sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Treeniä ja pohdintaa riskeistä

Outo sattuma. Laitoin eilen tuon irtojuoksutusvideon blogiin ja tänään luin Nooran blogista miten yksi hevonen heidän tallillaan oli katkaissut jalkansa juostessaan vapaana maneesissa. Tästä johtuen heidän tallilla monet olivat päättäneet kokonaan lopettaa irtojuoksutuksen.
Olen samaa mieltä kuin Noora, hevosta ei voi kääriä pumpuliin. Irtojuoksutuksessa voi toki sattua kaikenlaista, mutta niin voi missä tahansa muualla, karsinassakin. Yhden tuttuni poni juuttui vuosia sitten jalastaan johonkin rakoon omassa karsinassaan ja jalka oli lähes irtipoikki. Hevonen piti tietysti lopettaa.

Riskejä on ja tulee aina olemaan. Niitä voi jonkin verran vähentää järkevällä ja ennakoivalla käytöksellä. Ennen irtojuoksutusta kävelytän ja juoksutan, jotta lihakset olisivat lämpimät ja suurin höyry pois. Vapaana olevaa hevosta en aja kovinkaan paljoa, ja jos se haluaa hetken haistella ja vain olla, se saa näin tehdä. Uskon että hevonen joka on säännöllisessä liikutuksessa ja tottunut irtojuksutukseen pysyy nahoissaan ja nauttii saadessaan vapaasti riehua ja pukitella. Se myös avaa selän mahdollisia jumeja.

Haluan myös viedä hevoseni laitumelle vaikka siinäkin on riskinsä. Tapaturmia voi ennakoida muun muassa niin, että hevosryhmä aloittaa laiduntamisen yhtä aikaa eli ketään ei tuoda yksin uuteen laumaan. Lisäksi lauman olisi saatava olla yhdessä mahdollisimman pitkään ja häiriöttä, eli kaikki olisivat laitumella läpi vuorokauden, useita viikkoja tai mieluiten koko kesän. Meillä on ainakin ollut hyvä tuuri, laitumella on tullut vain pieniä naarmuja. Jos sitten joskus jotain sattuu, ei sille mitään voi, se riski on vain otettava, jotta hevonen voi elää hevosen lajityypillistä elämää.

Haluan myös maastoilla ja käydä hankalakulkuisilla (joidenkin mielestä) metsäpoluilla. Epätasainen maasto tekee tosi hyvää kaikille lihaksislle. Kenkähän sinne saattaa jäädä (meillä ei koskaan ole kyllä jäänyt), mutta hyvät puolet voittavat. Enkä koskaan lähde metsään, jos kenkä on hiukankin löysällä tai kavio näyttää niin kuivalta että se saattaa lohjeta.

Tosin myönnän, että minun on helppo sanoa näin, sillä Lotta on varsin järkevä, keski-ikäinen rouva. Se ei turhiä hötkyile ja miettii mihin laittaa jalkansa. Toisaalta uskon, että useimmista hevosista tulee sellaisia kun/jos ne liikkuvat muuallakin kuin maneesissa tai kentällä.

Siinäpä siis mietteitä. Tänään paistoi jopa hieman aurinko ja olimme pienen hetken kentällä tekemässä alkukeventelyjä. Pohja oli kuitenkin aika upottava ja raskas, joten siirryin sitten maneesiin. Olisi ollut kaunis maastoilupäiväkin, mutta olimme juuri Tapaninpäivänä pitkällä lenkillä ja Fridan suunnitelmissä on mennä maastoon huomenna joten päätin hiukan treenailla.
Kuvat ovat tosiaan alkukeventelyistä, Lotta näyttää aika veltolta niissä ja meninkin ihan löllytellen ja kauniista ilmasta nauttien.
Maneesissa teimme sitten hiukan töitäkin ja hiki valui molemmilla. Lotalla on melko pitkä talvikarva ja nyt kun on näin lämmintä se hikoilee melkoisesti.




Tarttee kattoa tarkkaan, täällä on vähän löllyä, miettii Lotta.

Kyynerpäätaktiikkaa ja jotain väistöä.


Löysäillään,  mutta ihan mukavasti.




Mä täällä vain ravailen, tilulilulei...


