Dr. Liisan diagnoosi meni pieleen

Jälleen valvoin klinikkaa edeltävän yön pohdiskellessa ja murehtiessa. 

Mitä jos...mitä jos se ontuukin ihan hirveästi? Jos siitä ei ole enää ratsuksi? Jos ne kintereet eivät koskaan luudukaan?

On se kumma, miten tuo hevonen saa ihmisen ihan pois tolaltaan. Kun en yleensä kovin herkästi yöuniani menetä, oikein minkään takia. 

Hiki pukkaa otsasta ja pää painaa.

Eläinlääkäri tutki Mandyn ensin kauttaaltaan. Ainoat kommentit olivat, että ranka aavistuksen jäykkä sivusuuntaan ja oikea polvi hiukan täyttynyt.

Kovalla alustalla pienellä ympyrällä kääntyi hiukan huonosti vasemmalle.

Lähdettiin maneesiin ja tehtiin ensin suorat urat käynnissä ja ravissa. Ihan puhtaasti (tosin meikäläinen ontui varmaan 5/5, sen verran huonosti edelleen juoksen tämän titaanilonkkani kanssa).

Taivutuksiin reagoi oikea takajalka, vasen ei lainkaan.

Juoksutuksessa oikea takajalka onnahteli 1/5 ja 1,5/5  kierroksesta riippuen. Ei siis kovin pahasti. Näyttikin paremmalta, kuin silloin ennen joulua, jolloin juoksutin itse.

Eläinlääkärin mukaan kintereiden liike näytti kuitenkin oikein hyvältä. Sen sijaan takapolvi vaikutti olevan se huono kohta! Mandy käänsi polvea ulospäin ja raajan liike oli koukkaavaa.

Siirryttiin röntgeniin ja ultraamaan. Mun toiveet halvasta parin sadan laskusta ropisivat lattiakaivoon, mutta minkäs teet.

Kaikeksi onneksi takapolven nivel oli täysin hyvän näköinen ja priima. Samoin ultrassa, kaikki ligamentit ynnä muut ehjiä. Ainoastaan ultrassa näkyi pieni kohta, jossa näytti olevan hieman normaalia enemmän nestettä.

Eläinlääkäri arvioi, että kyse on traumasta, polvi on saattanut vaikkapa venähtää hevosen liukastuessa.

Lääkittiin kortisonilla ja saa kipulääkekuurin. Kävelyä 2-3 viikkoa, sitten kontrolli.

Tavallaan olen tosi iloinen, että kinner olikin hyvä. Nyt kun polvi paranisi hyvin, niin on kaikki mahdollisuudet, että voitaisiin jatkaa taas treenejä. Onneksi polvessa ei myöskään ollut mikään rikki ja se oli jo ilmeisesti parempi kuin ennen joulua. 

Tämä selittäisi myös sen, miksi oirehdinta alkoi niin äkillisesti. Koko hevonen muuttui niin nopeasti olemukseltaan ärtyisäksi ja jännittyneeksi.

Olipas hyvä, että tuli taas kuunneltua omia epäilyjään. Vaikka diagnoosi olikin tällä kertaa väärä :D

Joululoman kevyttä köpöttelyä

Hyvää joulunjälkeistä elämää!

Me ollaan Mandyn kanssa otettu kevyesti, käyty maastossa kävelemässä ja pikkuisen ravaamassa. Mulla on lomaa, joten ihana päästä tallille valoisassa.

Parina päivänä saatiin jopa nauttia auringosta. Yhtenä päivänä tiet olivat niin sulia, että olisi voinut laukata. Tänäänkin piti lähteä maastoon, mutta tie oli niin kova ja liukas, että meninkin suosiolla maneesiin hiukan hölkkäämään. Tuntuu siltä, että superliukkaalla tiellä varovasti tipsuttava hevonen ei ainakaan rentoudu, vaan jumittuu lisää.

Välillä ilma on ollut jopa hiukan keväinen.

Yhtenä päivänä vastaan tuli shettis kärryjen kanssa, mukanaan suomenhevosratsukko. Joskus aikoinaan se aiheutti Mandyssä suurta kuohuntaa ja leijuravia töräytyksineen. Nyt päästiin ihan ilman suurempaa draamaa ohitse. No, mitä nyt muutama pikku passageaskel, mutta rauhoittui nopeasti.

Parina päivänä oli tosi kova tuuli,  mutta ihana päästä kuitenkin maastoilemaan. 

Tuuli tuo Mandyyn hiukan ilmavuutta, mutta pysyttiin kuitenkin maan kamaralla.

Katsotaan auttaako kevyempi jakso Mandyn oletettuihin kinnervaivoihin. Mitään turvotusta tai lämpöä jaloissa ei ole, kaikki ihan kylmiä ja kuivia.

Tänään kävin koko hevosen läpi, painelin, ja hieroin, rapsutin ja tökin, enkä löytänyt mistään yhtäkään kohtaa, jossa voisi olettaa olevan kipua. Hevonen vain nautiskeli, ja painautui lähemmäksi. Se tykkää niin rapsutuksesta ja kosketuksesta. Mutta ennen joulua juoksutin kerran, eikä se oikein hyvältä näyttänyt, takapää oli mun silmään aika kökkö. Että luultavasti siellä jotain on. 

Tosin tänään tamma oli jo paljon iloisempi oma itsensä, kun keventelin hiukan maneesissa. Menin pitkin ohjin, tavoitteena saada kaula niin pitkälle ja alas kuin mahdollista. Lisäksi menin hevosjoogaa, jota yksi valmentaja on käynyt meille opettamassa. Tuntui tekevän hyvää ja Mandy rentoutui oikein kivasti. Liikekin tuntui taas ihan hyvältä. Laukkaa en kuitenkaan vielä mennyt. Nyt täytyy taas saada rentous takaisin, ennen kuin ryhdymme taas hommiin. 

Perjantaina käyn sen kuitenkin näyttämässä klinikalla, katsotaan ainakin liike ja mietitään sitten sen mukaan, mitä tehdään. Meillä kun on klinikka ihan naapurissa, niin tulee siellä käytyä aika (lue liiankin, ainakin jos kukkaroa ajattelee) herkästi, eipä sitten tartte pohtia päätään kipeäksi tai tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että liikuttaa kenties kipeätä hevosta.

Kokoamista ja kuinkas sitten kävikään

Hupsis kun on taas aikaa kulunut.

Ollaan Mandyn kanssa treenattu aika paljonkin. Viikko sitten oli Ypäjän open valmennus. Mentiin ensin taas oikein reippaasti eteen. Mandy oli ihan hirvittävän energinen ja ihan lensi taas eteenpäin. Olisi kyllä tosi kiva saada videota joskus, että miltä se näyttää, kun selkään ainakin tuntuu ihan hurjalta. Se oikein kauhoo menemään ja tuntuu kuin se nousisi edestä. Kun pyydän lisäämään, se lähtee ihan leijumaan. Mä niiiiin haluaisin nähdä, miltä se näyttää. Valmentajakin kyllä sanoi, että "tuon pikkuhepan liike on kuin 176-senttisen peeveen liikettä". Heheh. Hän tuntuu muutenkin olevan kovin ihastunut mun pieneen valkoiseen pulleromahaneitiin.

Sitten tuli se pitkään odottamani hetki. Opettaja sanoi, että nyt teillä alkaa uusi elämä. Nyt täytyykin mennä hitaasti. Eli ruvetaan kokoamaan, vihdoin. Reilu vuosi tässä menikin.

