Takajalkojen metsästystä

Miten paljon voikaan saada inspiraatiota kolmen päivän kurssista!

Kävimme viiden naisen porukalla Ypäjän-open luona teholeirillä. Mandy pääsi tallikaverin suomenhevosruunan kanssa samalla kuljetuksella matkaan. Pakkaamista oli melkoisesti, sillä veimme omat rehut hevosille, ja ruuat ihmisille. Taas olin onnellinen Mandyn helposta lastattavuudesta, käveli suoraan koppiin ruunan viereen.

Takajalat, missä te ootte?

Perjantai-iltapäivänä ratsastin leiripaikassa verryttelynomaisesti kentällä ihan yksikseni, kun muilla oli valmennusta. Mandy oli ypöyksin kentällä muiden ollessa maneesissa, mutta se ei ollut edes jännittynyt. Mikään ei saanut sitä koko matkan aikana mitenkään pois tolaltaan. Kertakaikkisen helppo hevonen. Vain kuljetussuojat ärsyttivät takaisin tullessamme, kun jouduin taluttamaan sitä hiukan pidemmän matkan (muutaman kymmenen metriä). Mandy huiski jalkojaan, mutta meni kuitenkin koppiin hetken sähellettyään.

Mikäs on maatessa ihanalla olkipedillä! Mandy myös veteli olkea napaansa ihan himona kaksi päivää mutta sitten into laantui. Ihan kuin se maha olis pullistellut jo kahden päivän jälkeen.

Lauantaiaamuna Mandy makoili tyytyväisenä olkipedin päällä aamuruokinnan aikaan.

Sinä päivänä valmennuksia oli kaksi. Aamulla verkkasimme hevoset ensin itse kevyesti. Sitten valmentaja ratsasti kaikilla hevosilla selittäen samalla mitä teki. Seuraavaksi pääsimme itse selkään fiilistelemään. 

Välillä pikku tarhaan jaloittelemaan.

Mandy tuntui valmentajan "käsittelyn" jälkeen herkältä ja varsinkin mulle vaikeassa oikeassa kierroksessa hurjan paljon taipuisammalta. Mulla on aina tunne, ettei se asetu oikealle, mutta nyt asettui!

Valmentaja ratsasti eri hevosilla hyvin eri tavalla. Suokki sai melkoisesti herättelyä ja olikin sen jälkeen aivan superupea ja suorastaan tanssi takajalkojen päällä.

Mandyä selkeästi jännitti, joten valmentaja halusi sen hyvin kevyin avuin rennoksi. Hänen mukaansa Mandy oli päinvastainen hevonen, kuin kyseinen suomenhevonen. Kiltti, herkkä, pehmeä, mutta heikko ja menee helposti etupainoiseski, jos se liikkuu väärin (kiltti ja herkkä on suokkikin, mutta eri tavalla).

Otin videoista muutamia pysäytyskuvia, laatu on ihan kauhea ja paheni vielä bloggerissa, mutta laitan nyt kuitenkin muutaman tällaisen. Oikealla olevasta kuvassa on kivaa ryhdikkyyttä mun mielestä.

Meille annettiin kotiläksyksi paljon kokoavaa työskentelyä erityisesti käynnissä. Harjoittelimme leirillä paljon sulkutaivutusta.

Haimme pieniä koottuja askelia hyvin loivassa sulkutaivutuksessa.

Mun silmät aukesivat nyt jotenkin ihan toisella tavalla. Vielä kun kaverini videoi lähes koko tunnin ( mielettömän hyödyllistä), ja voi katsoa mitä valmentaja sanoi missäkin vaiheessa. Muistan milta silloin tuntui ja voin videolta yhdistää sen, miltä se kulloinkin näytti. Ihan sikahyvä homma.

Ohessa pienen pieni videopätkä hyvästä hetkestä. Tässä näkyy mun mielestä jo eroa entiseen, takajalat ovat huomattavasti nopeammat. Takajalat täytyy saada aktiiviseksi nopeilla pohkeilla, knak knak knak. Mandy haluaa vain juosta etupainoisena, mutta se ei nyt kertakaikkiaan käy.