Yritetään saada oikeaa puolta rennommaksi ja vasenta venymään.

Tästä näkee tämän talvikarvan paksuuden. Se on tosi tiivistä.  En tiedä, miten lähes sataprosenttisella täykkärillä voi olla tällainen karva.

Jäiks, mutaa, sano hienopierut.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Kahjo kurvailee maneesissa



Irtojuoksutus on niin hauskaa. On ihana päästää hevonen irrottelemaan, vaikka hiukan hirvittääkin välillä, kun vauhti yltyy ja jalat liiraavat. Uskon kuitenkin, että pukittelut ja spurtit tekevät hevoselle tosi hyvää.
Tässä pieni pätkä Lotan jouluaaton kaahailua!


tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Lotta sai joululahjaksi irtojuoksutuksen maneesissa. Laukkasi, pukitteli ja piereskeli, hauskaa oli! Nyt suuntaamme joulunviettoon. Huomenna joulupäivän maastoilua. Rauhaisaa Joulua!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Maija ja magee tamma


Valmentaja-Maija kävi tänään ratsuttamassa Lotan. Lotta oli oikein tohkeissaan kun joku vaati siltä todella paljon. Juteltiinkin Maijan kanssa että tuolla hevosella on kyllä niin mahtava luonne. Se ei koskaan ota hernettä nenään, yrittää vaan tarjoilla touhukkaasti kaikenlaista jos ei heti ymmärrä. Esimerkiksi jos sitä hipaisee raipalla, se ei suinkaan suutu, vaan ikäänkuin ryhdistäytyy ja hätkähtää ja yrittää hetipäätä kysellä että sorry, siis mitä sä halusit :) Miten se voikin olla niin nöyrä?

 Maija meni Lotalla pohkeenväistöjä, sulkuväistöjä, vastalaukkakaarteita, laukanvaihtoja (niissä oli hiukan töitä), kolmikaarista kiemurauraa jossa vaihdettiin laukka käyntiaskeleen kautta ym. Ravi on aivan sikahienoa, mutta laukka ei ole Lotan ykkösaskellaji. Se kyllä suorittaa, mutta koottu laukka näyttää melkoisen töpsöttävältä.

Kyselin Maijalta tunnin jälkeen, mikä hänen mielestään on Lotan koulutustaso. Yllätyin kun hän sanoi epäröimättä että vaativa B. Aika hieno heppa siis meillä! 
Lotta oli ratsutuksen jälkeen hikinen kuin uitettu kissa. Kaksi paksua villaloimea päälle ja karsinaan, siellä Lotta kuivatteli puolitoista tuntia heinää rouskutellen! Itse join glögiä tallikavereiden kanssa sillä aikaa.

Lopuksi vielä kylmäsin jalat ja laitoin Lotan solariumin alle kuivattelemaan. Ei ollakaan ennen kokeiltu tuota tallimme solariumia. Lotalla on kyllä paksu karva, se ei näytä miltään karvamammutilta, mutta alusvilla on tiuhaa. En kuitenkaan haluaisi millään sitä klipata, siinä on omat hankaluutensa ja Lotta inhoaa loimia, joten nyt en joudu käyttämään sillä talliloimea ollenkaan.

Mulla on tullut ongelma näiden blogin kuvien kanssa kun Fridan kuvausinnostus on hiipunut. Tänään otin videota Maijan ratsastuksesta mutta sitten poistin vahingossa koko videon muistikortilta. Joten koristeeksi vain vanha kuva.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukuun ihana aurinkoinen maastolenkki

Mikä tuuri! Iltavuoro osui juuri sopivaan päivään ja pääsin aamusta maastolenkille Lotan kanssa.
Tiet olivat ihanan pehmeitä ja aurinko paistoi. Ihan uskomatonta!

Valmiina lähtöön.

Melkein kuin alkusyksyä.

Joka puolella näkyi kaatuneita puita.

Kaikki pienetkin auringonsäteet ovat nyt kultaakin kalliimpia.
Laukattiin tosi paljon, Lotta oli aivan hikinen. Osansa tekee kyllä myös sen paksu talvikarva ja todella lämmin ilma.

