Itse olen aina ollut mielestäni sellainen keskitien kulkija. En ihan kukkis, en ihan kisaajakaan.Tai vähän molempia. Haluan ratsastaa tavoitteellisesti, ehkä joskus kisatakin, mutta ennen kaikkea oppia uutta. Toisaalta tykkään maastoilla, vain olla hevosen kanssa ja oppia tuntemaan hevoseni mielenliikkeet.
 |
| Mandyn kanssa valmennuksessa. |
Kuitenkin olen aina pitänyt hevosta isolla maneesitallilla. Siinä on monia hyviä puolia. Jos aloitan niistä itsekkäistä, niin isolla tallilla on aina seuraa. Minusta on niin hauska aina mennä tallille, meidän tallilla on tosi kivoja ihmisiä, joista on tässä lähes kuuden vuoden aikana tullut kuin toinen perhe. Se, että ympärillä on ihmisiä, tuo myös turvallisuutta. Onnettomuuden sattuessa todennäköisesti joku huomaa. Pikkutallilla voisi joutua harrastamaan tosi paljon yksin.
Maneesi on itsestään selvästi se maneesitallin hyvä puoli (wau, olen scherlock). Mutta myös se, että hevosia on riittävästi niin, että saa myös seuraa maastoon, valmennustunneille ja vaikka kisareissulle. Hevosesta ei tule läheisriippuvainen eikä tarvitse miettiä, että joku hevonen jää yksin, kun lähden ratsastamaan.
 |
| Simppa talvella 2015 |
 |
| Lotan kanssa kisoissa. |
Melkein kuusi vuotta olemme olleet tuolla samalla maneesitallilla, lukuunottamatta lyhyitä visiittejä kesälaitumelle ja kerran sille yhdelle lähemmälle tallille, kun leikkauksen takia en päässyt ajamaan autoa kuukausiin. Paikka on niin kiva, siellä on huippumaastot, hyvät puitteet ja maneesin pohja on ihan unelma. Klinikka vieressä ja ollaan hyvin pärjätty siksi myös ilman omaa traileria.
Miksi sitten näitä pohdin?
Tammikuu oli motivaation kannalta ehkä haastavimpia pitkään aikaan. En tiedä mistä tämä yhtäkkinen väsymys koko touhuun tuli. Tuntuu että yrittää ja yrittää, eikä kuitenkaan mikään riitä.
 |
| Falka-ponin kanssa hankilaukkaa, taisi olla talvi 2011. |
Tilanne on tällä hetkellä se, että liikutan vielä hyvin varovasti ja hevosta kuunnelleen.Voi olla että siitä tulee vielä vaikka kuinka hyvä, mutta voihan olla, että kinnerpatit vaivaavat sitä aina. Ja siitä ehkä nämä pohdinnat. Mikä on plan B, jos kinnerpatit estävät jatkossakin "vakavamielisemmän" treenin? Voisko tulevaisuus olla kevyempi käyttö, pieni talli, maastoilua, silloin tällöin kentällä menoa? Ei sekään huono vaihtoehto olisi. Mandy soveltuisi kyllä sellaisenkiin käyttöön ihan mainiosti. Luojan kiitos se on niin monipuolinen hevonen.
 |
| Mandystä tulisi myös oiva puskaponi. |
Toki olen miettinyt hevoslähtöisempää harrastusmuotoa siinäkin tapauksessa, että Mandyllä voisi ihan täyspainoisesti ratsastaa ja treenata tosissaan. Olisi niin ihanaa, jos se saisi olla laumassa ja suuremmalla alueella. Kävin yhtä sellaista tallipaikkaa katsomassakin, aivan mahtava paikka, Mutta monta kysymysmerkkiä siinäkin. Vapaa heinä voisi olla Mandylle aikamoinen katastrofi, se nimittäin pysyy pulskana jo nykyisellä noin 8-9 kilolla päivässä. Lihavuus (läski siitä väistämättä tulisi) taas olisi huonoksi sen pienille tikkujaloille. Maastoja löytyi kai jonkin verran, muttanykyisen tallin maastot varmaan voittavat. Kenttä pieni ja tietysti jäässä talvella. Se tarkoittaisi sitä, että pimeinä keskitalven arki-iltoina hvosta ei todennäköisesti liikutettaisi oikein mitenkään. Noh, silloin hevonen saisi ainakin nauttia kavereiden seurasta ja liikkua omaehtoisesti.