Olipa vaikeata. Mandyn piti odottaa, odottaa, odottaa. Vielä hitaammin. Melkein käyntiin, mutta pystäänkin ravissa. Vasta kun pidin itseni ihan hipihiljaa, se alkoi onnistua. Mutta kauhian vaikeaa. Ettei painu etupainoiseksi, vaan polkee takasillaan.

Mandy lähdössä hommiin.

Laukassa mentiin voltteja ja meni oikein mainiosti. Open mukaan voi alkaa vaatia siltä nyt enemmän. Enemmän kokoamista, enemmän suoruutta. Takaa eteen ja kuolaimelle.

Varsinkin vasen laukka on hyvää, mutta oikeassakin sujuu 10 metrin voltti hyvin.

Seuraavat pari kolme päivää jatkoin harjoituksia. Tulin ehkä vähän ahneeksi. Hitto kun tuntuu kivalta, kun ravi-käynti-ravi -siirtymissä vaan istuu pepullaan, pitää tuntuman ja pyytää eteen ja hevonen ponnistaa takaa liikkeelle. Ja hevonen vaan petras päivä päivältä. Ja tuntui ehdottomasti suoremmalta.

Sitten tytär kävi ratsastamassa (hänen piti vaan ravailla rennosti eteenalas ja pitää rento välipäivä) ja sanoi, että Mandy oli ihan outo. Ei laukannut, vaan jäi vain pomppimaan. Seuraavana päivänä mun piti mennä maastoon, mutta meninkin maneesiin ihmettelemään, että mikäs sillä on. Noh, pomppi kerran tai pari laukannostossa, muuten oli oikein kiva. Kuittasin, että se vaan vähän kekkuloi, on vissiin hiukan virtaa.

Eilen käytiin maastokävelyllä, mikä käytännössä on vapaa. Ja tänään huomasin, että voi hittolainen, on tainnut taas kipeyttää kintereet. Olen ollut liian ahne treenaamaan. Vai mitä ihmettä tämä nyt on?

Mietteliäs silmä.

Mandy oli ensin oikein kiva ravissa, menin ilman jalustimia ja paljon paljon siirtymisiä ja tuntui että se meni aika kivasti ylämäkeen. Mutta kun vain ajattelinkin laukannostoa niin alkoi taas se pomppiminen. Ihan samanlainen kuin viime vuonna näihin aikoihin! Se siis ikäänkuin pomppii takajaloillaan, kaula tulee syliin. Ja jää paikalleen. Ei etene, vaan on ikäänkuin hiukan paniikissa. En tajua.

No pyydän vaan eteen, mikä on vaikeaa, kun hevonen menee vain ylös ja ohjastuntuma häviää kokonaan.

Sain sen kyllä sitten laukkaamaan ihan normisti, mutta sen jälkeen ravi oli toooosi jännittynyttä, koko hevonen vaan tikitti hermostuneena ja tyhjänä, kaula mutkalla kiihtyneenä eteenpäin. Ei rennosta tietoakaan. Vihdoin sain sen rauhoittumaan ja relaamaan, lopuksi mentiin pitkin ohjin kivaan kevyttä ravia ja hevonen pärskyi. Tallikaverin mukaan liike näytti ihan hyvältä.

Ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta ei tuo ole sille kyllä normaalia.

Tää oli sellaisen hyvän ratsastuksen jälkeen viikonloppuna.

En voi ymmärtää, mitä toi pomppiminen oikein tarkoittaa? 

Viime talvena oli tosiaan samanlaista. Silloin käytiin läpi kaikki asiat. Satula, vatsa, kintereet, hampaat...

Sitten ongelma helpotti (en loppuviimeksi oikein osaa sanoa miksi), ja viime aikoina laukka on ollut tosiaan ihan superhyvää ja nyt sitten taas tällainen takapakki. Voi shit.

Mun ykkösveikkaus on, että lisääntyneen kokoamisen takia kinner otti vähän nokkiinsa. Lämpöä tai turvotusta niissä ei ole. Tosin ravi oli kyllä hyvää...no, nyt Mandy saa olla kevyemmällä jonkin aikaa, ainakin jouluun saakka, liikutetaan kyllä, mutta käyntiä ja hiukan ravia. Kylmätään jalkoja ja hoidetaan. Hierojakin varmaan pyydetään pitkästä aikaa. Mä en kuitenkaan usko, että kyse olis mistään testailusta/uppiniskaisuudesta, ei ole sen tyylinen tuo hevonen. 

Kattellaan ja ihmetellään. Ehkä pieni joululoma tekee hyvää itse kullekin!

Lauantaina oli vielä maa valkoisena, nyt on mustaa.

Mainiosti maastossa

Kaksi päivää ihanaa maastoilua takana kahdestaan Mandyn kanssa. Pohjat ovat sen verran kovia, että ollaan vain ravailtu hiukan. Metsäpoluilla saa hyvää jumppaa. Tänään käytiin kokeilemassa sänkkäriä, mutta pohja oli aika huono, hiukan upottava ja pinnalla kova kerros, joten voitiin mennä vain käyntiä (tai kai siinä vois mennä enemmänkin, mutta pelkään että vuohiset hiertyy auki, kun joka askeleella rasahtaa kavio pinnan sisään).

Sänkipellolla tänään. Hieno ilma ja Mandy oli niin kiltisti. Se meni mukisematta yhden kauhean pörisevän kaivon ohi, vaikka mä tein kaikkeni pilatakseni tilanteen, eli toimin juuri omia ohjeitani päinvastoin ja tuijotin kauhistuneena kaivoa :D

Ollaan oltu kahdestaan, kun tuntuu, ettei kukaan oikein pääse maastoon. Monella on saikkuilua ja sen tuomaa virtaisuutta, ja maastoilu liian riskikästä. Jonkun mielestä on liian kylmää, liian liukasta tai muuten vaan ei ehdi. Ja se maneesin uusi kuitupohjakin on niin ihana (niin se onkin).

Joku sanoo ihan suoraankin, ettei uskalla.

Talvella maastoilu onkin hiukan erilaista. Hevoset ovat virtaisampia kuin kesällä. Pohjat kovia ja liukkaita. 

Kesällä moni hevonen on kuin eri polle. Saattavat olla laiskoja ja rentoja. Silloin voi maastoilla hiukan virmakammallakin kisapollella, joita meidän talli on täynnä.

Eilen käytiin myös metsässä, mistä Mandy tykkää ihan kauheasti.

Mä olen pikkuisen ylpeä itsestäni, ja siitä, että vaan sitkeästi maastoilen ja voitan joka kerta uudestaan pieniä pelkojani. Toki Mandy on tosi järkevä ja tottunut maastohevonen, mutta uskon että sekin saattaisi epävarmalla kuskilla olla aikamoinen trumpetti. Rodunomaisesti sillä on nopeat reaktiot ja puhina sieraimista on kuin norsun töräyttelyä, jos jokin saa hänen mielensä järkkymään. Pää nousee taivaisiin ja se oikeasti menee liitävää passagea. Kysyy kylmiä hermoja istua siinä rennosti!

Pari kuukautta sitten oli vielä näin hienoa! Ja superrennot hevoset!

Ekat maastoilut Mandyn kanssa vuosi sitten olivat jännittäviä. Mä olin ihan kauhusta kankea, sillä onnettomuus oli tehnyt musta säikyn. Mandy oli sitten sen mukaisesti ihan pinkeänä. Mä jo mietin että tästä ei taida tulla mitään kun se tepsutti kaula kaarella puhisten ja töristen.