Tyytyväinen hevonen jäi tarhaansa odottamaan päiväheiniä.  Puss puss  <3

tiistai 17. joulukuuta 2013

Ihana rakkahin Lotta

Pikainen hehkutus joka suorastaan kuplii päästäkseen ulos. Niin ihana ratsastus tänään. Kannatti katsoa omia ratsastuskuvia taas tarkkaan ja miettiä. Tänään olin niin ylpeä itsestäni, kädet pysyivät kurissa. Lotta oli aivan ihastuttava, kehuin sitä vuolaasti joka välissä ja tytteli painoi menemään niin että raviin tuli sellaista joustoa että teki mieli hihkua.
Kaikkein ihaninta tuossa hevosessa on kuitenkin sen monipuolisuus. Lyhyen mutta tehokkaan ratsastuksen jälkeen lähdimme maastoon kävelemään kahdestaan, tuuli kovasti ja kaikenlaiset muovihärpäkkeet lensivät. Lotta katseli niitä uteliaana, mutta aina yhtä järkevänä ja rauhallisena. Lähdimme myös kävelemään sänkipellon reunaa ihan metsän vieressä, siinä oli vielä sen verran jäistä, että ei upottanut (täällä on maa lähes sulana, kuva on vuoden takaa). Tamma kulki luottavaisena ja rauhallisena, vaikka jostain kuului kaukaista hirnuntaa ja metsä suhisi. Sellaisina hetkinä kumarrun halaamaan heppaani ja olen niin onnellinen!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Voi vanhat virheet, mistä te aina palaatte!

Tänään pääsin vihdoin itsekin Maijan valmennukseen. Olin jo puolta tuntia ennen selässä jotta ehtisin verrytellä ennen tuntia. Ravailin pitkillä ohjilla ja laukkasin rentoa eteen alas laukkaa, ja Lotta tuntui oikein hyvätä. Kunnes päästiin itse valmennukseen...
Tässä kuvien parhaimmistoa. Ne huonot olisivat informatiivisempia, mutta en kehtaa niitä laittaa esille.
Alkupuolen raveja.
Huomasin että minulle on taas tullut iso kasa tapoja, joista pitää päästä eroon:

- Liian pitkät ohjat. Mistä tämä on taas tullut? Ohjat ovat niin pitkät, että kyynärpäät menevät jopa ohi selkälinjani, kun pidätän. MIKSI en pysty pitämään niitä lyhyinä, MUTTA pitää silti pehmeän käden? MIKSI Lotta on niin paljon paremman tuntuinen kun tuntuma on ihan kevyt? MIKSI pohdin näitä jälleen?

-Liian suuret käsien sivuttaisliikkeet. Kuvissa näyttää suorastaan ällöttävältä kun kuolain tulee puoliksi ulos Lotta-raukan suusta. Onkohan sillä liian pitkä kuolain? Pitäisikö laittaa sittenkin alaturpis pitämään kuolaine paremmin paikoillaan? Tai tutit? Ja miksi minun täytyy viedä johtava ohjasote puolimetriä sivulle, eikö pari senttiä riittäisi? Ja MIKSI en usko sitä, kun opettaja sanoo, vaan heilutan silti käsiäni epätoivoisesti?

- Jalat, voi jalat. Istun jälleen ihan vinossa, vasen kankku ilmassa, vasen jalka paljon lyhyempänä? MIKSi en tunne sitä?

Hetkittäisiä onnistumisia.

Älä kevennä niin isosti, huusi Maija. Ratsastaja ei vissiin kuullut sitä....tässä kuvassa sentään maltillisemmin kuin monessa muussa.

Miksi oi miksi täytyy pitää tuollaista lukitus-ohjasotetta? Tässä sentään Lotalla suu kiinni.



Ylöspäin kiipeävä vasen jalka (mutta suloinen hevonen).
No, olin kuitenkin tyytyväinen moneen asiaan. Ihaninta tietysti se, että Maijan mukaan Lotta liikkuu nyt paljon paremmin. "Sulla on paljon enemmän hevosta nyt alla. Se ei aina välttämättä helpota tilannetta", nauroi  Maija.

Ravissa, varsinkin vasempaan kierrokseen saatiin tosi hyviä pätkiä, välillä raviin tuli joustoa ylös niin että ihan heikotti. Laukka sen sijaan....voi huh. Maija pisti mut laukkaamaan hyvin, hyvin hitaasti, Lotalla kun on ollut nyt vain yksi laukkavaihde,  eli hätäinen ja nopea. Meidän esittämästä laukasta en kyllä ole niin kovinkaan ylpeä.