Näitä pätkiä voin vaatia vain hetken kerrallaan, sillä Mandy ei ole tottunut näin liikkumaan. Mutta tämä on se suunta, johon pyrimme. Tosi vaikeata! Nämä pienet hetket saivat mut innostumaan ja inspiroitumaan.

Kaikkia videoita en jaksa ladata ja kuvia ei tullut yhtään, kun kaikilla oli kiire omien hevostensa kanssa. Tällaisilla leireillä olis kyllä ihan huippua saada kuvaaja mukaan :)

Hierontaa, satulan tarkistusta ja pikavisiitti klinikalle

Ihan aluksi pieni videopätkä villistä menosta. Testasimme, miten aikaisemmin niin sopuisasti toimeentulleet hanipuppeliinit reagoisivat, jos laittaisimme ne hetkeksi syömään laitumelle. Hevosten mielestä olikin huikean jännää ja villiä päästä hiukan juoksemaan. Muutama pikku vammakin tässä syntyi, mutta onneksi ei ilmeisesti mitään vakavaa.

http://youtu.be/TnLxk70FDVs

Tiistaina Mandyllä oli pitkästä aikaa hieroja. Tämä hieroja on käynyt vain kerran aikaisemmin, melko  alkuvaiheessa. Mielenkiinnolla odotin, mitä hän sanoo nyt, noin 7 kuukautta myöhemmin. 

Mandyllä oli tullessaan aika painunut selkä, varsinkin satulan takapaneelien kohdalla, jossa oli suoranaiset kuopat. Satula olikin melko takapainotteinen. Mandyllä on kuitenkin niin hankalan mallinen, kaareva ja taaksepäin nouseva selkä, että ostin sen satulan sille mukaan, jotta olisi edes joku satula millä päästä alkuun. Satula oli Henri de Rivelin Austal, vajaan vuoden ikäinen. Sitä oli topattu useaan otteeseen, jotta siitä saataisiin painopistettä hiukan edemmäs. Siinä vaiheessa kun satula tuli mulle, oli siitä vähennetty villoja edestä ja lisätty taakse. Etuosa oli siis melko tyhjä. Satula oli pehmeä ja mukava istua, tosin muhkeat polvituet nappasivat jalan jotenkin melko taakse.

Selässä Henri de Rivel Austal.

Mandyllä oli talven aikana erilaisia ongelmia, ja jälkeenpäin ajateltuna ne johtuivat varmaan kinnerpatista, joka kipuili. Se viskoi päätään ja protestoi. Siinä vaiheessa tarkistettiin myös satula, joka todettiin epäsopivaksi, mutta ei sentään ihan katastrofiksi. Yllä olevasta kuvastakin näkyy, miten takakenossa satula oli erilaisista muokkausyrityksistä huolimatta. Myös vyö oli huono ja jäi ihan liian alas.

Kokeilin erilaisia satuloita ja yhdessä satulasepän kanssa päädyttiin huhtikuussa Amerigo Vega Siena Specialiin. Leveys on +1,5 ja pituus 17". Amerigot ovat tosi lyhyitä ja mistään muusta merkistä ei olisi voinut Mandylle ottaa 17-tuumaista. Lisäksi hankin sille Mattesin Cresent -karvavyön, joka on muotoilultaan hyvä tuollaiselle pyöreävatsaiselle. On ollut hyvä vyö!

Hierojan mukaan Mandy oli nyt lihaksistoltaan ihan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin talvella. Selän kuopat olivat täyttyneet ja selkä noussut kivasti ylöspäin. Ihan pieniä kireyksiä, mutta ei juuri mitään mainittavaa. Suurin muutos hevosessa oli sen rentous, aikaisemmin se oli ihan kireänä koko hevonen ja kiersi karsinassa hierojaa karkuun.

Katsottiin sitten vielä satulakin, ja hiukan jännitti, että mikä on tuomio. Hieroja suorastaan hihkaisi laittaessaan satulan selkään. "Tää on hyvä, todella hyvä" hän totesi. Kerrankin näin! Todella mukava kuulla, sen verran nimittäin tehtiin hommia, jotta sopiva löytyisi.

Uudessa satulassa (kuva yllä), on painopiste paljon edempänä. Se oli aluksi oudon tuntuista, mutta nyt olen jo tottunut siihen.