Jatkettiin vaan sitkeästi kevään ajan silloin tällöin. Oikeastaan viime kesänä tuli se varmuus, että voin mennä Mandyn kanssa lähes mihin vaan. 

Kesä-Mandy on sellainen hiukan laiskanpulskea. Talvi-Mandyssä on paljon enemmän säpäkkyyttä.

Alkusyksyn ihania iltoja.

Me ollaan käyty nyt joka viikonloppu molempina päivinä maastossa, jotta rutiini säilyisi. 

Ajattelin koota tähän vinkkejä, joiden avulla olen työstänyt tätä maastoilua sekä Mandyn, että aikaisempien hevosten kanssa, josko vinkeistä olisi hyötyä jollekin. 

Mulla on ollut tuuria kun olen saanut olla tekemisissä fiksujen hevosten kanssa. Kaikkien (poislukien Coco) kanssa olen voinut maastoilla ilman seuraa, laukata turvallisesti myös tallin suuntaan ja olla turvaratsukkona muille.

Pienen kreditin otan myös itselleni siitä, että olen aina sitkeästi maastoillut ja johdonmukaisesti totuttanut hevosia maastoon sekä kuuliaisiiksi maastoilijoiksi. Toisaalta minkään reaktiivisen kisapuoliverisen kanssa en olisi lähtenyt edes moista yrittämään, sen verran nössö olen.

Tässä ajatuksia, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi, mutta kaikilla on toki omat konstinsa, eikä näitä voi ottaa välttämättä kaikille sopivina.

Tässä oltiin lähdössä Mandyn kanssa ekan kerran vilkkaammalle autotielle. Talutin aluksi, kun halusin katsoa miten se reagoi rekkoihin. Hyvin meni ja kapsusin sitten selkään.  Mä haluan varautua kaikkeen. Kerran kun on itsensä kunnolla loukannut, niin sitä on aika varovainen.

1. Hae pieniä testikonflikteja paikoissa, jossa tiedät selviytyväsi voittajana. 

Uuden tai vieraan hevosen kanssa haluan hakea ensimmäiseksi hiukan tuntumaa, miten se reagoi jos sitä hiukan pelottaa. On hyvä, jos se pieni konflikti tulee paikassa, jossa voit selviytyä voittajana siitä ja antaa hevoselle viestin, että olet johtaja. (Tämä ei tarkoita sitä, että hakisit riitaa hevosen kanssa).

Siksi menen aina ensin ihan tallin ympäristössä kaikkiin mahdollisiin pelottaviin kohtiin. Jos hevonen ei halua vaikkapa mennä traktorin ohi, on hyvä kun sitä voi harjoitella tallin lähistössä ja paikassa, jossa on tilaa mahdollisille peruutteluille tai koikkelehtimisille. On paljon helpompi lähteä kauemmaksi, kun on pieni kuva siitä, miten hevonen reagoi: eteen, taakse, sivulle vai ilmaan? Juurtuuko paikoilleen ja miten saat sen eteenpäin? Miten reagoi raippaan?

2. Huijaa itseäsi.

Jos maastoilu esimerkiski ilman seuraa jännittää, ota päämääräksi käydä ensin vain ihan pienellä loppukävelyllä yksin maastossa. Siten pikkuhiljaa alku- ja loppukävelyllä. Jonain kertana voit ajatella tekeväsi hiukan pidemmän alkukävelyn, mutta sitten vain jatkakin matkaa, jos kaikki sujuu hyvin. Pelkkä ajatus, että lähtee yksin maastoon, voi jännittää sen verran, että se tarttuu hevoseen, mutta kun ajattelet että se on pitkä alkukävely, voi homma tuntua erilaiselta.

3. Ajattele koko ajan, että tämä sujuu tosi hyvin.

Älä päästä mitään kauhuajatuksia mieleesi. Hymyile itseksesi, katso maisemia, mieti kuinka ihanaa sinulla on. Lauleskele, hengitä. Ota riski ja anna hevoselle pitkät ohjat. Taputa sitä ja kerro sille kuinka mahtava se on. Toista usein itsellesi, että kaikki sujuu hyvin. Hymyile ja rentouta takapuolesi.

4. Maastossakin voi oikeasti ratsastaa.

Kentällä harjoittelet jatkuvasti hevosen kuuliaisuutta, mutta maastoon mennessä kyselet hermostuneesti hevoselta, et kai vaan pelkää, menethän tuosta, apuaaa, älä nyt vaan rupea sättäämään, ettei se nyt vaan lähtisi lapasesta....

Hevosen hallintaa vartenhan sitä opetellaan ratsastamaan. Mikset käyttäisi niitä oppeja maastossa? Käynti on käyntiä, ei mutkittelua eikä steppailua. Ravia mennään eteen, asetutaan sinne minne ratsastaja pyytää eikä kuikuilla ojiin. Pidäte on pidäte heti, eikä viidestoista päivä. Kuri rentouttaa monet hevoset. Ja muista se löysä ohja palkinnoksi, edes hetkeksi, kun hevonen tottelee. Se rentouttaa.

5. Pahoissa paikoissa ota  kiintopiste jostain kauempaa.

Jos olet menossa vaikka pikku sillan, romukasan tai heiluvan pressun ohi, älä missään tapauksessa katso niitä itse. Aseta vaikka hevonen hiukan pois niistä, ja ota itse kiintopiste jostain kaukaa. Mieti ainoastaan, että pistettä kohti mennään, äläkä ajattele tai katso muuta.

6. Oikeat välineet auttavat.
 Muista aina ladattu kännykkä mukaan. Talvella takin sisään rintataskuun, ettei akku kuole. Laita kauhukahva satulaan. Raippa aina mukana, ja muista vaihtaa se aina sille puolelle kuin tarvis, esim. jos hevosella on taipumus yrittää jostain tienhaarasta kotiin, niin raipalla voi hiukan kosketella tien puolesta lapaa jo etukäteen pikku vinkkinä! Ennakoi!

Voit myös ottaa liinan mukaan, jos joudut tulemaan alas satulasta, voi se helpottaa hevosen hallintaa. Liinan saa rullalle kieputettuna kiinni kauhukahvaan. Ja tietysti heijastimet, aina!

Mun mussukka ja -10 asteen pakkanen.

7. Lavat aina siihen suuntaan, mihin haluat mennä.

Jos hevonen pelkää jotain, eikä halua mennä, anna sen ensin katsoa hetken ja pyydä sitten eteen. Pohkeet pyytävät niin kauan, että hevonen ottaa askeleen eteen. Nakuttamista ei välillä lopeteta ja aloiteta uudestaan! Hevosen lapojen täytyy olla menossa siihen suuntaan, mihin haluat. Joskus on hyvä nollata tilanne, eikä provosoida/kuumentaa hevosta lisää. Silloinkin menosuunta pitää olla haluamasi, vaikka hevonen saisikin seistä hetken miettimässä.

Peruuttava hevonen on vaarallinen, käännä vaikka yhdellä ohjalla se itsensä ympäri pyörimään mieluummin.

8. Älä vie hevosta (äläkä itseäsi) liian vaikeisiin tilanteisiin.