Laukka oli todella todella haasteellista, roikuin ohjissa kuin hullu. Valmentaja: ei se niin pahalta näyttänyt :D

Tässä taas tuo vasen jalka. Vrt. edellisen kuvaan oikeaan jalkaani, josta tykkään paljon enemmän. Annan jonkun rangaistuksen pian tälle vasemmalla koivelleni.


Ensi lauantaina Maija ratsastaa Lotan, ihan mahtavaa. Huomenna tehdään jotain rentoa ja palauttavaa. Tulisipa jo lunta että pääsis paremmin maastoilemaan!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Ensimmäinen valmennus kolmeen kuukauteen

Tänään koitti vihdoin se päivä, jolloin aloitimme Maijan valmennukset. Ekaan valmennukseen pääsi Frida. Kivasti meni!

Frida ja Lotta alkukävelyillä.

Huomenna menemme pienellä reippaalla tätiporukalla aamuiselle maastokävelylle. Luvattu pakkasta, hrrrrr...täytynee laittaa jo toppahousut jalkaan!

Olen surkea kuvaamaan maneesissa....tämä on suurinpiirtein ainoa kuva, josta edes näkee, että kyseessä on ratsukko! Lotta oli pirteä ja liikkui hyvin.

torstai 5. joulukuuta 2013

Satulaa, kengitystä ja Stockholm Horse Showta

Mistäs sitä oikein aloittaisi? Kaikenlaista pientä ja mukavaa kerrottavana. Olen oikein tyytyväinen sekä itseeni että Lottaan, olemme olleet niin reippaita!

Ensinnäkin löysin uuden kengittäjän. Ei se vaihtaminen ollutkaan niin hankalaa kuin olin jostain syystä kuvitellut. Huomaan olevani niin varovainen ja hienotunteinen näissä asioissa, että en oikein uskalla tehdä mitään muutoksia, pelkään ristiriitoja ja loukkaavani ihmisiä, nämä hevospiirit kun ovat niin pienet. Joskus on kuitenkin pakko tehdä ratkaisuja ja luulen että tämä oli oikein hyvä sellainen.
Hassu juttu oli myös se, että Lotta tykkäsi tästä kengittäjästä todella paljon. Onhan se ollut rauhallinen aina ennenkin kengityksessä, mutta nyt sen alahuuli lörppyi ja huulet mutustelivat, korvat lerppuivat. Se suorastaan nautiskeli! Outo ryssä, niinkuin mieheni sanoisi :D

Reilu vuosi sitten alkusyksyn kauniina päivänä.

Olin myös todella tyytyväinen uuteen satulansovittajaan/valjasseppään, jonka tapasimme viime viikolla. Myös hän oli tarkka ja keskittyi työhönsä. No, tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että Lotan satula oli sopiva! Sehän on nyt levennetty. Istui kuulemma tosi hyvin. Itse olen tykännyt kuitenkin käyttää alla Mattesin ohutta romaania, antaa jotenkin hiukan enemmän tukea satulan etuosaan. Sovittajan mielestä sitäkin voi hyvin käyttää.
Lotan estesatula oli liian kapea, niinkuin ajattelinkin. No, satulahan on myynnissä eikä sitä juuri ole käytetty, joten en sitä aio leventää.
Nyt kun näin, miten samanlaisia ammattilaisen ajatukset olivat omien ajatuksieni kanssa, luotan enemmän siihen, että osaa jatkossa katsoa itse satulan sopivuutta melko hyvin. Se on huojentava tieto.
Tamma sai myös kehuja hyvistä selkälihaksista, sopivan pyöreästä kunnosta ja sopusuhtaisesta rakenteesta. Ai että oli mukava kuulla.

Tämäkin kuva on otettu reilu vuosi sitten, olimme porukalla parin tunnin maastolenkillä.