Mutta hieroja kiinnitti huomion Mandyn vasemman etusen jänteeseen, jonka yläosassa oli paksuuntuma ja turvotuksen tapaista. Meidän onneksi pääsin samantien klinikalle näyttämään jalkaa. Ell totesi, että hänen mielestään siinä ei ole mitään, jonka takia pitäisi epäillä jännevammaa. Käytiin katsomassa liikettäkin, ja saatiin hyviä uutisia. Liikkui takaa "ihmeen hyvin". Oikeassa etusessa oli aluksi pienenpientä epämääräisyyttä, mutta vertyi pian. Eläinlääkärin mielestä se ei ollut kuitenkaan sellaista, että tarvitsisi hoitaa. 

Tuo oli kyllä niin hyvä kuulla, minä kun aina mietin sitä, että miten se liikkuu. Mandyllä on kieltämättä välillä aika erikoinen tapa liikkua, ja siitä on joskus vaikea sanoa mitään. Joten olipa hyvä käydä näyttämässä sitä klinikalla, niin sain hetkeksi taas rauhan.

Huomenna lähdemme Mandyn kanssa Ypäjälle valmentajan luo tehotreeniin. Mukaan tulee neljä muuta tallikamua hevosineen. Todella hauskaa ja odotan innolla!

Harppaus eteepäin

Nyt olen kyllä yhtä hymyä. Meillä oli tänään "Ypäjän-open" valmennus. Kerroin ensin laitumella tulleista oireista ja valmentaja katsoi tarkkaan Mandyn käyntiä molempiin suuntiin. Hänen mielestään käynti oli hiukan epäsymmetristä, mutta kun lähdettin ravaamaan, niin Mandy liikkui oikein hyvin. Valmentaja arvelikin, että Mandyllä on joku pieni lihasjumi, joka näkyi käynnissä.

Alkukäyntejä ulkona. Tuulen takia (ääni ei kuulu) siirryttiin sisälle.

Mentiin pitkillä sivuilla pienen pientä väistöä, lyhyillä sivuilla avoa.

Mandy väistää helposti isosti ja liikaa, päämääränä on edelleen saada "harppominen" pois ja tilalle shetlanninponiravia. Mandyllä on tavallaan liian iso askel sen pieneen kroppaan! Helposti tulee vain lisättyä vauhtia, kun askel ei tunnu isolta selästä. Mutta askelia pitäisi saada enemmän ylös ja lyhyemmiksi. Helposti sen jalat vispaavat isoa vaakasuoraa liikettä ja selkä pysyy paikoillaan.

Tässä aika kiva, Nyt vaan säkää ylös pikkuhiljaa.

Tämän olen kuullut lukuisia kertoja aikaisemminkin ja työstänyt sitä paljon. Oli ihan mahtavaa kuulla, että Mandy on kuulemma ihan toisesta maailmasta, kuin vielä syksyllä.

Ja mikä parasta, kinnerpattivaivoja ei näyttäisi olevan enää lainkaan. Nyt pitäisikin lähteä työstämään säkää ja lapoja ylös, takaosaa alle. Mukavuusrajojakin saa alkaa venyttää, sillä perusjutut alkavat olla ihan hyvällä, tai ainakin paljon entistä paremmalla mallilla.

Pientä väistöä, asetus ulos.

Laukkaa menimme vain hiukan ja valmentajan mielestä Mandy laukkasi parhaiten koskaan, oli suora ja meni jopa ylämäkeen. Olin aika hämmästynyt, sillä siltä ei oikein tuntunut selkään, vaikka se ihan mukavalta tuntuikin.

Ravissa pyritään shetlanninponiaskeliin.

Aina välillä otettiin käyntiin ja kunnon venytys eteen ja alas. Sen Mandy osaa kyllä oikein kiitettävästi.

Talvella meitä vaivannut pään heilutus ja viskominen ovat myös hävinneet ja Mandy on nyt varsin rauhallinen päästään.

Lepotauko.

Käyntiä. Hiukan on saatu notkoa pois, toki sitä vieläkin on jonkun verran, mutta suunta oikea.