Pienemmän tallin halvempi hinta toki houkuttaisi. Toisaalta, sitten olisi melkein pakko hankkia oma traileri, että pääsisi edes joskus maneesille taikka tarvittaessa klinikalle.
Näitä jään nyt pohtimaan, enkä varmasti ainakaan kevään aikana mitään ratkaisuja vielä tee, jos teen ollenkaan.
Ovatko nämä tuttuja pohdintoja teille?
Minulla oli kinnerpattihevonen tässä kotona, jossa on kutakuinkin kuvailemasi pikkutallin kaltaiset olot. Näin jälkeen päin sanoisin, että mielestäni vaihtoehdot ovat joko antaa hepan vain olla pikkutallilla eläkkeellä, siis käydä vähän maastoilemassa ja joskus kesällä vähän puuhailla kentällä tai sitten pitää se maneesitallilla kunnon liikutuksessa, jolloin valmentautuminen ym kunnon ratsastus on mahdollista. En näe omien kokemusteni jälkeen mitenkään päin yhdistettävän kinnerpattihevosta, pikkutallia ja valmentautumista. Kinnerpatit vaativat päivittäistä liikutusta hyvällä pohjalla (nivelrikon tehokkain hoito hevosilla on kuitenkin säännöllinen liikunta hyvällä pohjalla), mitä pikkutallin olosuhteissa ei onnistu. Pahimmillaan pikkutallin kenttä on talvella jäässä, keväällä ja syksyllä märkä ja kesällä kova. Tietysti jos pikkutallin kenttä on tosi hyvä (eli isolla rahalla tehty), tilanne voi olla vähän parempi. Meillä näin ei ollut, vaan kenttäni on aika perus pikkutallin kenttä.
VastaaPoistaTeidän tallinne maneesin pohja on niin hyvä, etten usko sinun löytävän täältä seudulta tallia, jossa kenttä olisi edes puolikasta vuotta samanmoinen. Jos Mandy ei tuolla pohjalla pysy valmennuskunnossa, sitten varmaankin onkin ihan järkevää pohtia, tekisikö siitä vain maastoiluhepan, joka sitten pikkutallikuvioissa saakin jäykistyä takaosastaan aika tönkyräksi (ainakin talvisin) eikä sen kanssa enää suunnitella valmennuksia tms.
Porukassa tarhatessa tulee tietysti hiukan liikettä, mutta en millään jaksa uskoa aikuisen hevosen liikkuvan tarhassa niin paljon, että se riittäisi kinnerpattihevoselle liikunnaksi. Oma kinnerpattihevoseni tarhasi parhaimmillaan kahden muun hevosen kanssa ja liikunta oli koko porukalla sellaista hidasta löntystelyä. Kesälaitumella porukka tuntui liikkuvan edes joten kuten riittävästi, vaikka ainakin oma kinnerpattihevoseni tarvitsi senkin lisäksi liikutusta pysyäkseen vetreänä.
Tässä nyt yksi näkökulma, joka pohjautuu täysin omiin kokemuksiini. Minä yritin ihan tosissani pitää kinnerpattihevosta näissä huonoissa olosuhteissa kisakunnossa, mutta ei siitä kyllä oikein mitään tullut. Lopulta annoin hevosen jäädä eläkkeelle ja hautasin kaikki valmennus- ja kisasuunnitelmat. Sittemmin hevonen jouduttiin lopettamaan, mihin ei kuitenkaan kinnerpatit olleet syynä.
Kiitoksia kommentista! Olet kyllä varmasti oikeassa, enkä edes ajattele, että jos pikkutallille mentäisiin, voisin harrastaa samalla lailla kuin nyt. Siinä tapauksessa siirtyisin enemmän vain harrastelemaan ns. leppoisasti ja maastoilemaan. Jonkun verran varmasti hevosille tulisi liikettä enemmän, kun ovat laumassa todella isossa tilassa. Ja tietysti myös se henkinen puoli täytyy ottaa huomioon.
PoistaMutta nää on kyllä vaikeita päätöksiä, ja kuten sanottua, päätin olla päättämättä mitään. Katsotaan nyt rauhassa miten tilanne kehittyy.