Kolmas tyytyväisyys liittyy siihen, että Lotta on ollut todella pirteä ja liikkuu hyvin. Erityisesti vasen laukka on jotain aivan erilaista kuin ennen, se on pyöreätä ja ilmavaa. Lotta on ollut kuitenkin jopa hiukan vikuroiva ja hankala ratsastaessa, sillä on sellaista pöllöenergiaa ja näkee pikku-ukkoja siellä täällä, mikä ei sille ole lainkaan tavallista.
Lauantaina onkin jo ensimmäinen valmennus pitkästä aikaa. Frida pääsee siihen ja minä sitten viikon päästä. Hauskaa!

Pois alta, täältä tulee outo ryssä!

Viime viikonloppuna kävimme Fridan kanssa Tukholmassa katsomassa Stockholm International Horse Showta. Siellä oli hauska tunnelma, tykkään niin paljon ruotsalaisista! Ostettavaa olis ollut vaikka kuinka, mutta tungos oli niin kaamea että luovutimme.
Se mikä jäi päällimmäiseksi mieleen, oli ratsastajien taitavuus. Katselimme Stockholm Grand Prix -esteratsastusta jossa melko ahtaalla arenalla oli valtava kasa todella korkeita ja leveitä esteitä.
Tottakai nämä ovat maailman huipputason ratsastajia ja heidän täytyykin osata. Mutta kaikkien ratsastus oli valtavan siistiä ja hienoa. Olin kyllä vaikuttunut!

PS. Uusia kuvia ei ole tullut otettua, aina on kiire ja pimeätä. Josko viikonloppuna jaksaisimme? Onneksi aina löytyy näitä arkistokuvia!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Pieniä onnistumisen hetkiä

Eilen olimme ensimmäistä kertaa uudessa/vanhassa maneesissamme ratsastamassa ja osuimme varsinaiseen ruuhkaan, mikä on melko epätavallista. Jostain syystä olen huono keskittymään (niinkuin varmaan monet muutkin) silloin kun ympärillä on paljon väkeä. Oma fiilis tarttuu myös hevoseen joka luimistelee liian lähelle tuleville ja juoksee kuin hirvi. Jään roikkumaan vain ohjaan, jalat irti ja kierre on valmis.

Siksi haluankin kirjoittaa tämän itselleni muistiin. Onnistuin näet ratsastamaan alun surkeuden jälkeen melko kivasti. Menin isoa pääty-ympyrää ja asetin kaksi tavoitetta:

1. Minulla ei ole kädet sylissä vaan oikealla paikallaan 10 senttiä satulan edessä ja saman verran irti sään yläpuolella sekä lähekkäin toisiaan. Vaikka hevonen olisi kuinka vinkura, käden liikkeet ovat vain pienet. Ratsastan JALALLA, en ohjalla.

2. Lotta ottaa takajalat alleen, lähtee isoa ravia heti käynnistä ja kun se tapahtuu, saa välittömän palkinnon, joka myös suuntautuu eteen = ohjat vapaaksi.

Eli kun Lotta lähti terävästi eteen isoa ravia nojaamatta kuolaimeen, päästiin saman tien ohjat vapaaksi ja taputin. Sitten taas hetken päästä tuntumalle...ja sehän tajusi pelin hengen heti. On se vaan viisas. Eipä ole pitkään aikaan ollut noin kuuntelevaa ja eteepyrkivää hevosta. Hauska tamma  <3

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ai että tätä on kaivattu!

Lauantaina muutimme takaisin vanhaan talliimme. Lotta oli tietysti heti kuin kotonaan, ja niin olimme mekin, onhan paikka sentään tuttu jo 2,5 vuoden ajalta. Sunnuntaiksi oli luvattu kaunista aurinkoa, joten tottakai piti päästä heti aamusta maastoon. Lotta oli niin rento kuin olla ja voi, samalla innokkaasti korvat hörössä. Luulen että sekin nautti kovasti, varsinkin kun mukaan lähti vanha tarhanaapurikaveri.

Aurinko paistoi ja oli niin ihanaa köpötellä maaseudun hiljaisuudessa. En ole ennen edes ymmärtänyt kuinka paljon olen aina nauttinut näistä aamuisista maastolenkeistä keskellä suurta metsää, sammaleen tuoksusta ja pienestä hiekkatiestä.