Sinä olet se aivot teidän suhteessa (toivottavasti, jos et, niin paha juttu). Mieti mitä voit vaatia, mitä et. Älä provosoi tai hae riiitaa. Se käytös voi alkaa toistaa itseään. Älä lähde ollenkaan maastoon, jos hevonen on hermostuneella tuulella, tai itse olet. Taikka jos tuulee, ja olosi on epävarma. Ota vain ihan pieniä riskejä kerrallaan, nujerra yksi pieni pelko päivässä. Pyri siihen, että maastoilu on hevoselle rentoa. Kaikista ei koskaan tule hyviä maastohevosia, sekin täytyy hyväksyä. Tosin sitä ei tiedä, ennen kuin kokeilee :D

Korostan vielä, että nämä perustuvat omiin kokemuksiini, eivätkä välttämättä sovi kaikille. En ole rohkea enkä kovin taitavakaan, ja minua aina välillä jännittää, mutta maastoilu on silti ihanaa.

Minkälaisia maastoiluniksejä teillä on? Jännittääkö maastoilu joskus?

Tasan vuosi sitten, jännitti ihan kauheasti. Tästä se lähti.

Jos ei ole pohkeen edessä, ei ole mitään

Eilen jumppasimme taas Ypäjänopen tunnilla.
Jälleen kerran menin valmennukseen vaihtelevin odotuksin ja miettein. Mandy on ollut hyvä, mutta välillä se tuntui taas kiemuralta ja vinolta. Olipa taas pieniä epäilyksiä siitäkin, että onkohan kaikki hyvin. Toisaalta se on liikkunut iloisesti ja laukka pyörii koko ajan paremmin.
Lähinnä ravissa se on sellainen kiemurtelija. Tavallaan kiva ja hyvä, alkuraveissa venyttää kivasti eteen alas, mutta siinä vaiheessa kun yrität oikeasti saada sen tuntumalle ja silti rennosti ja tahdikkaasti eteenpäin, niin alkaa tuntua siltä, että hevonen on saippuapala joka liiraa sinne tänne, eikä käänny oikealla tavalla.

1. Nonni, onhan se ryhti noussut! Mä tykkään siitä, että Mandyn suu on melkein aina kaikissa kuvissa kiinni (alempana tosin juurikin poikkeus), Ehkä hiukan jännittyneen näköinen tässä, vaikka ei se kyllä ollut. Ylälinja on aika kiva, ei näy se hurja takakorkeus!

Satulansovittaja kävi myös täydentämässä Mandyn satulan toppauksia maanantaina. Se kuuluu aina tehdä kokotoppauksen jälkeen, sillä villa painuu aina jonkun verran. Nyt satula tuntui superhyvältä, kun se oli edestä hiukan ryhdikkäämpi. Myös Mandy tuntui tyytyväiseltä. Sovittajan mukaan Mandyn selkä on nyt noussut niin paljon, että satulasta saattaa tulla sille joskus liian kaareva! Mutta ainakaan vielä näin ei ollut käynyt. Ja jos käy, niin voi vaan onnitella itseään, ei ne selkälihakset ole hullumpi juttu!

2. Hiukan selättömästi, mutta kivaa askellusta. 

Mutta valmennuksesta: vaikka olin ajoissa tallilla, en päässyt juuri verkkaamaan, sillä maneesissa oli kauhea ruuhka. Mentiin vain hiukan käyntiä. Mandy olikin alkutunnissa ihan kamala ja vino ja pohkeen takana. Valmentaja kauhisteli ja ihmetteli myös, miksi ratsastan taas niin veltosti. Eli kaksi viikkoa väliä ja olen taas sortunut löntystelyyn. Ei hitto vieköön, sehän on ollut ihan pohkeen takana taas koko ajan! Se on niin hämäävää, sillä tavallaan Mandy vastaa kyllä pohkeeseen, mutta silti se ei ole pohkeen edessä! On tämä ratsastus kummallista.

3. Tässä reippaasti oikeassa kierroksessa ja valmistaudutaan avotaivutukseen.

Noh, tuumasta toimeen ja pyysin hevosta suurinpiirtein tuplaten napakammalla tahdilla eteenpäin. Mandylle onneksi riittää muutama napakka knak-knak-knak ulkopohkeella ja sisäpohje pitää vastaan. Ryhti koheni silmissä ja mahanalus täyttyi jaloista. Ja heti taas uudestaan knak-knak-knak. Kuitenkaan ei saa ajaa, vaan hevosen täytyy olla siinä istunnan edessä työskentelemässä.

Valmentaja keskittyi ohjaamaan toista ratsukkoa, jolla oli hieman kurinpidollisia ongelmia...jotka nekin johtuivat pohkeen takana olemisesta. Se on kaiken kuuliaisuuden alku ja perusta.

4. Uuuh tuota ratsastajan notkoselkää (jota hevonen matkii), mutta jotain kivaa tässäkin kuvassa.

Mä niin voin allekirjoittaa kaiken, mitä tuo valmentaja sanoo. Ohjeet tuntuvat aina juuri oikeilta. Sain myös ohjeen, että mun täytyy jo alkuverkassa huolehtia siitä, että Mandy ei löntystä.

Mentiin sitten laukkaa ja vasen laukka oli todella kivaa. Tuntui että voisin istua siinä vaikka maailman tappiin. On se kumma miten hevosta voi oikeasti ohjata minne haluaa, se nuolee kulmat ja vaan laukkaa samaa tahtia nätisti ja näpsäkästi.

- Nyt voit alkaa tehda laukassa voltteja, se on kypsä siihen, sanoi valmentaja.

5. Kädet huitelee jossain, mutta ponny on aika ryhdikäs.

Tykkään niin tuosta ajattelutyylistä, että hevonen rakennetaan vähitellen. Vaikka kyseessä on aikuinen hevonen, jonka "pitäisi" pystyä siihen ja tuohon, ei se välttämättä tee sille hyvää, jos sen lihaksisto ja tasapaino eivät ole siihen valmiita. Kiiruhdetaan hitaasti ja loogisesti, pala palalta hevosen fysiikkaa rakentaen. Näin niistä tulee vahvoja.

6. Kiva kaula tässä, ja ryhti muutenkin.

Tunti meni meidän osalta hiukan plörinäksi siinä mielessä, että toinen hevonen heittäytyi todella hankalaksi ja se ratsukko sai sitten lähes kaiken huomion. Noh, näin käy joskus, ja olen itsekin välillä ollut siinä tilanteessa, että kaikki huomio on tullut meille. Yksityistunnit ovat siksi mun mielestä järkeviä. Mieluummin vaikka lyhyt yksityistunti, jossa saa sataprosenttisen huomion. Ja se kunnon alkuverkka ratsastajan toimesta sitä ennen, reilumpaa kaikille.

7. Tässäkin tarmokas, mutta mulla kädet sylissä.

Mukavaa oli jokatapauksessa ja taas aikamoinen herätys siitä, miten nopeasti vaipuu entiseen, kun kukaan ei ole vahtaamassa.

8. Paljon korjattavaa tässäkin kuvassa (nuo kädet on kummallisen ylhäällä joka kuvassa, apua), mutta takapää työntää!

Mutta ollaan me muutakin tehty, kun käyty valmennuksessa. Viikonloput on maastoiltu, kun se on ainoa mahdollisuus mennä valoisassa. Tiet olivat kivan pehmeitä vielä viime viikonloppuna ja pystyttiin ravailemaan mukavasti. Päästiin myös hiukan metsään tallustamaan. Mä sitten tykkään maastoilusta, se on vaan parasta!

9. Hmph, no joo.

Viime perjantaina Mandyllä oli hauskaa, kun se pääsi hyppäämään ekan kerran sitten varmaan pariin vuoteen. Kuskina oli eräs meidän tallin superihana ja taitava ratsastaja. Mandy oli niin terhakan ja pätevän näköinen ja luoja paratkoon, virtaisa! Pari pientä terävää pukkiakin sieltä tuli, mutta ne annetaan anteeksi ja laitetaan innostuksen piikkiin. Tätä jatketaan aina silloin tällöin.

10. Maneesissa on upouusi kuitupohja, ylellistä.

11. Alkutunnin käyntejä.

12. Ky mää olin sit reipas!

Nyt taas pyytäisin teiltä lukijoilta kommenttia kuviin. Mistä tykkäätte eniten ja miksi?
Ja tuliko tekstistä mitään uusia ajatuksia? Jaksoiko lukea?

Ihanaa joulunaluaikaa kaikille! Yrittäkää kestää tätä pimeyttä, kyllä se kevät sieltä taas tulee!

Kuplia ja leijuntaa

Nyt kuplii hyvä olo niin, että meinaan ihan haljeta.

Eilen oli Ypäjän open valmennus, ja....ja...mitä oikein edes sanoisin? Jäi niin mahtava fiilis että en oikein edes uskalla sanoiksi pukea.

Jotta nyt ei ymmärrettäisi väärin, niin sanonpa heti että meillä on hurjasti opeteltavaa monissa ihan perusperusjutuissa. Vaikkapa oikean laukan nostossa. Raviin täytyy saada parempi tahti. Tiukoissa kaarteissa tasapaino on vieläkin haussa. Siirtymiset töksähtävät kun teen liikaa. Meillä on kommunikaatiokatkoksia, koska pyydän liian isosti sen sijaan että vain väräyttäisin syviä vatsalihaksia ja vain ajattelisin vaikkapa siirtymää alaspäin. Tuo hevonen on oikeasti ihan järjettömän herkkä!

Mutta silti. Se tunne! Kun hevonen on tohkeissaan ja tarjoaa innoissaan kaikkea mahdollista. Kun tunnet, miten ravi alkaa nousta ja liitää. Kun tunnet miten hevonen kuuntelee ja pohtii, se on rento mutta energinen.

Saatiin taas niin hyvää palautetta, että melkein tuli kyyneleet silmiin. Ja Mandy tosiaan leijui, se kuumui ja oikein esitti.

Tekstin koristeeksi vanha kuva alkusyksystä.

Merkkaan nyt itselleni taas ylös, mitä harjoiteltiin ja mistä puhuttin.

- Käynnissä voi jo koota. Tee paljon avoja, sulkuja, vastataivutuksia. Teimme tunnilla sulkua ja vastataivutusta ympyrällä. Asetusta vaihdettiin sisään ja ulos, Takapää samoin. Huomioi, että korvien välistä täytyy silti näkyä ympyrän kaari koko ajan, vaikka asetus vaihtuu. Oikeassa kierroksessa sisäpohje läpi!

- Raviin voimaa tekemällä siirtymisiä. Teimme käynti-harjoitusravi-keskiravi keventäen-harjoitusravi-käynti -siirtymisiä ympyrällä molempiin suuntiin. Mieti, että käytät vaihteita yhdestä kymppiin. Mieti sitä, että ravi imee eteenpäin, rintakehä nousee. Hevonen oikein syttyi tässä vaiheessa!
Näitä pitää tehdä vain muutaman kerran, molempiin suuntiin. Laatu korvaa määrän. Vasen kerros sujui hyvin, oikea oli vaikeampi.

- Laukka on kehittynyt huikeasti. Vasen laukka toimi eilen kuin unelma. Muista silti tarpeeksi energiaa siihen. Ensi aika matalana, tsekkaa että selkä toimii ja sitten rintakehä ylös. 

- Oikea laukka pitää edelleen nostaa imuisasta ravista, ei käynnistä eikä liikaa nypräten tai valmistellen. Hevosta täytyy auttaa vaikeissa asioissa. Näin nostetaan kunnes se alkaa nostaa aina oikean laukan. Tuntumaa voi olla oikeassakin laukassa ja poikitusta voi estää asettamalla hiukan ulos!

- Laukassa saa koota korkeintaan muutaman askeleen ja sitten taas eteen. Varottava kuitenkin tekemästä vielä liikaa kokoamista, että hevonen ei mene rikki. Nyt kehitetään lihaksistoa ja joskus ensi vuoden alussa ruvetaan kokoamaan enemmän.

- Mandy alkaa itse hakea kokoamista tosi herkästi, joten ratsastajan täytyy muistaa pyytää heti siirtymissä kunnolla eteen. Samoin niissä tilanteissa, joissa se ikään kuin jää pomppimään/stoppaa/laukkaa paikoillaan. Rauhallisesti ja päättäväisesti ETEEN!

- Ollaan kuulemma tehty hienoa työtä taas kuukauden aikana. Valmentaja sanoi, että hänellä olisi ihan hirveä hinku teettää meillä paljon vaikeampia asioita ja että hän joutuu oikein pakolla hillitsemään itsensä. Nyt on vain oltava kärsivällisiä, ja annettava rauhassa hevosen kehittää ne lihakset, joilla se pystyy kantamaan itsensä. Näin se kestää treeniä.

Talventörröttäjät maistuu.

Mandy sai niin paljon kehuja ja ihailuja. Se on kuulemma makea! Ja liike ihan tajuttoman isoa. Lisäksi se on viisas ja yhteistyöhaluinen.
Voiko tämmöisten palautteiden jälkeen olla leijumatta?

Lopuksi naurettiin valmentajan kanssa, kun hän kehuvalla äänellä ihasteli Mandya, niin tamma nosti hännän pystyyn ja veteli sellaista liitoa, että oksat pois. Taitaa ymmärtää puhetta, tuo isokorva!

Puhelinkuvaoksennus

Olen pahempi kuin teinit. Mun täytyy ihan kokoajan napsia kuvia tuosta mussukasta. Se kun vaan on NIIIIIN söpö. Lisäksi lässytän samalla kun otan kuvia. Säälittävää, mutta en edes osaa hävetä. Ja mihinpä muualle nämä kuvat oksentaisin, kuin tänne (no oikei, myönnetään, kyllä mun fb-kaveritkin näistä joutuu kärsimään).
Isänpäivän tunnelmissa siis tällainen kuvasaldo (isänpäivän aamukahvien jälkeen, tottakai):

L: Hei muru, lähdettäisiikö vähän jumppaamaan? Oot heinätkin jo ehtinyt syödä. Vesikään ei ole ihan jäässä, jess.

M: Njaa...en nyt oikein tiedä...voishan sitä, ehkä...tosin aika outoon aikaan tulit, päiväheiniä sais kohta....
L: Aika kivan  loimen löysin fecbookin nettikirpparilta, istuu kuin hanska.

M: Noh, ooookei, mennään ny sitten, vaiks noin niinku jatkossa voisit kunnioittaa vähän mun ruoka-aikoja, ettei vaan masu pääsis kutistumaan.

L: No vitsit kun oli kiva ratsastus. Ihku heppa, iiiiih.
 M. Mikäs tuolla katossa rapisee?

M: Ai kuvataan? TAAS. Tän mä osaan, kuuluu kattoo kameraan ja jähmettyä söpöön asentoon.
L: Toikin on kiva loimi facebookin kirpparilta.

M: Huoh. Ei mulla muuta.

L: Nonni, kun ei aikaisemmin oo y-h-t-ä-ä-n kuvaa tuosta hevosesta, niin otetaan vielä muutama.
M: Joo joo, ehtii taas vähän tutkailla ympäristöä samalla. Että toi jaksaa lässyttää.

M: Ollaan ny sitte kuvauksellisia. Ei tarvi ainakaan jumpata just nyt.
L: Iiiiih, kun se on sitten söpö, ja mun ihan ikioma, iiiiih.

L: Oi ku me ollaan niin söpöjä yhdessä, Uuups, ponin pää ei oikein mahdu kuvaan, mulla on liian lyhyet kädet, ois sittenki pitäny ostaa se selfiekeppi.
M: Ei jeesus sentään, nehän jakaa jo päiväheiniä. Voisiksä pliiiis lopettaa, vatsassa kurnii jo! 

Loppuhuipennuksena meidän hurjat loikat. Villiä menoa, eikö vaan!

Lukitse häntäluu satulan sisään, eikä mitään pahaa voi tapahtua

Kun maailma sekoaa tuolla Atlantin takana ja kaikki ahdistaa, on ihana katsella hevosvideoita ja uppoutua omaan kuplaan. Ja miettiä pieniä, mutta ah-niin-tärkeitä-istunta-ahaa-elämyksiä.

Pakko jakaa tämä. Jossain vaiheessa mieleeni tupsahti jo aikoja sitten Mary Wanlessin "Ride with our mind" eli "Mielekästä ratsastusta" -kirjasta lukemani ohje lukita häntäluu satulan sisään. On muuten ihmeellinen mielikuva!

Viime talven pakkasilla.

Eli kuvitellaan, että häntäluu jatkuisi suoraan alaspäin siitä, missä se on. Satulassa olisi reikä häntäluun kohdalla. Kun istut satulaan, laitat vaan häntäluun siihen reikään ja lukitset! Eikä lähde irti sitten millään!

Mulla tämä mielikuva on auttanut esimerkiksi hiukan jännittävissä tilanteissa. Vaikkapa silloin, kun kaverin hevonen juoksenteli pellolla vapaana ja kaivo pärisi vieressä.  Ajattelin vain, että mullahan on häntäluu lukossa tuolla satulan sisällä, ei tässä mitään voi tapahtua. Ja ihan kuin se välittyisi suoraan myös hevoseen. Kun kuski ei lähde irrottamaan istuintaan satulasta, saa hevonen signaalin että kaikki on hyvin. Mandy ainakin hyvin herkkänä tyyppinä peilaa ratsastajaa aivan täysin ja reagoi pieniinkin istunnan muutoksiin tosi paljon.

Poseeraaja-Mandy tarkkailee ympäristöä.

Laukassa saan pidettyä takapuolen penkissä ihan erilailla, kun ajattelen häntäluuta satulan sisällä. Jopa kevennys muuttuu, kun ajatten, että häntäluun on osuttava siihen reikään joka kerta, kun istun takaisin. Tai oikeastaan sen häntäluun on pysyttävä siellä koko ajan, se nousee ylös vain hiukan. Siksi on myös kevennettävä pienesti.

Oletteko koskaan käyttäneet tällaista mielikuvaa?

PS. Toivottavasti tämä ei kuulosta...hmmm....kaksimieliseltä. Ei ole tarkoitus. Tämä blogin nimi kun on joskus aiheuttanut hillittömiä pyrskähdyksiä, joita en siveänä ihmisenä lainkaan tajunnut :). Ja mietimpä joskus blogin nimen vaihtamistakin, kun huomasin, millä hakusanoilla tänne on eksytty...

Kaikenlaista

Rokotusreaktioita, maastoseikkailuja. Vuosipäivän viettoa. Isoja rakkauden tunteita hevosta kohtaan.

Kaikista näistä olen aloittanut postauksen, ja kirjoittaminen vain jotenkin tyrehtyy, en oikein osaa sanoa miksi. Mutta josko nyt saisin jotain kirjattua tänne.

Kieli keskellä suuta....vai pitäisikö sanoa poskella? Mitä koulutuomari sanoo, jos kieli roikkuu ulso suusta....ratsastajalla?

Mandy sai tosiaan ihan kunnon rokotusreaktion pari viikkoa sitten. Kaula oli jäykkä ja kipeä, kuumettakin jonkin verran. Onneksi meni nopeasti ohi, mutta 1,5 viikkoa pidettiin silti lomaa. Käyntiä sentään mentiin muutaman päivän täyslevon jälkeen. Rokote, josta sai teaktion ja on kuulemma ennenkin saanut (mutta tajusin kysellä niistä entiseltä omistajalta vasta rokotuksen jälkeen, fiksua), oli Dyvaxyn. 

Kuvaaja jäätyi alkuravien jälkeen, joten kuvasaldo jäi aika pieneksi, mutta nostan hattua että edes yritti eilisessä hyytävässä kelissä.

Parina päivänä ehdin ratsastaa vähän enemmän ja eilen oli valmennus. Vaikka Mandy on tuntunut muuten tosi hyvältä, niin eilen ei oikein ollut meidän päivä. Mentiin ehkä jonkun verran mukavuusalueen ulkopuolelle, kun valmentaja pyysi kokoamaan ja lyhentämään hevosta ihan reippaasti.
- No nyt se on ainakin puoli metriä lyhyempi, sanoi valmentaja jossain vaiheessa.
Olen mä samaa mieltä, että mukavuusalueelta on joskus poistuttava, mutta miksi se tuntuu niin vastenmieliseltä? Jotenkin pelkään, että vaadin liikaa. Olenko ihan hölmö?

Mandy vähän näytti mieltään (valmentajan mukaan se on työteliäs, mutta kuitenkin itsetietoinen) ja mä panikoin heti, että onko se taas kipeyttänyt kintereet....kuitenkin kyse on todennäköisesti siitä, että hevonen vain yrittää laistaa, kun sitä pyydetään viemään painoa enemmän taakse. Eihän se mitään muuta tee, kuin saattaa pysähtyä teatraalisesti ja ihan kuulen kun se tiuskaisee "sä siis haluat eteen ja taakse yhtäaikaa, ooksä taukki nyt ihan varma siitä, mitä sä pyydät???"

Keskittymistä.

Edellispäivänä yksikseni ratsastaessa sain laukassa ihan mahtavan fiiliksen, kun vasemmassa laukassa poni muutaman kerran oikein niiasi. Menin reipasta laukkaa pitkät sivut ja pienehköllä pääty-ympyrällä kokosin käyttäen mahdollisimman paljon istuntaa ja vähän kättä. Muutama kunnon kokoamisaskel ja siitä taas pitkälle sivulle spurttia. Olipa hauskaa.

Tänään ei ollut ihan sama draivi päällä, mutta ihan kohtuu hyvin kuitenkin. Suurin ongelma on edelleen oikean laukan nosto. Jos rupean vähänkään nypertämään ja valmistelemaan niin Mandy jännittyy ja alkaa säheltää, laukkaa paikoillaan väärää laukkaa ja sekoaa konsepteissaan ihan totaalisesti.  Vaikka se on kiltti, on se aikamoinen draamaprinsessa, haha.

Sulkua. Kivasti nousee ryhti tässä.

Mites ne maastoseikkailut ja rakkauden tunteet sitten?
Yleisesti ottaen mä vaan rakastun päivä päivältä enemmän tuohon hevoseen. Luotan ja tykkään. Olen niin kiintynyt sihen, että päivääkään en malttaisi olla tallilta pois. Vuoden olemme nyt olleet yhdessä (siitäkin piti tulla oma postauksesnsa), ja olen erittäin onnellinen siitä, että juuri tämä hevonen tuli elämääni.

Muutama päivä sitten lähdettiin kaverin kanssa maastoon. Koettiin pieniä jänniä hetkiä yhden tilan kohdalla, jossa pihalla oli kaikenlaista jännää, muun muassa puinen karhupatsas (!). Mandy meni kuitenkin kiltisti ja olin siitä oikein ylpeä.

Sitten tulimme erään kaivon kohdalle ja olin juuri ehtinyt kertoa kaverilleni, että siinä saattaa napsahtaa kaivonpumppu käyntiin, kannattaa pitää ohjat käsissä. Samassa pumppu pärähtikin kovaäänisesti. Mandy vähän hätkähti, mutta kaverin hevonen hyppäsi syvään ojaan ja siitä pellolle. Samassa rytäkässä satula valahti ja ratsastajalla ei olut kauheasti mahiksia pysyä selässä. Siellä hevonen sitten kirmasi pitkin peltoa vapaana, satula mahan alla,  ratsastusloimen ja viltin lennellessä. Ja mitä teki Mandy? Seisoi tiellä ihan rauhassa katsellen! Että mä rakasta tuota hevosta!

Onneksi ei käynyt kuinkaan, hevonen saatiin kiinni, satula selkään, loimet takaisin ja matka jatkui. Mandy sai kyllä ekstrapaljon rapsutuksia sinä päivänä!

Hyvä buugi jatkuu

Tänään oli taas valmennus. Toinen tällä viikolla. Olis kyllä mahtavaa kun pääsis tätä tahtia valmentautumaan, voi olla että jopa kehittyisi!

Olen nyt ajatellut satsata liikenevät pennoset valkkuihin. Jätän vaikka sitten muut houkutukset kuten satulahuovat, ratsastushousut ja muut ostamatta. Loimiakin on tarpeeksi, vaikka niitäkin teksi aina mieli ostella uusia. Mutta mieluummin laitan nekin rahat valmennukseen.

Postauksen kuvituksena lisää poseerauksia keskiviikolta!

Tänään siis kolmannen valkkuni, S:n tunti. Mulla on vähän sellainen "ongelma", että tykkään käydä näiden kaikkien valmennuksessa. Kaikki käyvät meidän tallilla säännöllisen epäsäännöllisesti.

Järkevintä olisi varmaan pitäytyä yhdessä tai korkeintaan kahdessa, mutta tykkään näistä kaikista ja yritän poimia kaikista ne parhaat jutut. Jossain vaiheessa mulla oli kauhea hämmennys kun tuntui siltä, että kaikki neuvoivat eri tavalla, jopa päinvastaisesti.

Nyt olen jotenkin pystynyt järkeilemään ja tulkitsemaan neuvoja ehkä paremmin. Vaikka joku käskisi ratsastaa enemmän eteen ja toinen menemään hitaammin, voi kyse olla samasta asiasta. Liikkeeseen enemmän energiaa, mutta ei vauhtia. Ja niin edelleen.

Mitä mieltä olette, onko hyvä käydä eri valmentajien tunnilla vai pysyä vain yhdessa opettajassa?

Tehtiin ensin hevosjoogaa. Taivutusta vasemmalle, josta pienellä ympyrällä väistettiin takapäätä eli tehtiin tavallaan ympyrällä etuosankäännöstä taivutettuna. Pää melko alhaalla ja takajalat astuvat rungon alla vahvasti ristiin. Siitä ponnistus suoraan kevyeeseen raviin, hidastus, harjoitusravia, käyntiin ja välittömästi sama pyörimiskuvio käynnissä.

Tää on aika haastava tajuta ekalla kerralla, mutta ollaan onneksi tehty ennenkin tätä. Tarkoituksena on jumpata hevosen rankaa ja koko hevosta irtonaiseksi ja tapumaan.

Vasen kierros sujui ihan ok, oikea oli vaikeampi. Melko hyvin sekin alkoi sujua, kun muistin pitää oman kropan myös suunnattuna oikealle, enkä istunut liikettä vastaan.

Sitten piti pysähdyksessä ottaa kohtuullisen hyvä, kumimainen tuntuma ja vaihtaa hevosen asetusta puolelta toiselle. Ihan vain sentin verran, niin että asetus on todellakin vain niskan ja pään liitoksessa. Tarkoituksena rentouttaa niskaa. Siitä käyntiin samaa jatkaen, hevonen vakaassa peräänannossa ja heti laukkaan, samaa tuntumaa ja pienenpientä asetusta vaihtaen. 

Tuntuma oli normaalia napakampi ja vaatii siksi myös paljon jalkaa. Huomasin miten kiltti mä aina olen Mandylle laukannostoissa, tuollaista tuntumaa sen oli vaikea hyväksyä ja se pukittikin dramaattisesti kerran, kun vaadin sitä eteen kohti tuntumaa. Sen jälkeen laukka sujuikin ihan mainiosti. Tärkeintä on siis vakaa, kuminauhamainen tuntuma, ei kova käsi, vaikka ratsastetaan "itseä vastaan". Tätä täytyy harjoitella. Oli selkeästi Mandylle hiukan mukavuusrajan ulkona, siitä pukituskin, mutta toisaalta se joutui ottamaan painoa taakse ja laukkasi hyvässä tasapainossa. Vaatimustasoa täytyy pikkuhiljaa nostaa, jotta mentäisiin eteenpäin. Pidän kuitenkin mielessä toisen valkun ajatukset siitä, että liike täytyy tulla läpi kropan.

Laukan jälkeen ravissa avotaivutusta ympyrällä ja hämmästys oli suuri kun Mandy taipui aika hienosti myös oikealle.

Lopuksi tehtiin vielä sikavaikeaa juttua. Takaosankäännöstä, jossa hevosen täytyy olla voimakkaasti taipuneena liikkeen suuntaan. Vähän niinkuin sulkua pienen pienellä ympyrällä, eli käyntipiruettia.

Vähemmällä taivutuksella olisi jotenkin onnistunut, mutta kun voimakkaasta taivututusta varten täytyy antaa ulkoa tilaa ja ohjaa, niin hevonen ei millään halunnut jäädä polkemaan takasillaan, vaan käveli eteen. Meillä meni jonkin aikaa, että saatiin jotain tolkkua. Raipan kanssa piti koskea pyllyn päälle, jotta Mandy tajuaisi, että se pysyisi myös liikkeen suunnassa, eikä luistaisi päinvastaiseen suuntaan.

Pari hyvää askelta ja lopetin siihen, ja hyppäsin samantien alas selästä, muuta jatkoivat vielä kevyttä ravia. Mandy kuolasi passelisti valkoista vaahtoa ja imi kuolainta. Oli joutunut oikein miettimään (niinkuin kuskinsakin).

Olipa kiva tunti!

Ihan huikeata

Hiukan jännittyneenä menin taas eilen Ypäjän-open valmennukseen. Viimeksi olen ollut hänen valkussaan heinäkuussa. Sitten oli kaikenlaista työestettä ja Mandy oli välillä saikullakin.
Kävin katsomassa muiden valkkuja ensin ja rupesi jännittämään entistä enemmän, kun valmentaja oli melkoisen tiukalla ja tomeralla päällä.

Frida se ottaa niin söpöjä kuvia, eikö vaan? Mitä tästä bloggauksesta tulisi ilman häntä?

Verkkasin hetken käyntiä ja vähän ravia. Mandy tuntui vähän löysältä, mutta muuten ihan mukavalta.
Valmentaja K sanoi heti, että Mandy näyttää jotenkin erilaiselta ja että sille on tullut kaulaan lihasta. Ja onneksi oikeaan paikkaan, eli sään etupuolelle (eikä esimerkiksi alakaulaan, haha).

Mums, mä saa napsia ruohoa, jeee!

Aloitettiin käynnissä tiukkoja kaarevia uria vähän nelikaarisen kiemurauran tyyliin. Pitkää sivua piti sitten lähettää hevonen oikein vauhdilla lentoon.
Yritin heti saada Mandyn kävelemään pienesti ja terävästi. Sain kuitenkin vähän erilaisia ohjeita kuin toiselta valmentajalta. K käski mennä aika isoa käyntiä. - Sä olet saanut sen elastiseksi ja läpi selän, nyt ei voi vielä koota, kun se elastisuus häipyy, hän sanoi.

Tuhat poseerausta :)

Ravissa tiukat kaarteet ovat vaikeita, erityisesti oikealle. K:n mukaan se johtuu siitä, että Mandyn liikkeet ovat huikean isot ja se liikkuu nyt paljon isommin kuin ennen. Se ei kuitenkaan löydä tasapainoa niin jyrkissä kaarteissa ja liikkeeseen tulee nykivyyttä siksi.
K sanoi olevansa ihan häkeltynyt siitä, miten paljon lihaksia hevonen on saanut, voimaa ja elastisuutta.
- Nyt se voi alkaa kestää treeniä, sillä on oikeat lihakset kasvaneet, se kantaa itsensä, liikkuu selkää käyttäen ja pyrkii eteen, Vielä kesällä se oli aika heikko ja särkyvä. Kun hevonen käyttää oikeita lihaksia liikkuessaan, se kestää käyttöä, K sanoi. Makes sense. Tuo lause oli mun korviin kuin musiikkia!
En ole koskaan saanut niin huikeata palautetta kuin eilen. Toki moni asia on tosi vaiketa, mutta perustaa on nyt rakennetu ilmeisesti oikein.

Muru <3

Harmi kun ei tullut videota, sillä Mandy teki sellaisia ravipätkiä, että valmentaja melkein haukkoi henkeään. Pitkillä sivuilla hän huusi mulle, että lennätä sitä! Nostin Mandyn päätä vähän ylös, jotta lavat saisivat tilaa ja etujalat ehtisivät takajalkojen alta pois. Ja Mandy läks kuin raketti! Siis oikeesti jeskamandeera! Valkoinen lumipallo lentää, nauroi valmentaja kun Mandy kauhoi menemään.

Tässä tänään otettua rakennekuvaa. Ja jep, jos ette aikaisemmin huomanneet, niin hänellä on myös ratsutukka. Siitä tuli hiukan liian lyhyt, kun tapahtui pieni äksidentti. No onneksi on uusiutuvaa materiaalia. Melkoisen takakorkea tuo heppa on, mutta onneksi takajaloista löytyy joustoa!

Toisaalta tuo järkyttävän iso liike on "liikaa" sen pieneen kroppaan. Se ei välillä oikein tiedä mihin se laittaisi jalkansa ja silloin tulee tahtirikkoja. Näin käy juuri kaarteissa, kun se hessuhopomaisesti huitelee jaloillaan ja siinä vaiheessa selkäkin laskee. Se tuntuu tosi tukalalle selkään myös ratsastajalle. K neuvoikin välttämään edelleen tiukkoja kaarteita. Ne helpottuvat sitten, kun hevosta ruvetaan kunnolla kokoamaan, joka kuulemma voisi olla edessä keväällä :) Vielä ei saa ravissa kauheasti koota, jotta selänkäyttö vahvistuu edelleen ja elastisuus säilyy. Mandyllä onkin selkesti tullut lihaksia selkään jo nyt, ja lisääkin saisi tulla.
Suurin ongelma sen liikkeessä on siis se, että etujalat ja takajalat ovat vähän eri paria. Takaa se työntää ihan hurjasti ja kintereissä ei ole nyt mitään ongelmaa. Sen sijaan (takakorkeana, rakennekuva kertonee haasteet!) sen on vaikea saada etusia tarpeeksi nopeasti takajalkojen edestä pois. Rintakehää täytyy saada ylös, ja se nousee vasta kun ravi on tarpeeksi lennokasta.

Sekuntti tämän jälkeen neiti M singahti mun ympäri. Sillä on niitä päiviä, jolloin pää nousee korkeuksiin ja rapsahdukset pelottavat. Hömppä tamma.

Sitten laukkasimme ja nyt hurjan eteenpäin pyrkivä ja hiukan kuumunut Mandy laukkasi parhaimmat laukat koskaan. Vahvaa, isoa laukkaa ja mä istuin kaikin voimin siellä, ei ollutkaan enää ihan helppoa meinaan! Kuntokin meinasi loppua ihan tykkänään multa. K huusi että tuolta laukan pitää näyttää ja että hänellä ei ollut vasempaan laukkaan siinä kohdassa mitään korjattavaa. Halleluja. Mä vaan istuin ja hymyilin kuin idiootti.

Mandy oli tänään ekan kerran koskaan solariumissa ja mä hieroin selkää, lapoja ja rapsuttelin. Mandy osaa nautiskella.

Oikeasta laukasta olin kertonut etukäteen siitä, että usein nousee väärä laukka ja ongelma on suurempi maneesissa kuin ulkokentällä. K tuumasi heti, että johtunee siitä, että maneesissa pyrkimys on huonompi. Totta!
Nostettiin sitten laukkaaa siitä "lennätysravista", rintakehä ylös ja laukkaa. Ja jopa nousi. Ja mitä laukkaa, vihdoin oli tunne että nyt hevonen oikeasti laukkaa ja kuljettaa mua. K:n mukaan laukassa voin mennä tiukempiakin kaarteita ja kootakin hetkellisesti, kunhan ratsastan sitten taas eteen.
Diagonaalin jälkeen käyntiin ja taas valmentaja hämmästyi (niin kuin minäkin). Hevonen siirtyi takaosallaan käyntiin nätisti.

Loppuravien sijaan K suositteli loppukäyntejä pitkällä kaulalla, mutta tuntumalla, jossa melkoisesti kuumentunut hevonen saatiin rauhoittumaan. Mua naurattaa aina niin hitosti kun Mandy kuumenee, se on niin hölmö ja symppis kun se tarjoilee sitä ja tätä. Joskus aikaisemmin se oli mun mielestä ärsyttävää, mutta nyt se on just sellaista pientä hössötystä, joka lähinnä huvittaa.

Jäi kyllä niin hyvä fiilis, että näitä sitten muistellaan kun taas tulee takapakkia!

Tänään Mandyllä olikin hemmottelupäivä, käytiin kävelemässä, syömässä vähän vihreätä, hän sai (multa) hierontaa ja rapsutusta sekä oli elämänsä ekan kerran solariumissa.

Nyt pari kevyttä päivää väliin ja lauantaina on taas valmennusta. Ensi viikolla on rokotus ja Mandy saa varmaan melkein viikon lomailla, pitkästä aikaa.

Niin pal ihana heppa.