Olen myös yrittänyt todella paljon saada mun pyrstöistuntaa pois ja notkoa pienemmäksi ja näiden kuvien mukaan siinä jopa hiukan onnistunut. Jes! Paras ajatus mulle on se, että vetää napaa kohti selkärankaa. Sitä täytyykin sitten ajatella joka välissä, ettei hyppyripylly pullahda esille, haha.

Pienenpienenpientä väistöä. Erinomainen harjoitus Mandylle.

Pieni tamma isoilla askelilla.

Yllä olevassa kuvassa just sitä tyypillistä harppomista tai hiihtamistä. Näyttää tavallaan näyttävältä, mutta periaattessa juuri tätä pitäisi vähentää. Mandyhän vetelee tavallaan keskiravia ihan normiravin tilalta, ja se on hyvin kuluttavaa hevoselle. Jos se samaan aikaan on lavoillaan ja etupainoinen, tulee sen etujalkoihin kova rasite. Eli energistä, pientä askelta, lavat ja säkä ylös, ristiselkää alas. 

Tällä kertaa valmentaja pyysi käyttämään hyvin kevyttä tuntumaa alussa ja työstämään siinä hevosen suoruutta. Sain kehuja siitä, että osasin tasapainottaa hevosta oikeissa kohdissa. Muutenkin oikeita asioita tehty ja edetty sopivaa vauhtia. Prässäystä tämä hevonen ei kestä eikä tarvitse, sillä se on aina kiltti ja tekee jos vain pystyy.

Säkää ja lapoja ylös, tässä pientä yritystä siihen suuntaan.

Ei lisättävää  <3

Eipä voi muuta sanoa, kuin että kyllä mä oon niin onnellinen ja etuoikeutettu. Ihana, ihana tamma!

Laidunkesän loppu

Niin siinä sitten kävi, että otin kuin otinkin Mandyn pois laitumelta.

Digitaalipulssi tuntui aina vain selkeämmin ja hevonen oli jotenkin nuupahtanut. Kaviot olivat hiukan turhan lämpimät ja jalat nesteiset. Mietin ja pohdin ja hain tietoa netistä. Voiko hevosella olla selkeä digitaalipulssi ihan muuten vaan, vai onko se aina merkki jostain vaivasta? Varoittaako pulssi tulevasta kaviokuumeesta, jos hevonen kuitenkin liikkuu ja kääntyy pikkuympyrällä hyvin eikä ole jäykkä?

Esimerkiksi tässä ruotsinkielisessä jutussa todetaan, että pulssi voi olla ihan normaali asia laitumella, tärkeämpää on katsoa sitä, miten hevonen liikkuu ja muita oireita. Olisikin tärkeätä tietää, millainen hevosen ns. lähtöpulssi on, Joillakin pulssi tuntuu aina jonkin verran. Lähtöpulssin tietää, kun kokeilee pulssia viikon verran hevosen olleessa lepotilassa (ei siis liikutuksen jälkeen), mieluiten aamulla. Hmmm...kuinka moni on näin tehnyt?

Yhtenä iltana kuitenkin päätin, että nyt jää hevonen sisälle. Aamulla oli tulossa kengittäjä, halusin hänen arvionsa ja myös soittaa eläinlääkärille. Pulssi tuntui nimittäin sinä iltana aikalailla kunnolla. Liikutin kuitenkin hevosta, sillä se liikkui ihan hyvin. Oli tosin aika vetelän oloinen, mutta kun se yötäpäivää laitumellakin olo kyllä on rankkaa, ainakin tälle hevoselle näyttäisi olevan.

Huoli ja murhe. Oletko kunnossa vai et?

Seuraavana aamuna Mandyn jalat olivat ihan paksut. Sellaiset kunnon nesteiset polvesta alaspäin. Siinä aamun mittaan turvotus kuitenkin laski.

Ei ollut kaviopihtiarkuutta. Eikä muitakaan asioita kavioissa, joista olisi voinut arvella kaviokuumetta. Antoi kengittää hyvin. Kaviot olivat kasvaneet paljon ja kenkä jollain tapaa uponnut hiukan kavion sisään, ehkä sekin saattoi sitä häiritä.

Mandya ei todellakaan tarvitse pyydystää laitumelta, tulee luokse viimeistään siinä vaiheessa, kun itse jää paikalle vähän matkan päähän.

Soitin eläinlääkärille. Hän arvioi, että kyllä saattaa olla kyseessä varoitus jostain ongelmasta. Kaviokuume saattaisi iskeä, tai sitten ei. Turvotus ei kuitenkaan liittynyt hänen mukaansa kaviokuumeeseen. Liikuttaa voi normaalisti, heti kun pulssi tasaantuu.

Päätin, että viedään hevonen takaisin omaan talliin, kun laidunpaikassa ei ollut mahdollisuutta nyt viedä esimerkiksi siihen metsätarhaan, kun sinne ei ollut enää sopivaa seuraakaan. Päivän sai seistä kuitenkin hiekkapohjaisessa sairastarhassa, kun vihreälle en enää uskaltanut laittaa.

Samana iltana veimme Mandyn takaisin kotiinsa.

Seuraavana aamuna en ollut uskoa silmiäni. Hevosen jalat olivat täysin kuivat, pulssia ei tuntunut vaikka kuinka kokeilin ja kaviot olivat viileät! Nyt vasta tajusin, mikä uskomaton ero.

Mandyn yleisilmekin oli ihan pirteä ja eloisa taas. Mahtavaa.

Tämä siis vajaa viikko sitten, ja sama on jatkunut. Hevonen voi selkeästi nyt hyvin. Pulssia en ole tuntenut kertaakaan. Eli kyllä se digitaalipulssi oli selkeästi Mandylle epätavallista ja varoitus jostain, luultavimmin kaviokuumeesta.

Kokeilen ehkä jossain vaiheessa tallin omalla laitumella hetken verran, mitä tapahtuu.

Mutta muuten saa nyt vaan olla tarhassa. Kaviokuume on kyllä niin surkea tauti, että sellaista en halua.

Ihmeellistä tällainen, Mandy on kuulemma aina ollut laitumella kesäisin, eikä oireita ole ollut. Mutta kesät ja laitumet ovat erilaisia, hevosetkin muuttuvat iän karttuessa.

Onneksi tein tuon ratkaisin, saattaisi muuten olla asiat huonosti nyt.

Nyt ollaan tehty omalla tallilla pitkiä maastolenkkejä ja treenattu koulua. Hevonen on ollut todella hyvä. Tänään on myös Ypäjän-valmentajan valmennus, josta lisää myöhemmin ja kuviakin luvassa. Stay tuned!

PS. Täälläkin peukut ja varpaat pystyssä, että Anniina Paalasen hevonen löytyisi! Voimia Anniinalle. Ihan hirveä juttu.

Mun rakas <3

Kesähevostelun riemuja

Otsikko ei ole onneksi sarkasmia, vaan ihan aitoa onnea.

Mandy on ollut nyt laitumella kolme vuorokautta ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Ihan vaimea pulssi oli yhtenä päivänä, mutta liikkuu hyvin joten eipä siitä välitetty.

 

Tässä vain puhelimella naputettu pikaterveinen onnelliselta heppatädiltä. Viikolla kaksi valmennusta, muina päivinä ollaan maastoiltu. Joka päivä tehty kymmenen kilometrin lenkkejä, ravattu ja laukattu missä vaan vähänkin voi. Kesämahan trimmausta ja kunnon kohotusta.

 

Team Kimot on painellut oikein kunnon lenkkejä ja miten hauskaa meillä on ollut. 

Pari tuntia maastossa rentoa menoa ja sen jälkeen hevoset suihkun kautta laitumelle piehtaroimaan. Haluaisin ikuistaa nämä hetket johonkin (ja siksi on onni että on blogi).

Olenko väärässä vai onko luonto tänä kesänä ihan erityisen kaunis? Olen ihan hullaantunut näihin maisemiin.

Toki meidän talvitallissa on parempia laukkabaanoja, mutta kesäpaikassa joka puolella pilkistää meri. Olemme laukkailleet autotien reunassakin, kohdissa joissa hiekkatie on pehmeä ja näkyvyys hyvä. 

Yhteiset ratsastusreissut ovat selvästi lähentäneet kimoja, välillä on kuulunut jopa hörinää!