Kuvia ei tänään otettu, mutta katselin kuva-arkistoani ja löysin viime vuonna marraskuun  4. ja 23. päivä otettuja maastokuvia. Kelit olivat aika samanlaiset kuin nyt.  Heti joulukuun alussa olikin sitten jo todella kylmä ja paljon lunta. Saa nähdä, muuttuuko ilma tänäkin vuonna yhtäkkiä!

Tasan vuosi sitten, lähdössä maastoon kaverin kanssa.

Marraskuun alkupuolella 2012,  sumun keskellä.

Metsän hiljaisuudessa.

Ilme sen kertoo! (Tosin Lotta näyttää hiukan siltä, että aamutorkut jäivät kesken).

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vino ja kiemura hevonen

Huoh. Onko teillä muillakin tällaista? Hevonen on sairasloman jälkeen sen tuntuinen, että alusta saa aloittaa kaiken. Puree kiinni kuolaimeen, on vino ja vinkura, välillä taas ihan tyhjä, selkä notkolla...itsekin olen jäykkä ja sorrun jälleen vanhoihin virheisiini. Tämän iltaisen ratsastuksen jälkeen olin kyllä niin masentunut. Menin hiukan laukkaa ja se oli kyllä aika kauheaa. No, ehkä tämä tästä, kun saamme tehtyä hiukan kunnon treeniä. Ja pääasiahan on se, että Lotta ei kuitenkaan onnu!

Satula on nyt levennetty, mutta tuntuu jopa liian leveältä. Ensi viikolla tulee onneksi satulansovittaja joka myös toppaa, joten saamme kuulla, mitä sille kannattaisi tehdä.

Ensi viikonloppuna muutamme tallia. Saas nähdä, pääsemmekö vielä maastoilemaan sulaan maahan vai onko seuraavat maastolaukat vasta lumessa! Tämä pimeyden keskelle ei pieni lumikerros kyllä tekisikään pahaa.




Tää on just niin tätä. Kädet seilaa aina jossain sylissä. Miksi ihmeessä noita ohjia ei voi lyhentää? Olen palannut takaisin vanhoihin synteihin.  Eipä ihme, ettei hevonen kulje, kun kuski on ihan pihalla.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lotta vauhdissa (kuvia)

Lotta on ollut melko vauhdikas ratsastaa, se on tosi kivaa, mutta vähän sillä on sellainen Vermon iltalähtötyyppinen meininki. Tuntuu nauttivan niin kovasti liikkumisesta, tyylillä ei olis niin väliä. Joitain tosi hienojakin pätkiä mahtui illan ratsastukseen. Ilman satulaa kun menee niin oma tasapaino on pakko yrittää pitää hyvänä ja hevosen sekänkäytön (tai käyttämättömyyden) tuntee erityisen hyvin. Hyödyllistä!
Mulla on ilman satulaa ongelmana se, että polvet nousee tosi ylös, olen varmaan niin kankea. Myös kädet tuppaa tulemaan syliin, yritän jotenkin pitää tasapainoa sillä tavalla. Mutta kuten sanottu, yksi oikein hieno pätkä oli!
Nyt pitäisi taas saada sekä hevonen että ratsastaja vetreiksi! Tähän mennessä on ratsastettu paljon käyntiä ja ravipätkien määrää lisätty vähitellen. Ensi viikolla aloitamme laukkaamisen, mahtaa tamma olla innoissaan ja voipi olla myös ohjaus hieman kadoksissa!
Tässä illan kuvapläjäys! Ja huom, tämä tuntuu jo vauhdikkaalta menolta :D

Pitkät käynnit aluksi.

Huomatkaa, huomatkaa, vasen takajalka astuu kunnolla alle,!

Hieman kuolaimen alla mutta ei haittaa, selkä kivasti käytössä kuitenkin.

Ja tässäkin Lotan heikommat jalat, vasen takanen ja oikea etunen ovat kunnolla vauhdissa.


Hieno tyttö <3




lauantai 16. marraskuuta 2013

(Loputtomia) satulapohdintoja

Lotta on parantunut nyt hyvin, ja olemme nostaneet rasitusta pikkuhiljaa. Kohta on kuukausi klinikasta ja tänään uskalsimme ottaa jo pari pikku laukkapätkää. Lotta oli todella innoissaan!

