva. Jotenkin tulee mieleen lännen elokuva, en tiedä miksi.

Helmikuussa Reino sitten muutti talliin. Se ei ollut sen kummempi operaatio, kuin talutin pihan poikki ja vein karsinaan. Paikka oli Reinolle tuttu, koska se on siellä ollut joka päivä hoidettavana ja varustettavana. Ainoa ero, että nyt se on siellä yötäkin ja tarhassa päivät. Ja heinä on rajoitettu 8-9 kiloon päivässä.  Vähennetään vielä, jos muutosta ei synny. Voi poni parkaa! Nyt, 20 päivää myöhemmin poni näyttää kyllä jo huomattavasti paremmalta, ja pikkuhiljaa tähdätään kohti hoikempaa olemusta. Onneksi tilanne ei ollut mikään ihan mahdoton vielä, mutta parempi puuttua tilanteeseen ajoissa. Heinä on tänä talvena ilmeisesti niin energiapitoista, että moni hevonen on lihonnut yllättävän paljon.

Koulutreenit ovat jatkuneet normisti. Valmentaja kävi kerran selässä, ja totesi ponin menneen hyvin eteenpäin. Reino pääsi myös kerran hyppäämään ja yllätti meidät ponnaamalla sitä paremmin, mitä korkeammalle puomit nousivat. Ehkä sillä on sittenkin estelahjoja!

Katsaus vuoteen 2018

Palataan menneeseen vuoteen niin saan kätevästi päivitettyä myös blogia hieman ajantasalle

Tammikuu

Vuoden alku oli mustaakin mustempi. Tammikuun lopussa Mandyn jälkeen hankkimani ihana Max -hevoseni menehtyi täysin äkillisesti suolenkiertymään. Yhteinen aikamme kesti vain puoli vuotta, mutta oli sitäkin antoisampi.
Menetys otti niin koville ja tuntui niin epäreilulta, että siitä on vaikea vieläkään puhua tai kirjoittaa. Ehkä sitten joskus.

Max melko tasan vuosi sitten. Max kuoli 27.1.2018 äkilliseen suolenkiertymään.

Jaana Vuolan ottamat ihanat kuvat jäivät onneksi muistoksi.

Helmikuu

Lomailimme Vietnamissa ja kävin ratsastamassa muutamalla hevosella Suomessa. Hevosikävä oli kova ja samalla halusin vain ja ainoastastaan Maxin takaisin. Olin tosi katkera.

Maaliskuu

Kuulin Reinosta ja kävi katsomassa sitä. Mietin olisiko jotain järkeä ostaa raaka ja nuori ponin pallero. Reino sai minut kuitenkin hyvälle tuulelle. Kävin katsomassa myös yhtä toista myynnissä olevaa isoa ponia vain huomatakseni että tuli heti ikävä Reinoa.

Ekan kerran Reinon selässä.

Huhtikuu

Päätin ottaa riskin ja Reino muutti meille. Päätös oli yksi parhaimmista mitä olen  tehnyt.
Reino muutti pihattoon ja sopeutui heti hyvin.
Takapolvet todettiin hiukan löysiksi ja koko poni oli aika voimaton. Liikunnan pitäisi olla polvien voimistumista tukevaa ja kuntoa nostettaisiin vähitellen.
Satulansovittaja kävi ja todettiin että Maxin satula oli Reinolle hyvä, ihmeellistä kyllä!

Reino on saapunut!

Toukokuu

Tutustuttiin Reinon kanssa toisiimme, käytiin valmennuksissa ja ratsuttajakin kävi selässä. Maastoiltiin, kohotettiin kuntoa metsässä ja mäissä ja nautittiin. Reino kehittyi jokaisella ratsastuskerralla.

Laidenkauden alussa Reino näytti vielä oikein hoikalta, vaikka oli ollut vapaalla heinällä pihatossa koko talven.

Kesäkuu
Reino pääsi laitumelle ja lihoi silmissä, joka stressasi minua ja pelkäsin kaviokuumetta. Onneksi oireita ei kuitenkaan ollut.

Ostin elämäni ekan trailerin.

Laukkaharjoituksia kentällä kesäkuussa.

Onnellinen trailerin omistaja.

Heinäkuu
Reino oli niin pulska, että otin sen pois laitumelta hiekkatarhaan kuukaudeksi, laitumelle pääsi vain satunnaisesti.
Ajoin pikku-E:n, melkoinen puserrus!
Heinä-elokuun vaihteessa oli kesän huippuhetki, Seniorimeeting Ypäjällä, johon myös kuskasin sekä Reinon että kaverin hevosen. Oltiin myös ekan kerran kouluaidoissa, harjoituskisoissa jossa ratana oli he B. Reino oli ihan super.

Reino ekan kerran kouluaidoissa Ypäjällä Opistohallissa, he B -radalla.

Tuomarin tiukan katseen alla.

Tyytyväisenä suorituksen jälkeen palaamassa tallille.

Elokuu

Elokuussa käynnistyi meidän varsinainen kisakausi, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Mentiin yksi he C, sitten toinen joka oli myös Aikuismestaruus. Oltiin kolmansia ja saatiin oikein pronssimitalli ja valtaisa ruusuke! Suoritus mainittiin jopa SRL:n paikallisosaston tiedotteessa, joka kyllä hiukan nauratti, olihan se tosiaan helppo C -rata, mutta tuuletin kuitenkin ihan huolella.

Verryttelyssä.

Aikuismestaruuspronssia, Reinon toiset kisat koskaan!

Välillä harjoiteltiin myös kulkemista ihan muuten vaan, kun kerran oli traileri. Käytiin naapuritallilla "este"valmennuksessa (=pari kavalettia kentällä). Iso kokemus meille kuitenkin.

Harjoiteltiin myös liikkumista trailerilla ihan muuten vaan, tässä käymässä valmennuksessa lähitallilla.

Syyskuu
Syyskuussa kisattiin vielä yhdet kisat omalla tallilla. Rata oli he B, jossa oltiin tosi hienosti ensimmäiset ei-sijoittuneet eli 8/25. Prosentteja saatiin melkein 64.
Olin supertyytyväinen siihen, että päästiin Reinon kanssa aloittamaan kisaaminen ja ensi kesänä jatketaan. Kisaamisehan voi tosimielellä hyvin aloittaa 53-vuotiaana, eikö vaan? :)

Lokakuu
Maastoiltiin tosi paljon ja nautittiin upeasta ruskasta. Myös valmennukset jatkuivat viikottain. Alettiin etsiä uutta satulaa, sillä Reinon selkä oli muuttunut jo tosi paljon.
Kuun puolivälissä kesälaidun suljettiin ja hevoset aloittivat pihattoelämän (niillä on pääsy pihattoon kyllä myös laidunaikana).

Syksy jatkui kauniina ja me nautittiin maastoista ja ruskasta. Maastoiltiin aika paljon myös ilman satulaa.

Hevosten laidunkausi jatkui ennätyksellisesti lokakuun puoliväliin saakka!

Marraskuu

Rämmittiin Reinon kanssa metsässä ja käytiin valmennuksissa. Myös satulan etsiminen jatkui.

Löydettiin uusia polkuja.

Joulukuu

Joulukuun pimeys pakotti enemmän maneesiin, mutta yritettiin keksiä myös vaihtelua treeneihin ja pidettiin kevyempiä viikkoja. Vuoden alussa päästiin onneksi heti kokemaan ihanat hankilaukat pellolla.

Vuosi 2018 otti paljon, mutta myös antoi valtavasti. Olen kiitollinen.

Reino klipattiin uudestaan joulukuussa, sillä poni kasvatti valtavan turkin ja oli aivan märkä hiestä joka ratsastuksen jälkeen.

Jouluaatonaaton aamuratsastuksella.

Mikä mies on Reino?

Reino on juuri saapunut uuteen kotiinsa. Mikä hurmuripoika.

Muistan kiinnittäneeni huomion Reinoon jo silloin, kun se tuli suomalaisella kasvattajallaan myyntiin kaksivuotiaana. Reinosta sanottiin että se on järkevä, kaikki käy- tyyppinen varsa, josta tulisi ylikorkea connemaraponi. Sellaisestahan olin aina haaveillut, mutta siinä vaiheessa mietin, että en niin nuorta halua itselleni.

Kuulin Reinosta matkan varrella aina sieltä täältä. Se oli välillä taas myynnissäkin, ja kyselinkin siitä, mutta taas tuli tuo sama asia eteen. En halua varsaa.

Tämän vuoden alussa olin kuitenkin ilman hevosta ja kuulin taas sattumoisin Reinosta. Se oli nyt viisivuotiaaksi kääntymässä, mutta sillä oli hieman arveluttava maine. Reino oli ollut jo kahdessa kodissa synnyinkotinsa jälkeen ja niissä eivät kemiat ihan kohdanneet. Reino oli kuitenkin onneksi ollut useita kuukausia koulutuksessa ammattilaisella, ja sitä oli siedätetty vaikka mihin ja uudelleen koulutettu myös ratsastajaan. Jostain syystä se oli alkanut ratsu-uransa alussa kovasti jännittää ihmistä päällänsä, vaikka ei varsinaisesti mitään tuhmaa tehnytkään.
Ratsastuksellisesti se oli melko alkutekijöissä, voimaton ja vaappuva ja lihakseton. Eteenpäinpyrkimyskin oli ollut tipotiessään, mutta nyt poni oli taas reipas ja iloinen ja osasi rentoutua ratsastaja selässään.

Ensimmäisiä kohtaamisia Reinon kanssa.

Tunsin kouluttajan ja hän houkutteli minua katsomaan ponia, olisimme kuulemma perfect match. Kahdesti sovimme koeratsastuksen ja kahdesti sen peruin. Mietin että on täysin hullua mennä edes katsomaan nuorta ”ongelmaponia”, mitä ihmettä minä sellaisella tekisin?

Lopulta annoin periksi ja ajelin katsomaan ponia. Kun näin tuon palleroisen pitkätukan olin aivan myyty. Se oli kyllä kaukana elegantista kisaponista, mutta suustani purkautui tahaton”oihhhh” kun näin takkuturkkisen Reinon. Sillä oli varmaan kymmenen sentin pituinen talvikarva ja koko poni oli hiukan menninkäisen näköinen. Mutta sen olemus huokui ystävällisyyttä, enkä voi ymmärtää mikä siinä oli ongelmallista, kuten en vielä tänä päivänäkään voi.

Reino esiintymässä Hevostaitoliiton esityksessä. Kyllä oli jännää olla yleisössä tietäen että parin päivän päästä hakisin tuon ponin itselleni.

Kävin koeratsastamassa viisi kertaa ja ihastuin yhä enemmän. Mitään ihan tavallisia koeratsastuksia ne eivät olleetkaan. Yhtenä ratsastuskertana ratsastin Reinon kanssa muun muassa traileriin sisälle ja ulos. Sille ei ollut vierasta siinä vaiheessa enää oikein mikään, trampoliinilla hyppivät ihmiset, pressut ja huiskut, tuulessa paukkuva pressumaneesi, lastenvaunut, koirat, kaikki kävi Reinolle.

Reino ensimmäisenä päivänä uudessa kodissaan.

Ekat päivät ennen pihttoon menoa Reino totutteli uuteen paikkaan tarhassa.

Reino kävi esiintymässä Tampereen Hevoset -messuilla huhtikuun alussa ja sen jälkeen kävin hakemassa sen kotiin. Reino on samalla tallilla, missä aiemminkin olen pitänyt hevosiani, sillä erotuksella, että se pääsi neljän muun hevosen kanssa pihattoon, josta olen erityisen tyytyväinen.
Uusi jännä yhteiselo alkoi Reinon eli Ohana Gandalf Greyn kanssa 10.4.2018.

Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän tarinaamme!

Ensimmäisiä ratsastuksia omalla tallilla. Pieni  poika ihmeissään.

Ehkä uusi alku

Pitkän tauon jälkeen ajattelin taas kokeilla, miltä tämä bloggaaminen tuntuisi. Olisi niin mukava pitää itsellekin päiväkirjaa arjen tapahtumista. Mahtaako kukaan enää muistaa tätä blogia?

Paljon on tapahtunut ja kaiken päivittämisessä menisi varmasti ilta jos toinenkin, joten hyppään suoraan nykyaikaan.  Ehkä palaan noihin tässä välissä tapahtuneisiin asioihin joskus myöhemmin.

Minulla on uusi hevonen, Reino, 5-vuotias Suomessa syntynyt connemararuuna.  Reino on pienen hevosen kokoinen, melkoisen roteva poika, ja luonteeltaan kerrassaan mahtava. Meillä on yhteistä eloa takana nyt puolisen vuotta, enkä voisi olla tyytyväisempi. Reino on aivan ihana ja hurmaava tyyppi. Reino tuli mulle ratsastuksellisesti varsin raakana, mutta maastakäsin kaikenlaiseen hyvin totutettuna, ja se on kehittynyt ihan valtavaa vauhtia. Päästiin ekana kesänä jo kisaamaankin ja jopa jonkinlaisella menestyksellä.

Mandyllekin kuuluu hyvää, se sai suloisen varsan kesällä ja on kuntoutunut loistavasti. Mandy on pikku hiljaa palaamssa entisen eli nykyisen omistajansa kanssa ratsun hommiin, kun varsa on vieroitettu.

Suvi Kärkäisen ottama ihana kuva Reinosta ja musta kesällä Ypäjällä.

Olisiko tässä taas uuden blogin pidon alku? Katsotaan, katsotaan... :)

Kaikella on aikansa

Tulin vielä sanomaan teille lukijoille hyvästit.
Tämä blogin pitäminen on antanut vuosien varrella niin paljon. Olen saanut ihania kommentteja, hyviä pohdintoja ja vertaistukea. On ihanaa, että kaikki omat pohdinnat on tullut kirjoitettua ylös ja kuvat tallennettua tänne, ne säilyvät itselleni muistona.

Blogia on luettu yli 200 000 kertaa. Eniten lukukertoja kertyi silloin, kun Lotta lopetettin ja silloin, kun ostin (ja myin) itselleni liian vaikean Cocon. Ne kaksi ajanjaksoa ovatkin olleet hevostelussani ne kaikkein vaikeimmat hetket.

Olin aiemmin hyvin avoin ihminen, nyt en enää siihen pysty. En ainakaan juuri nyt.  Olen huono kohtaamaan ilkeyttä, se jättää minut aivan sanattomaksi.
Hiukan harmittaakin, sillä ihanan, kannustavan ja myötäelävän palautteen määrä on ollut paljon paljon merkittävämpää, kuin yksittäiset ilkeät kommentit. Kiitän hurjasti kaikesta ihanasta palautteesta, jota olen vuosien varrella saanut.

*********

Viimeisen postauksen jälkeen meillä oli Mandyn kanssa aivan ihania ratsastuksia. Viime viikon perjantaina oli aivan paras ratsastuskerta. Olin sen jälkeen niin iloinen. En olisi uskonut, että se jää viimeiseksi.

Lauantaiaamuna tallille mennessä kokeilin taas rutiininomaisesti jalat läpi, kuten aina teen. Toinen etujalka tuntui hiukan oudolta. Säären takaosassa oli kaarevuutta, tuskin erottuvaa, mutta jalka oli erilainen kuin ennen.

Jalka ei ollut oikeastaan turvonnut, mutta jänne oli jonkin verran paksumpi kuin yleensä. Nostin vielä jalkaa ylös, ja puristelin jänteestä. Selkeä kipureaktio. Toisesta etusesta ei mitään reaktiota.
Toistin saman pari kertaa, samalla tuloksella. Päässä vilisi jo kaikenlaisia ajatuksia. Jännevamma?

Pääsin samana päivänä klinikalle, ja koska jalka ei ollut lähes ollenkaan turvonnut, myös ultrattiin samantien.
Jännevammahan sieltä löytyi. Ei kauhea vakava, mutta ihan selkeä. Eläinlääkärin mukaan myös aivan tuoreen näköinen. Ennuste sileän harrastekäyttöön hyvä, kuntoutusaika minimissään puoli vuotta. Toki kysymysmerkkinä kinnerpatit, miten ne puolestaan reagoisivat lepoon?

En oikein osannut ajatella mitään. Seuraavina päivinä kävin tallilla mekaanisesti, kylmättiin ja kylmättiin, kipulääkittiin ja rapsuteltiin. Itketti. Harmitti ihan valtavasti, sillä Mandy oli tuntunut niin hyvältä  juuri ennen tuota jännevammaa. Minun kaunis, ihana, ystävällinen tammani.

Vietin unettomia öitä ja sitten aivot alkoivat hyväksyä asian. Nyt sitten vaan kylmätään ja kuntoutetaan ja toivotaan parasta. Tätä tämä on hevosten kanssa.

Varsotuskin mietitytti. Eläinlääkärin mukaan aika olisi mitä parhain ja Mandyllähän on yksi hieno varsa ennestäänkin. Mutta itse en varsaa hevosestani haluaisi, olen liian vanha odottamaan vuosia enkä halua ottaa niin suuria riskejä, kuin mitä varsotuksessa voi tulla vastaan. Ei ole tiloja eikä varoja siihen.

Palaset alkoivat sitten loksahdella yhtäkkiä paikoilleen. Mandylle hankinttaisiin varsa, mutta muiden toimesta. Mandy pääsisi vanhaan kotiinsa, saisi viettää pitkän loman, kuntoutua ja tehdä varsoja.

Niin päättyi minun ja Mandyn yhteinen tarina. Olen surullinen ja haikea, mutta samalla onnellinen Mandyn puolesta. Olen varma että se on onnellinen ja hyvissä käsissä. Se saa kavereita, olla isossa metsätarhassa eikä sillä ole kiirettä mihinkään.

Mitä tulevaisuus minulle tuo, sitä en vielä tiedä. Haluan kyllä jatkaa harrastusta. Nyt olen aivan pyörällä päästäni ja pidän tuumaustauon.


Blogi on auki vielä jonkin aikaa, jos haluatte jättää kommentteja. Myös osoitteeseen hastgumma@gmail.com voi laittaa viestiä, jos siltä tuntuu.

Kiitos ihan hirveästi teille kaikille ihanille lukijoille, olette tehneet tämän blogin pidosta unohtumattoman kokemuksen ❤️

Aina ei vaan suju

Monta ratsastuskertaa hihkuin innosta, mutta tänään oli kyllä semmoinen päivä, että tuli taas mieleen että josko siirtyisin vaan maastoilijaksi. Mutta toisaalta, näin jälkeenpäin mietittynä, paljon tuli taas kuitenkin opittua.

Olin jotenkin ärsyneessä mielentilassa koko aamupäivän, enkä saanut mielialaa oikein muuttumaan ennen päivän valmennusta, jonka piti uusi tuttavuus valmentaja H. Verkkaamaankaan en päässyt rauhassa niin kuin olin toivonut. 

Eipä siis ihme, että hevonenkaan ei esittänyt parastaan kun kuski oli vähän pihalla.

Oikeastaan on hyvä, että tunti olikin juuri nyt, sain ohjeita mitä tehdä kun hevonen tuntuu saippuapalalta ja tekisi mieli ratsastaa hiukan rumasti.

Mentiin ensin hetki kolmikaarista ja siirryttiin sitten pitkälle sivulle. Pysyttiin pari metriä uran sisäpuolella. Siellä ensin väistätettiin takapäätä sisään, keskellä voltti ja siitä loppu-ura avoa.

Olipa muuten hyödyllistä pysyä siellä uran sisäpuolella. Seinä veti puoleensa ihan mysteerisen paljon, oikein imaisi Mandyä. Siinä saikin olla tarkkana että hevonen pysyi kunnolla irti seinästä.

Avossa mun piti muistaa pitää paino sisäkankulla ja sisäjalka pitkänä tolppana, jonka ympäri hevonen taipuu.

Mun ongelma on jäykät lonkat. En vaan saa sitä jalkaa tarpeeksi pitkäksi ja auki.

Myös muita lukuisia ongelmia löytyy. Esimerkiksi se, että varsinkin ulkojalka on aina irti. Heti kun sain sen kunnolla hevoseen kiinni, helpottui moni asia. Mun murtunutta lonkaa särki tänään, voi olla että siitäkin johtuu osittain mun huono ratsastus. Rupesin myös miettimään että onko se pienempi istuin sittenkin kipeyttänyt mun lonkkani.

Menin sillä 16-tuumaisella satulalla. Tyttären, joka otti kuvia, tuomio oli, että se näyttää pieneltä ja että istuin siinä huonosti, takakaarella ja selkä notkolla. Kuvia kun katselin niin oikeassa oli.

Parhaat muistutukset sain varmaan laukassa! Mulla on varsinkin oikeassa kierroksessa karsea tapa takertua hevoseen kuin koppakuoriainen. Välillä yritän kyllä rentoutua mutta silloin Mandy tiputtaa heti raville.

Tätä työstettiin tosi pitkään. Laukattiin ja laukattiin. Olin ihan loppu, mutta ihan totta, Mandyn oikea laukka alkoi pyöriä todella kivasti kun rentouduin, ja vain muistutin sitä napakasti kun se aikoi tipauttaa raville.

Vasen laukka sujui melko hyvin ja tehtiin siinä pieniä kokoamisia. Kerran meni tosi hienosti, sain koottua rehellisesti muutaman askeleen istuntaa tiivistämällä. Makea tunne.

Lopuksi saatiin kehuja, että nyt oli löytynyt tahti. Yhtäkkiä kaikki olikin helppoa! 

Pitkään siinä tänään meni ja Mandykin oli ihan hikinen. 

Laukassa oli kyllä hyviä hetkiä!

Oikeassa laukassa tuli taas pari väärää nostoa. Mua rupeaa aina joteskin nolottamaan ja siksi rupeän itsekin hätäilemään, mikä ei suinkaan auta tilannetta. Nyt pysyin onneksi aika rauhallisena ja pystyin vaan yrittämään rauhassa uudestaan.

Frida-muru otti taas kivoja kuvia. Hän poistaa epäonnistuneet otokset ennen kuin näyttää kuvat mulle, etten masentuisi, heheh.

En taida nyt sittenkään uskaltaa tehdä ratkaisua tuon satulan kanssa, kokeilen vielä mennä omalla ja tunnustella, onko se parin sentin ero oikeasti sen parin tonnin arvoinen...