Meidän talli on siis sulle tuttu? Siellä maneesissa on kyllä aivan ihana pohja, erityisesti nyt kun se laitettiin uusiksi.
Toisaalta sekin on aika iso juttu, jos hevosen laumatarhauksen, enemmän maastoilun ym. myötä omaankin harrastukseen tulee parempi fiilis jotenkin sitä kautta, että tietää hevosen elävän onnellisempaa elämää. Vaikka nytkin teidän tallilla hevosilla on oikein mukavat olot maneesitalliksi, hevonen varmasti valitsisi sen laumatarhauksen ja maastolenkit... Vaikeita juttuja nämä ovat ja niin monta muuttujaa...
PoistaJuu tiedän teidän tallin, klinikan, valmentajan ja itse asiassa meillä on yhteinen tuttu. Hyvä ystäväni T.S. telakalta on sinulle töiden puolesta tuttu ja minä taas yhdistin tämän blogin ja ystäväni jonkun sivulauseen siitä, miten sinulla(kin) hevonen ontuilee. Lotta taisi olla kyseessä. Mehän jouduimme laittamaan lupaavan nuoren tamman kuoppaan sädeluuontuman takia ja muistaakseni sädeluuontumaa googlettelemalla minäkin blogiisi alunperin törmäsin. Pieni on maailma ja kipeitä ovat hevoset. Kummallisesti tästä lajista ei silti irti pääse...
Okei, pieni maailma tosiaan! Harmittava se teidän hevosen kohtalo, muistan kyllä kun T.S. sitä harmitteli. Oli hieno tamma.
PoistaVoisitko ajatella myyväsi Mandyn siitoskäyttöön, jos ei kestä aktiivikäyttöä, mutta terveyden puolesta kestäisi varsomisen?
VastaaPoistaTuntuu kyllä tosi vaikealta ajatella...mutta toki kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, jos tuollainen tilanne tulisi. Mandyhän on varsonut ja hoitanut varsansa hyvin, joten se olisi kyllä varmaan tavallaan hyvä vaihtoehto Mandyn näkökulmasta... En kyllä tiedä pystyisinkö myymään.
PoistaAinaista pohdintaa ja toisaalta tunnistan näistä myös itseni. Mie en pysty tarjoamaan Ripelle sellaista elämää, kun oma mieltymykseni olisi. Mutta siinä tulee vastaan myös se, ettei Rippe kestä vihreää eli se ei voisi tarhata isoilla laitumilla ympärivuoden, kuten Taavi. Lisäksi sen laumaantuminen on vähän ongelmmallista, joten....
VastaaPoistaJa koska se vaatii aika paljon liikettä (koska insuliini, koska kaviokuume, koska vanhan hevosen nivelet), niin kaikki "ylimääräinen" on vähän jäänyt, kuten esim. temput jne.
Ja oman mukavuudenkin takia hevonen on lähellä kotia, jotta edes jossain olisi mahdollisuus säästää aikaa. Tokikaan paikassa ei suurempia moitteita olekaan, joten sinällään aika win-win -tilanne. :)
Mutta mulle oli tavallaan helpotus, että voin jatkossa sanoa kysyville, etten mene kentällä, koska haluan säästellä jäljellä olevia niveliä. Jos kentällä jumpataan, teen sen maastakäsin ohjasajaen. Se on älyttömän mielenkiintoista!
Toisaalta tykkään mennä kentällä, kun kaikki sujuu, mutta turhaudun jos ei sujukaan ja se tekee siitä vähän hankalaa. :D Lisäksi olen niin hysteerinen hevosen liikkumisen suhteen, että stressaan kokoajan, että onko se nyt puhdas ja miksi se kompastui jne.
Justiinsa mietin kun blogiasi luin, että kyllä Rippellä kävi tuuri kun pääsi sinun hevoseksi. Se näyttää voivan niin mahtavan hyvin! Että kyllä sillä niin hyvät olosuhteet on, ettei varmastikaan muuta tarvitsisi.
PoistaSe päätös, ettei enää edes ratsasta kentällä, antaa varmaan tietynlaisen rauhan. Eikä vanhan herran tarvitsekaan enää vääntää. Se on niin ihanan iloisen näköinen kun se laukkaa tuossa pulkan edessä. Ihan hyvä mieli tuli. Piti kommentoida jo sun blogiin, mutta tuli tässä nyt sen sijaan.
Meillä on tämä asia erittäinkin ajankohtainen tällä hetkellä, kun nyt on joka tapauksessa pakko löytää tallipaikat hevosille nykyisen tallin lopettaessa kokonaan. Oman jaksamisen ja ylipäätään homman mielekkyyden takia hevoset on saatava samaan talliin, tai ainakin lähekkäin. Samalla sitä on pakko puntaroida asioita ja päättää, mitkä paikanvalintakriteerit ovat ratkaisevia.
VastaaPoistaMä en nykyisessä tilanteessa näe meitä hienojen maneesitallien asiakkaina. Maneesien läheisyys on tietysti plussaa ja kentän tulee olla suurimman osan vuodesta käyttökunnossa, niin kuin nykyisellä tallilla on. Ja maastoilumahdollisuudesta en halua enää tinkiä erityisesti kärryilyinnostukseni takia. Ja tosiaan maneesissa ei juuri jatkettaisi Elviiran ajokoulutusta.
Ehkä siellä meidän seuraavassa kodissa on vähän enemmän ihmisiä, kenestä on seuraa ja jopa jeesiä varsan kanssa?
Toi on kyllä raastavaa, kun pohtii noita paikkoja ja varsinkin kun on kaksi hevosta. Oon ihan varma että joku hyvä ratkaisu kyllä löytyy, mukaville tyypeille ja hevosille niin yleensä käy! Mutta epätietoisuus rassaa. Onneksi teillä on vielä hyvää aikaa hakea uutta paikkaa!
PoistaNo ovat erittain tuttuja ajatuksia. Hevosen sairastelu syo aina kovasti motivaatiota. Itsestani tuntuu etta ilman mitaan tavoitetta harrastus ei kamalasti kiinnosta. Tuskin ikina kisaan jotain vaativia mutta olisi kiva silti olla omat, vaatimattomat tavoitteet, ja oppia lisaa. Puskaratsastelu sinansa ei kiinnosta. Tiedan niin tuon tunteen, koska hevonenhan on kallis harrastus ja jos tuntuu silta, ettei siita saa mita haluaa, on motivaatio koetuksella. Itse melkein lopetin koko homman viime vuonna, mutta nyt on uusi polle tallissa. Tsemppia !
VastaaPoistaMä kyllä tykkään tosiaan puskailustakin tosi paljon, mutta kävishän sekin vähän yksitoikkoiseksi ehkä. Jollei sitten olis ihan huippumaastoja, jossa paljon vaihtelevuutta.
PoistaPäämääriä voi maastoilussakin olla! Mulla oli joskus esimerkiksi päämääränä laukata tasaista matkalaukkaa yksi tietty väli kokonaan maastossa. Taikka saada hevonen menemään rennosti pelottavista paikoista. Mutta tajuan kyllä mitä tarkoitat. Sulla on kyllä niin kivan oloinen nuori heppa!
Mulla on ollut hevonen reilut seitsemän vuotta Uudellamaalla näissä samoissa ilmasto-olosuhteissa kuin sinulla, josta kaksi vuotta maneesitallilla ja loput muualla. Ehdottomasti hevosen kannalta paras tilanne on nykyinen pikkutallielämä, jossa tarhat ovat suuret ja tarhausaika 14-16h. Muista asukkaista riippuen on kaverin tai kavereiden kanssa aina kun mahdollista ja kyllä se on sitä parasta aikaa hevosen henkiselle hyvinvoinnillekin ollut. Mun hevosen koko olemus ja ilme muuttui kun pääsi yksintarhauksesta laumaan ja ratsastettaessakin reipastui.
VastaaPoistaKaksi viime talvea on koetellut motivaatiota täälläkin, mutta 28-29 päivänä kuukaudesta liikutetaan silti, oli se sitten pelkkää kävelyä tai ei. Kuvailisin harrastamistani samanlaiseksi kuin sinulla: valmentaudutaan kun voidaan ja vaikka paljon maastoilen ja höntsäilenkin, haluan voida ratsastaa myös kunnolla ja sen teenkin. Tärkein nyrkkisääntö maneesittomalle on kelirikkoaikaan ratsastaa kentällä AINA KUN PYSTYY, maastossa saa kyllä kävellä syksy-talvi-kevät välisenä aikana ihan riittävästi niinä päivinä, kun kentällä meno ei ole mahdollista.
Läntisellä Uudellamaalla ei sellaista maneesitallia ole, jossa kaikki vaatimukseni täyttyisivät hevoseni hyvinvoinnin kannalta, joten siitä elämästä en edes haaveile. Pikkutalleja löytyy myös hyvillä ja hoidetuilla kentillä, joten kannattaa etsiä ja valita se paras.
Tässä on niin monta monessa, ja hirveästi riippuu talvestakin, miten pääsee liikuttamaan. Tällaisena talvena olisi kyllä aika epätoivoista ilman maneesia. Mutta varmasti hevosen mielestä se on oikeasti yks hailee, pääseekö liikkumaan ratsastajan kanssa, jos saa köpötellä kavereiden kanssa isolla alueella. Sen niin mielelläni hevoselle soisin, mutta toki sitten tulee nuo kaikki kysymysmerkit kuten kinnerpattien jäykistyminen, lihoaminen...ja talven pimeys ja liukkaus.
PoistaKiitoksia sullekin näkemyksestäsi. Näitä on mukava ja mielenkiintoista kuulla.
Olen käynyt saman pohdinnan muutama vuosi sitten. Siirryin pienelle tallille. No heppa ei viihtynyt yhtään laumassa. Kesällä inhosi ympärivuorokautista laidunta, karkasi aidoista tallin pihaan. Maastoilu alkoi maistumaan puulta. Kelit pysäyttivät valmennukset talvella. Kävely pimeitä teitä pitkin alkoi ahdistamaan. Vuoden kokeilin, ei toiminut minulla. Nyt maneesitallilla ja en enää lähde pois. Ihana hevonen, joka ei kestänyt aktiivikäyttöä, lähti juuri siitokseen. Nyt alla heppa, joka kestää myös haluamaani valmentautumista ja pikkukisailua. Tsemppiä ja hyviä päätöksiä :)
VastaaPoistaTuossa tapauksessa ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, että palasit maneesitallille. Hevosen hyvinvointihan tuossa laumaelämässä on juuri se pointti, eihän siinä ole mitään järkeä, jos hevonen ei viihdy.
PoistaMandyllähän oli viime kesänä hiukan onneton laidunkokemus, kun yksi hevonen ajoi sen jatkuvasti laumasta pois ja kauas metsään. Sitten sille alkoi tulla sitä pulssia kavioihin. Mitään kaviokuumetta ei koskaan todettu millään tavalla, ja uskonkin että se oli stressiperäistä. Mandy muun muassa stoppaili, kun olin viemässä sitä ratsastuksen jälkeen laitumelle, ja selkeästi näytti, ettei halua mennä sinne. Edelleen kuitenkin uskon, että se olisi onnellinen sopuisassa laumassa, laumassahan se on ollut ensimmäiset 7 vuotta elämästään ja senkin jälkeen usein.
Kiitos tsempeistä. Nää on lähinnä tällaisia tulevaisuuden pohdintoja ja voi olla että jatketaan nykyiseen malliin ties kuinka kauan.
Samoja pohdintoja olen pyöritellyt paljonkin, viimeksi viime syksynä!
VastaaPoistaPäädyin siinä vaiheessa jäämään maneesitallille kun nuoren hevosen kanssa tarvitsen kuitenkin apuja eikä ole omaa traileria. Ainakin vuoden verran ollaan näillä näkymin vielä maneesitallilla jos kasvattajakisan tavoite näyttää realistiselta. Sitten voi tsekata tilannetta uudelleen, mitkä omat tunnelmat ovat siinä vaiheessa.
Molemmissa on kyllä puolensa, itse laskeskelin että jos maneesilla + valmennuksissa käyminen on säännöllistä niin pikkutallilla ei rahallisesti säästä merkittävästi, rahaa menee kulkemiseen ja maneesimaksuihin. Ja myöskään omalle hevoselleni ei vapaa heinä ole paras mahdollinen vaihtoehto, se on tullut huomattua. :D
Toisaalta taas verrokkina olevalla kaverini pikkutallilla olisi rauhallisemmat maastot kuin nykyisellä tallilla, se olisi isoin bonus. Ja ainakin tuolla pikkutallilla on talvella ollut jonkin verran peltoja ratsastuskunnossa, paremmassa kuin kenttä. Kentän valo on sopivasti näyttänyt myös pellolle, niin jopa ihan kunnon ratsastus on onnistunut illallakin. Ja jos pystyy vaikka vähän kiertämään peltoa / peltoteitä otsalampun kanssa niin sekin on ihan OK liikutustapa arki-illaksi. :) Toki jos sataa kaatamalla koko talven ajan eikä maa edes jäädy kunnolla eikä tule lunta, niin pellot ovat out-of-question. :)
Nuoren hevosen kanssa maneesin pitävä pohja, vertaistuki ja apu tallilla sekä mahdollisuus liikuttaa hevosta kunnolla ovat kyllä ihan must! En esimerkiksi Cocon kanssa olisi voinut mitenkään kuvitella muuta, kuin maneesitallia. Mutta Mandy on sellainen monitoimiponi, jonka kyllä voisin nähdä karvapallerona maalaistallissakin elämästä nauttimassa :) Suomenhevosetkin ovat kyllä siitä kivoja, että ovat yhtälailla monipuolisia.
PoistaJa kustannuksissakaan ei välttämättä säästä, jos haluaa valmentautua edelleen. Siksi ajatus olisikn joko nykyinen tyyli, taikka sitten se leppoisa harrastelu/maastoilu, jos hevonen ei valmennus/treenikäyttöön enää sovellu. Mutta en vielä heitä toivoa siitä.
Minä olen pohtinut, että missäköhän vaiheessa sitä tuon nykyisen "kisapelin" voisi siirrellä pikkutallille.. meille kelpaa pellot ja kentät, kunhan hokkeja löytyy. Vielä kuitenkin olen liian kunnianhimoinen ja sokerista tehty, että en näe meitä koulutreeneissä ankkalammessa tai lipsuvalla pellolla ja mielelläni vapaapäivänäkin talutan valaistulla tallipihalla tai maneesissa marraskuun pimeydessä ennen kuin samoilen säkkipimeässä tiellä. Lopulta se 200€ enemmän tallivuokraa tekee ennen kaikkea minun tallille lähtemisestäni miellyttävämpää niinä viheliäisimpinä pimeän hetkinä ja toisaalta sitten taas 200€ vähemmän voi tarkoittaa päiväkäyttökustannuksessa paljonkin enemmän jos en edes tallista hevosen kanssa poistu.
VastaaPoistaNo näinhän sitä miettii, että loppujen lopuksi ne erot eivät ole niin suuria, kallista joka tapauksessa. Ja jos maneesittomalla tallilla maksaa muutaman satasen vähemmän, niin nopeasti syntyy kustannuksia niistä maneesimatkoista, klinikkamatkoista ym.
PoistaMa olen kanssa niin mukavuudenhaluinen etta maneesi pitaa olla ja kunnon kentat. Hermoilleni lahinna lasken hintaa.
VastaaPoistaAinakin näillä keleillä maneesin kuitupohja, valot ja tuulensuoja ovat kyllä aivan mahtava juttu hermoille!
PoistaMinulla hevonen on aina sanellut olosuhteet, jotka sille valitsen. Vuosien varrella olen hoitanut kokonaan itse tai vähintäänkin puhdistanut itse karsinan. Vain parissa paikassa tosin karsinaakaan ei ole saanut itse puhdistaa. Tulipahan sekin kokeiltua, mutta myös nopeasti todettua, ettei sovi minulle. En kaipaa tallille taukotiloja, jääkaappia, enkä kahvinkeitintä, mutta hevoseni kanssa haluan viettää aikaa ilman, että minulle tulee jonkun yksityispihassa olo, ettei siellä mielellään saisi olla.
VastaaPoistaNykyinen polle on nuori ja vahva. Sen kanssa on lähdetty liikkeelle nollasta. Siksi on hyvä, että on tilava kenttä, hevoselle sopivalla pohjalla (talvissa on eroja ja tämä talvi on ollut viime talvea paljon haastavampi ulkokenttien osalta) ja kentälle pääsee aina - oman aikataulun mukaan. Estekalusto on plussaa. Säästyy jatkuvalta kuljettamiselta ees taas.
Tarhojen pohjilla on väliä. En halua kaivaa hevostani kuravellistä, enkä halua sen polkevan jalkojaan tarhassa, joka jäätyy niin koppuraiseksi, ettei hevonen pysty siellä kunnolla edes kävelemään.
Pidän tärkeänä myös kokopäivätarhausta. Kylmäveriseni viihtyy ulkona. En halua, että se seisoo sisällä sateella. Niitä varten meillä on kunnon loimet. En myöskään maksa siitä, että hevoseni seisoo pakkasilla sisällä tallin vesiputkien lämmittimenä.
Jotta hevonen säilyisi hengissä ja terveenä, tärkeää ovat turvalliset ja vahvat rakenteet tallissa ja aitauksissa. Kovin matalasta karsinan seinästä tai ovesta hevonen saattaa yksin jäädessään yrittää yli. Pahimmillaan myös päästä. Matalalle kiinnitettyjen ruokakuppien vaarana on, että hevosen jalka jää sellaisen alle karsinassa piehtaroidessa ja hevonen jää selälleen. Kaikkihan me tiedämme, ettei hevonen kauaa sellaisessa asennossa pärjää.
Pienelläkin kentällä voi olla aivan loistava pohja, mutta pienuus tuo haasteita ainakin hypätessä, kun "pitkälle" sivulle ei hypätessä montaa laukka-askelta mahdu. Mitä pienempi kenttä, sitä enemmän hevosesi joutuu siinä liikkumaan kaarevalla uralla. Pidemmän päälle se on hevoselle kuluttavaa. Myös kentän sijainnilla on merkitystä. Aukealla paikalla aurinko sulattaa keväällä jään nopeasti, kun taas kuusimetsän siimeksessä sijaitseva kenttä on pitkään jäässä.
Entä sitten se muiden hevosten seura? Laumassa tarhaaminen on toki hevoselle luonnollisin ratkaisu. Siinä on kuitenkin riskinsä. Voi olla aika huolettomin mielin, jos tietää, että oma hevonen on lauman pomo. Jos niin ei ole, joutuu varautumaan tilanteisiin, joissa hevoset voivat saada pahojakin potkuvammoja ja jäädä vaikka varusteistaan toisiinsa kiinni (esim. jalasta toisen loimivyöhön). Jotkut hevoset tykkäävät repiä loimia. Omia ja toisten. Kyllä naapurihevosten nuuskuttelumahdollisuus korvaa hevoselle tuota sosiaalista tarvetta.
Isolla tallilla hevoset tosiaan ovat vähemmän toistensa perään kuin pienellä. Mitä pienempi porukka, sitä tiiviimpi lauma. Pienellä kotitallilla isäntäväki käy yleensä töissä. Jos hevosilla ei ole vapaata heinää, se voi tarkoittaa sitä, että olet menossa usein ratsastamaan hevosten päiväruokinta-aikaan.
Sitten ne maastot. En jaksaisi ratsastella pelkästään maastossa, mutta pari kertaa viikossa sinne on päästävä sekä hevosen että minun. Maasto on minullekin useiden kilometrien mittainen lenkki, jossa poistutaan piha-alueelta.
Maneesi olisi kiva talven pahimmilla säillä. Suurinta osaa vuodesta minulla ei kuitenkaan olisi sille mitään käyttöä. Sitä pitää itseään sinnikkäänä, kun selviää maneesitta talven yli, mutta välillä joutuu vakavasti miettimään, selviytyykö hevonen siitä terveytensä puolesta. Niinhän siinä valitettavan usein käy, että juuri silloin, kun on joko kisakausi ja/tai parhaat olosuhteet treenaamiseen, hevonen sairastuu.
Näissä asioissa on kyllä miljoona muuttujaa, mitä täytyy ottaa huomioon, Ja nykyisessä paikassa kun viihdytään niin hyvin, olisi kyllä melko pelottavaa vaihtaa paikkaa, ikinähän sitä ei etukäteen tiedä, miten seuraavassa paikassa sitten viihtyisi.
PoistaEn nyt ole edes ajatellut tuollaisia asioita kuin kentän sijainti taikka tallirakenteiden kestävyys. Mutta tietysti ne ovat tärkeitä.
Täytynee ajatella niin, että jos 80 prosenttia asioista on sellaisia, joista tykkää ja vain pieni osa sellaisia, jotka voisi jotenkin muuttaa (ja niidenkin kanssa voi hyvin elää), niin täytyy olla tyytyväinen!