Viime ajat ovat kuluneet tiiviisti satulapohdinnoissa. En ole osannut epäillä, että Lotalla olisi kipeä selkä, sillä olen sitä jatkuvasti kokeillut, eikä ole mielestäni aristanut mitenkään. Klinikalla kuitenkin sanottiin, että kannattaa tarkistaa satulan sopivuus.

Meillä on kaksi Kiefferiä, Lech ja Donau. Kieffereitähän voi leventää ja aluksi mietin, että jos tekisi sen ja samalla toppauttaisi satulan uudestaan. Lotta on melko tuhdissa kunnossa, ja toiaalta olen ajatellut että laihtuu nopeasti taas kun pääsee liikkumaan, joten en ole vielä halunnut teettää levennystä.

Leventäminen ja toppaus maksavat kuitenkin yhteensä useita satoja, joten ajattelin, että katsotaanpa samalla, josko jokin muu satula istuisi sille paremmin. Laitan postauksen loppuun listan sovitetuista, ihan itsellenikin muistiksi, sillä tässä menee helposti sekaisin. En ole saanut itsestäni sen vertaa irti, että olisin kuvannut nämä satulat...pimeys lamaannuttaa.

Lotan koulusatulan, Kiefferin Lechin ostimme alunperin Falka ponille. Se oli pitkän etsimisen tulos, melko uusi ja pehmeä istuiminen, 0-runkoinen satula. Se oli ensimmäinen satula kymmenien joukosta, joka antoi fiiliksen jes, tämä se on! Olen tykännyt tuosta satulasta tosi paljon. Parhaita puolia on se, että se ei sido istuntaa kovinkaan paljon. Satula on myös tosi pehmeä istua, mitä moni Kieffer-vihaaja ei olisi valmis uskomaan. Lotta on myös liikkunut sen kanssa  hyvin lukuunottamatta ihan viime aikoja.

Kuvassa satula Falka-ponin selässä. Mielestäni istui tosi hyvin, mitä mieltä olette?
Ylläpitoponi Falkalle metsästimme siis lukuisia satuloita. Ennen Lechiä hankin sille Kiefferin Wien -merkkisen koulusatulan. Siinä oli hyvä istua ja ponikin liikkui tos hyvin. Satula oli kuitenkin aavistuksen liian pitkä, pelkäsin että se kipeyttää ponin jossain vaiheessa, joten myin sen pois. Ennen Wieniä Falkalle hankittiin vanha, mutta melko kiva Frank Baines Pirouette, senkin myin pois (olen melkoinen satulakauppias :))

Tämäkin istui Falkalle hyvin. Onko se mielestänne liian pitkä?

Lotta on juuri saapunut meille ja kokeilemme satulaa sille. Miksi ihmeessä satuloime noin eteen?
Kun Lotta tuli meille, kokeilimme Lechiä ja totesimme, että se istuu myös Lotalle melko hyvin. Nyt kun katson tätä kuvaa, täytyy todeta, että satula taisi olla sittenkin jo silloin hiukan liian kapea. Outoa kyllä, sillä Falka tuntui jotenkin paljon leveämmältä kuin Lotta. Kuvassa satula on kyllä ihan liian edessä, näyttää oudolta.

Satula edelleen lapojen päälle laitettuna, hmmmm....


Lotta ja Kieffer Lech. Onkohan se jo tässä vaiheessa hieman takapainotteinen?

Lisää kuvateksti
Estesatuloitakin kokeilimme useita. Falkalle hankimme Sydneyn Jumpin, joka sitten meni ponin mukana. Seuraavaksi ostin Lotalle ihanan Prestige Versaillesin. Se näytti sopivan kaiken järjen mukaan sille hyvin, myös satulan sovittajan mielestä.  Ja se oli järjettömän kaunis! Jostain syystä se kuitenkin keikkui selassä. Totesimme että paneelit ovat liian jyrkässä kulmassa, vaikka takaa otetussa kuvassa ne näyttävät kuitenkin ihan laakamallisilta. Outoa.

Supernätti Prestige meni sitten myyntiin, sniif. Ostimme tilalle ruskean Kieffer Donaun. Se oli ainoa kokeilemistamme useista satuloista, joka pysyi paikoillaan. Ei mikään kaunotar,  mutta ruskea kuten estesatulan kuuluu ollakin ja parasta että sillä oli melko helppo hypätä (kuulemma).

Miten tässä satulassa voi olla liian jyrkkä paneelikulma?

Ennen meille tuloaan Lotta oli juossut vuosikausia yhdella ja samalla, vanhalla 17" -tuumaisella Kiefferin yleissatulalla (Europe?), joka muuten ei ollut hullumpi.
Kokeillut satulat:

Equipe Emporio mw, 17" liian suora, ei ratsastettu
Albion K2 Genesis w, 16,5" ihan kiva, mutta nousi hiukan takaa, ratsastettiin pari kertaa
Albion SL mw, 17" tämäkin nousi takaa, pehmeä sohva, ihanan pehmeät polvitoppaukset
Passier Grand Gilbert mw 16,5" järkyttävän kova istua, aavistuksen liian suora, istui muuten melko hyvin
Precense w 16,5" jäi ihan oudon ylös edestä, ei ratsastettu
Henri de Rivel Altair mw? 17" liian pitkä ja liian kaareva
Americo Cervia +1,5 16,5" liian suora
Colleciate Mentor w 16,5" jäi oudon ylös edestä
Germida w 17" liian pitkä ja liian pitkät siivet, ei ratsastettu

Vielä olisi tarkoitus kokeilla satsia Prestigen malleja. Toisaalta olen päätymässä siihen että kokeilen Kiefferin muokkaamista. Se satula kun on aina tuntunut niin hyvältä.

Päätimme kuitenkn laittaa estesatulan myyntiin, eli jos blogin lukijat etsivät hyvää perusestesatulaa, tässä olisi Kieffer Donau, 1-rungolla eli 17" MW. Hinta 820 e. Lähes käyttämättömän vyön, jalustinremmien ja jalustimien kanssa 900 e. Lisäkuvia löytyy.


lauantai 2. marraskuuta 2013

Niin kamala ja niin ihana

Ai mikä? No, tämä harrastus tietysti!
Viimeaikoina ahdistuskäyrät ovat keikkuneet välillä huipuissaan, välillä hieman alempana. Hetkittäin on taas nähty valoa.

Kaikki olisi helpompaa jos olisi käytössä reippaasti rahaa, oma traileri, vetoauto ja tietysti se kortti. Lisäksi olisi mukavaa käyttää hevosta ihan varmuuden vuoksi kaikenmaailman tarkistuksissa klinikoilla. Eli tarvittaisiin myös mahdollisuutta ottaa runsaasti vapaapäiviä töistä.  Ei tarvitsisi koko ajan miettiä ja pohtia, kun voisi ultrata ja röntgata kaikki paikat turvasta vuohiskarvoihin.
Lotta on parantunut vaihtelevalla menestyksellä ja riippuen hieman siitä kuka katsoo. Eilen juoksutin hiukan ja katsojan mukaan ei ontunut, mutta näytti aikalailla jäykältä takaa.  (Omasta mielestäni se näytti taas ihan kauhealta, mutta siihen on menty, että näen kaikkien hevosten ontuvan, kuten myös koirien ja jopa ihmisten.....) No, sitä en kyllä yhtään ihmettele, näin pitkän lepokauden jälkeen. Lotalle kun ei lepo sovi.

Olen tullut siihen tulokseen, että Lotta ei pysy terveenä, jos se ei pääse pitkille maastolenkeille, joissa voi oikein kunnolla laukata. Lisäksi sen täytyy päästä kokopäiväksi ulos.
Niinpä viemme sen takaisin vanhaan talliin. Se on kauempana, mutta nyt matkat onnistuvat kun saimme taas nämä autoiluasiat kuntoon. Kolmen viikon päästä muutamme. Lottaa odottaa sama karsina ja mukavat vanhat tutut. Nykyinen tallikin on todella kiva ja väki on tullut tutuksi lyhyessä ajassa, harvassa tallissa on muuten näin hyvä fiilis ja porukka!

Pahoittelen, jos tämä kirjoitus vaikuttaa kovasti angstiselta. Tänään olimme Fridan kanssa viemässä hevoset aamulla ulos, oli niin ihanaa mennä tallille pitkästä aikaa päivän valossa ja kuunnella heiniään rouskuttavia hevosia. Nyt yritän toitottaa itselleni kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaan....ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu!