lauantai 22. huhtikuuta 2017

Aina ei vaan suju

Monta ratsastuskertaa hihkuin innosta, mutta tänään oli kyllä semmoinen päivä, että tuli taas mieleen että josko siirtyisin vaan maastoilijaksi. Mutta toisaalta, näin jälkeenpäin mietittynä, paljon tuli taas kuitenkin opittua.

Olin jotenkin ärsyneessä mielentilassa koko aamupäivän, enkä saanut mielialaa oikein muuttumaan ennen päivän valmennusta, jonka piti uusi tuttavuus valmentaja H. Verkkaamaankaan en päässyt rauhassa niin kuin olin toivonut. 
Eipä siis ihme, että hevonenkaan ei esittänyt parastaan kun kuski oli vähän pihalla.
Oikeastaan on hyvä, että tunti olikin juuri nyt, sain ohjeita mitä tehdä kun hevonen tuntuu saippuapalalta ja tekisi mieli ratsastaa hiukan rumasti.


Mentiin ensin hetki kolmikaarista ja siirryttiin sitten pitkälle sivulle. Pysyttiin pari metriä uran sisäpuolella. Siellä ensin väistätettiin takapäätä sisään, keskellä voltti ja siitä loppu-ura avoa.


Olipa muuten hyödyllistä pysyä siellä uran sisäpuolella. Seinä veti puoleensa ihan mysteerisen paljon, oikein imaisi Mandyä. Siinä saikin olla tarkkana että hevonen pysyi kunnolla irti seinästä.
Avossa mun piti muistaa pitää paino sisäkankulla ja sisäjalka pitkänä tolppana, jonka ympäri hevonen taipuu.
Mun ongelma on jäykät lonkat. En vaan saa sitä jalkaa tarpeeksi pitkäksi ja auki.


Myös muita lukuisia ongelmia löytyy. Esimerkiksi se, että varsinkin ulkojalka on aina irti. Heti kun sain sen kunnolla hevoseen kiinni, helpottui moni asia. Mun murtunutta lonkaa särki tänään, voi olla että siitäkin johtuu osittain mun huono ratsastus. Rupesin myös miettimään että onko se pienempi istuin sittenkin kipeyttänyt mun lonkkani.


Menin sillä 16-tuumaisella satulalla. Tyttären, joka otti kuvia, tuomio oli, että se näyttää pieneltä ja että istuin siinä huonosti, takakaarella ja selkä notkolla. Kuvia kun katselin niin oikeassa oli.


Parhaat muistutukset sain varmaan laukassa! Mulla on varsinkin oikeassa kierroksessa karsea tapa takertua hevoseen kuin koppakuoriainen. Välillä yritän kyllä rentoutua mutta silloin Mandy tiputtaa heti raville.
Tätä työstettiin tosi pitkään. Laukattiin ja laukattiin. Olin ihan loppu, mutta ihan totta, Mandyn oikea laukka alkoi pyöriä todella kivasti kun rentouduin, ja vain muistutin sitä napakasti kun se aikoi tipauttaa raville.
Vasen laukka sujui melko hyvin ja tehtiin siinä pieniä kokoamisia. Kerran meni tosi hienosti, sain koottua rehellisesti muutaman askeleen istuntaa tiivistämällä. Makea tunne.


Lopuksi saatiin kehuja, että nyt oli löytynyt tahti. Yhtäkkiä kaikki olikin helppoa! 
Pitkään siinä tänään meni ja Mandykin oli ihan hikinen. 





Laukassa oli kyllä hyviä hetkiä!






Oikeassa laukassa tuli taas pari väärää nostoa. Mua rupeaa aina joteskin nolottamaan ja siksi rupeän itsekin hätäilemään, mikä ei suinkaan auta tilannetta. Nyt pysyin onneksi aika rauhallisena ja pystyin vaan yrittämään rauhassa uudestaan.
Frida-muru otti taas kivoja kuvia. Hän poistaa epäonnistuneet otokset ennen kuin näyttää kuvat mulle, etten masentuisi, heheh.
En taida nyt sittenkään uskaltaa tehdä ratkaisua tuon satulan kanssa, kokeilen vielä mennä omalla ja tunnustella, onko se parin sentin ero oikeasti sen parin tonnin arvoinen...

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sillisalaattia ja satulahifistelyä

Tässäpä taas tällaisia sillisalaattikuulumisia, ja jälleen myös satula-asiaa...pienilla asioilla tuntuu olevan valtava merkitys!

Paljon ollaan taas tehty tässä välissä.

Olin yhden uuden valmentajan tunnilla, ja tykkäsin kovasti. Paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia. Muun muassa ulkoavuista. Varsinkin oikeaan kierrokseen tulee helposti roikuttua sisäohjassa ja epätoivoisesti yritettyä paukautella oikealla pohkeella, jota vastaan hevonen helposti nojaa.
Valmentaja H korosti sitä, miten (vaikeassa) oikeassa kierroksessa voisikin hakea taipumista ulkoapujen avulla. Eli asetusta jopa hiukan ulos ja samalla lapoja sisäänpäin. Kun lavat on hallussa, vasta sitten pientä asetusta sisään.
- Sulla on itseasiassa aika paljon hevosta sun edessä. Mä en usko, että ongelma on takapää vaan etupää. Sun täytyy pystyä ohjailemaan sen lapoja, sitä kautta saat sen suoraksi ja kontrolliin, valmentaja H sanoi.

Niin totta kuin olla ja voi!

Eli ihan pieni asetus ulos, ulkopohjetta hiukan eteen niin että lavat tulevat ympyrällä hiukan sisäänpäin. Mä olen aina väistättänyt takapäätä ulos, mutta tämä oli tehokkaampaa.

Tempon pitää valmentaja H:n mielestä olla aika hidas. Hitauden kautta haetaan sitä tasapainoa. Eli taas tämä ristiriita valmentajien näkemyksissä. Mitä tässä pieni ihminen voi tehdä?

Valmentaja H kävi myös ratsuttamassa Mandyn. Todella mielenkiintoista, sillä sen selässä ei juurikaan käy kukaan muu. Olipa hauska katsella siistiä ja kaunista ratsastusta ja kun tämä valmentaja on pieni kooltaan (mun kokoluokkaa), niin näytti hyvin sopusuhtaiselta.

- Ihana tätihevonen, kiltti, todella herkkä, erittäin kevyt, ihana asenne työhön. Mutta en yhtään ihmettele, että sulla on tahdin kanssa haasteita, se on vaikeata kun hevonen on todella herkkä ja reagoi istuntaan näin paljon, H totesi.

Ihan lopuksi ravi oli melkoisen makeeta, wau! Oli hauska nähdä se liike nyt itsekin, kun hevonen oikein näyttää, mihin pystyy. Tahtikin löytyi kun hevonen alkoi kantaa itse itseään.


Tässä fiilikset yhden tietyn satulan kokeilun jälkeen...
Ollaan käyty myös paljon maastossa, pitkiä kävelyjä. Mulla on pari sellaista maastokaveria, joiden kanssa on niin mahtava lähteä vaikka kahden tunnin kävelylle, kun hevoset ovat tooooosi rentoja koko matkan. Pitkin ohjin mennään ja höpötetään koko matkan. Viimeksi oikein mietin miten ihanaa, rentoa käyntiä Mandy menee, liike kulkee läpi selän. Se ero on niin valtava siihen jännittyneeseen Mandyyn. Mun silmät on nyt oikein avautuneet siihen asiaan, että hevosen todellakin täytyy olla rento, aina, muuten liike kärsii ihan kauheasti.

....hymy herkässä!
Ilman satulaa menin muutaman kerran kentällä ja tuli ihan hirmu hyvät fiilikset. Tuulisella kentällä pystyin laukkaamaankin hyvin, kun sain hevosen niin hyvin avuille. Mietin vaan että on se harmi kun hevonen ei oikein koskaan tunnu yhtä hyvältä satulan kanssa...

Käytiin raspaamassa hampaat ja laitettiin ylläpitäväksi hoidoksi Osphos. Sairaslomaa ei tarvita silloin kuin lääkkeellä halutaan vain ennaltaehkäistä vaivoja ja ylläpitää nivelien (kintereiden) ja luiden kuntoa.

No, siitäpä sitten päästiin tähän ikuisuusaiheeseen, satuloihin! 

Alkaa jo itseäkin naurattaa millainen hifistelijä näiden satuloiden kanssa olen!

Koska tuo 17-tuumainen satula näyttää mun mielestä edelleen, lukuisten pohdintojen jälkeen turhan järeältä, halusin testimielessä kuitenkin kokeilla vielä paria pienempää satulaa. Kokeilin silloin aikaisemmin Amerigo Classicia 16,5 -tuumaisena. Se vaikutti täydellisen sopivalta, mutta hevonen ei tykännyt, siinä satulassa oli jotain outoa, pepun alla tuntui myös joku tosi kova sauma...mietin onkohan siinä jotain vikaa rungossa, kun oli niin outo.

Noh, hain sitten hampaita kirskutellen kaksi uutta Amerigoa vielä kokeiluun. uudenkarhean Amerigo Classicin 16,5" +1 sekä upouuden Amerigo Vegan 16" +1,5.
Tuota jälkimmäistä, eli Vegaa noin lyhyenä, en ole testannut, koska mulle on hoettu, että se on niiiiiin pieni, kuin nuken satula, ei siihen mahdu. 

Itsepäisenä muulina halusin senkin vielä nyt kokeiluun.
Aloitin Classicilla. Merkinnän mukaan aavistuksen kapeampi kuin nykyinen, mutta tämä yksilö kuitenkin ykkösleveydeksi leveämpää sorttia (nämä on kaikki yksilöitä).
Härreguud, miten hienosti se istui. Satula olisi varmaan pysynyt selässä ilman vyötäkin. melkein itku tuli! Myös siksi, että kyseessä oli lähes neljän tonnin penkki.
Ratsastin pari päivää. Oma tunne satulassa oli ihana. Sain juuri sopivasti tukea, istuin ei ole ahdas eikä liian suurikaan. Omassa Vegassa mulla on tunne, että istun flättärissä, kun sekä takakaari että polvituet on "liian kaukana".

Hevonenkin tuntui hyvältä, mutta kun istuin alas, se meni hiuken selättömäksi. Silti olin valmis hankkimaan tuon satulan, niin hyvältä se tuntui.


Se 16-tuumainen Vega näytti tosiaan barbileikeikeistä varastetulta satulalta, melkein jo ajattelin, että en edes kokeile, varsinkin kun satula jäi aikalailla ilmaan takaa.

No, laitoin sen selkään kuitenkin ja ratsastin. Ja rakastuin. Siis aivan ihana satula! Ja täydellinen mulle.

Kaiken huippu oli se, että Mandy tuntui huikean hyvältä, kun istuin alas. Ei koskaan ennen ole tullut tuollaista ravia satulan kanssa. Tunne oli sama kuin ilman satulaa. Hevonen ei dipannut selkäänsä alas lainkaan.

Eilen oli Ypäjän valkun tunti, ja satula toisen kerran käytössä, Sama mahtava fiilis jatkui. Ravi oli kyllä parasta koskaan. Ja saimme käskyn mennä hitaammin...

Mietin, onko tosiaan kyse siitä, että se isompi satula jotenkin ottaa Mandyn selkään kuitenkin takaa, ristiselän kohdalta epämiellyttävästi kiinni, vaikka painopiste ei siihen tulekaan. Kyseessä siis täysin sama satula, toisessa vain tuuma vähemmän pituutta.

Mutta se tuuma vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Mulla on polvitoppaus oikeassa kohdassa, Takakaari tukee sopivasti (silti jää kämmenleveys vielä tilaa). Satula kaikin puolin samaa kaliiberia mun barbihevosen kanssa. Eikä oikeastaan valunut eteenpäin juuri ollenkaan. Josko se lyhyempi pituus auttaisi siihenkin, selkä ei "työnnä" satulaa eteenpäin. Tosin kyllä tuo vyökin on auttanut jonkin verran.

Kokeilen nyt vielä pari päivää ja jos tunne jatkuu, niin pakkohan tuo on saada! Ihan pakko :D




Tässä moneen otteeseen sopivaksi todettu Amerigo Vega Siena Special 17". Aika järeältä se näyttää.
....ja sama pituudessa 16".

Pieni ja sievä.


Meinasin hylätä koko satulan kun se jäi näin paljon ilmaan takaa, mutta hevonen vaikuttaa tykkäävän tästä satulasta kaikkein eniten.

Tässä Amerigo Classic 16,5", +1 -leveydellä. Ihan aavistuksen ehkä kapea, mutta istui aiva täydellisesti.

Sama Classic hiukan eri kuvakulmasta. Pesarin lattia viettää hiukan, joten kuvauspaikkana ei ihan optimaali.


Amerigo Classic. Näyttää aika hyvältä.

Ja vielä pieni Vega edestäpäin.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kaikennäköistä pientä

Päiväkirjamerkintöjä viime päiviltä:

Laiskanpulskea poni
Mandy tuntui tuossa viimeisessä valmennuksessa tosiaan jotenkin veltolta, ei ollut ihan oma kuumuva, pirteä itsensä. Ei reagoinut pohkeeseen, kuten yleensä. Pysähteli sen oloisesti, että sillä oli ilmavaivoja. Kuitenkin se oli tyytyväisen oloinen, tavallaan vain sellainen laiskanpulskeantyytyväinen.

Psyllium-kuuri
Seuraavana päivänä laitoin viisi maapuomia ja kavaletin. Sama rennonlaiska meno jatkui.
Aloitin psyllium-kuurin, ihan varmuudeksi, kun oireet voisivat viitata johonkin hiekkaankin, vaikka ei kyllä mitenkään kiukkuinen ollut.
Seuraavat kolme päivää, torstain, perjantain ja lauantain vietin maastossa, kävellen enemmäkseen, hiukan myös ravaten. Sunnuntaina maneesissa ihan kunnon treenit ja Mandy oli taas oikein pirteä. Ehkäpä se olikin vain ollut hiukan väsynyt, kun liikuntaa on ollut normaalia enemmän.

Pohkeen edessä, mutta ei saa juosta
Sunnuntai olikin yksi parhaista ratsastuksista koskaan, ainakin lopuksi. Tein vähän samoja juttuja kuin tunnilla, mutta hiukan hitaammalla temmolla, pyrkien kuitenkin säilyttämään hevosen ihan rehellisesti pohkeen edessä. Kutittelin raipalla ihan pikkuisen, mutta pidin samalla sen verran vastaan, että ei päässyt juoksemaan. Ja yhtäkkiä sain raviin paljon paremman tahdin ja tahdikkuuden.

Ihana tamma, myrskyssä ilman satulaa
Maanantaina oli kauhea tuuli, suoranainen myrsky, mutta sitä uhmaten menin ilman satulaa maneesissa. Vieressä juoksutettiin nuorta hevosta, joka jopa kaatui ihan ympäri, kun sähelsi sen verran myrskyn paukuttaessa kattoa. Ja Mandy-mussukka oli niin kiltisti. On se vaan niin uskomaton. Miten voi olla tällainen tuuri, että löysin niin ihanan hevosen!

Eilen illalla. Mun rakas  <3


Satula sopii!
Satulansovittajakin kävi tallilla ja tsekkasi taas meidänkin satulan. Sopii kuulemma erittäin hyvin! Ei ole liian leveä eikä kapea. Toppauksetkin kunnossa. Periaatteessa ei pitäisi olla mitään syytä, miksi valuu...(vaikka se valuukin). Säädettiin hiukan etummaisen jalustinhihnan paikkaa (pujotettiin ulos "kolosta", niin että se roikkuu suoraan alas), josko se auttaisi eteenpäin valumiseen. Tosin näillä pyöreävatsaisilla ei olikein mikään tunnu auttavan. Ehkä kokeilen vielä sellaista ohutta geeliä alle.

Tässä jälleen kuva tästä samaisesta satulasta, joka on hyväksi havaittu, jälleen kerran.
Ja uusi satulavyö löytyi
Löysin sitten nettikirppikseltä Amerigon käytetyn satulavyön, Amerigo Protector Girthin, juuri oikean pituisenakin. Se on sellainen, jossa on panssari. Vyöhän on aivan järjettömän kallis, mutta raskin nyt ostaa, kun käytettynä löysin  lähes uudenveroisen. Tallikaverilla on sama vyö, ja olen kokeillut sitä, pitää ehkä satulan paremmin paikoillaan, saa katsoa.

Tämmöinen ihmesatulavyö!












Loppuviikkoa
Tänään Mandyllä on vapaa, tyttäreni käy hoitamassa ja pikku lenkillä maastossa.
Huomenna varmaan taas jumppaillaan maneesissa, lauantaina on irtohypytystä (jeeee, sanoo Mandy) ja sunnuntaina keleistä riippuen maastoa taikka maneesia.

Jihaa, tää on hubaa!






keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Treeniä, treeniä, ja ehkä pientä kehitystäkin

Eilen päästiin taas Ypäjän-open valmennukseen. Sain vihdoin myös hiukan videokuvaa, josta työstin tuollaisen pienen koosteen aika summamutikassa ja nopeasti. Aika lailla mietityttää aina näitten ratsastusvideoitten laittaminen tänne, mutta tässä nyt kuitenkin, olkaa armollisia vanhalle titaanilonkkatädille!

Mandy oli eilen poikkeuksellisesti löysän ja jopa laiskenpulskean tuntuinen. Sehän yleensä kuumenee jossain vaiheessa ratsastusta aina ihan kunnolla, erityisesti laukasta. Eilen sitä sai alkutunnista oikein pyytää eteen, ei reagoinut pohkeeseen yhtään samalla tavalla kuin yleensä, jolloin se on melkein yliherkkä. Tavallaan tämä laiskuus helpottaa ratsastusta, kun se ei sählää samalla lailla. Mutta joku sitä vaivasi ja jossain vaiheessa jumitteli ihan epätavallisesti. Sitten tuli kakka ja homma parani. Jotain siellä masussa oli, kun oli hiukan kurapieruillut, mikä myöskään ei ole tavallista.

Valmennuksen jälkeen tulikin yhtäkkiä mieleen, että olisko syönyt hiekkaa. Aloitan heti tänään psyllium-kuurin, jonka olin joka tapauksessa ajatellut antaa varmuuden vuoksikin näin keväällä (kuten myös syksyllä).

No mutta asiaan. Sain Fridan kuvaamaan ja pitkästä, pitkästä aikaa otettiin myös videota. Tunti sujui aluksi tosiaan aika tahmeissa merkeissä, mutta lopputunnista sain Mandyyn enemmän virtaa ja se alkoi tuntua paremmalta. Ratsastin ilman jalustimia koko tunnin valmentajan luvalla, kun jostain syystä mulla on nyt jalustinkriisi :).

Alla muutama kuvakaappauskuva videolta. Lopputunnista meillä oli hyviä hetkiä ja Mandy liikkui tosi isosti. Vaikka se on tavallaan helppo ratsastaa, on se samalla äärimmäisen vaikea, sillä se reagoi niin herkästi kaikkeen. Ravin tahti kärsii todella helposti, kun vaikkapa hiukankin horjahdan taikka en itse ole tasapainossa kaarteissa. Se ravaa niin valtavilla askeleilla, pitäisi saada se tikittämään pienempiä askeleita, niin kaikki olisi helpompaa. Eli jonkinlainen päinvastaisongelma meillä :D. Sen sijaan laukka on kyllä aika ihanaa nyt, nostaa nätisti ja laukkaa kivasti, Laukassa on myös helpompi tehdä asioita. Eilen jopa laukka oli aavistuksen velttoa, en juuri koskaan joudu pyytämään siinä kunnolla eteen, niinkuin eilen. Mutta kaikilla meillä on välillä erilaisia päiviä!

Silti olin itse yllättynyt postiivisesti kun katsoin videota. Mandy ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan, mutta silti se näytti niin paljon vahvemmalta kuin esimerkiksi kesällä, josta viimeisin video on. En ole nähnyt ketään muuta sen selässä ja itse kun tottuu omaan hevoseensa, ei eroa tai kehitystä ole niin helppo arvioida, vaikka moni onkin sanonut (valmentaja etunenässä), että hevonen on kehittynyt huimasti.

Kotiläksyksi saatiin hakea lisää pyöreyttä kaulaan ja sitä kautta rentoutta.

Tänään kevennellään rennosti, ehkä maapuomien avulla nostetaan selkää ylös. Loppuviikon taidan vain rentoilla, käydä maastossa ja höntsäillä, kivaa ilmaakin luvattu. Kuullaan taas!




Tästä kuvasta tykkään!

Ilman jalustimia koko tunti. 

Oikeassa kierroksessakin rupesi loppua kohden olemaan irtonaisuutta lavoissa.



Aika pitkäni piti liikkua ja reippaassa temmossa, ei saanut koota eikä käpertyä.

Isoja voltteja, joissa taivuteltiin sisään ja pyydettiin liikettä.


Tässä aika kivaa menoa, eikö? Kädet vois olla vähän alhaammalla, mutta kaikkea ei voi heti korjata...






Ja kas tässä tämä video. Laatu kärsi tässäkin aikalailla youtuben videonmuokkauksessa, alkuperäinen oli melko hyvää laatua, mutta ei voi mitään kun ei osaa niin ei osaa. Näkee jotain kuitenkin. Jätin myös valmentajan äänen, niin saa enemmän irti siitä, mitä haetaan. Mitä mieltä muuten olette, onko video sopivan pituinen, vai voisiko olla pitempikin?

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hyviä kuulumisia (EDIT: Lisätty video)

Meille kuuluu hyvää, vaikka blogi onkin elänyt hiljaiseloa. Mandy on voinut mainiosti ja ollut todella pirteä. Ollaan oltu parilla valmennustunnilla ja aika hyvin sujuivat. Valmentajan mukaan Mandy otti "tasapainoisimpia askeleita koskaan", ja että menoa "voi jo kutsua kouluratsastukseksi", joten voima ja tasapaino ovat parantuneet kyllä.
Aivan ihanaa, kun hevonen vaikuttaa olevan kunnossa ja todella tyytyvääinen!

Pieniä satulaongelmia tosin taas ilmennyt, satula tuppaa valumaan eteen ja kun se on lavoilla, ei Mandy tykkää. Enkä minäkään. En oikein tajua mistä tuo valuminen johtuu, mutta kokeilen taas muutamaa muuta satulaa (kunhan ne saapuvat lähi"myymälään"), Amerigoa kylläkin, mutta lyhyempinä versioina. Omani laitan ehkä myyntiin, mikä harmittaa ihan vietävästi, se kun on topattu juuri ihan kokonaan uusiksi. Mutta vinkvink, jos joku kaipaa hyvää satulaa, vuoden verran käytettyä Amerigo Vega Siena Special 17", +1,5. 

Ollaan maastoiltu aika paljon, treenattu koulua ja uutena juttuna irtohypytetty. Ja se jos joku on on Mandyn mieleen. Tamma on ihan hyperonnellinen kun se pääsee revittelemään ja hyppäämään ja saa vielä kauraa palkaksi. Ja kujaan se juoksee kuin vanha tekijä. Hyppääminen on sille maailman helpointa ja se menee niin hurjan kevyesti ja vaivattomasti. Ensi kerralla kokeillaan nostaa vähän korkeuttakin, nyt ollaan pari kertaa menty vain sellaista 80 senttistä okseria korkeimmillaan. Veikkaan että Mandy hyppää kevyesti 120 cm irtona.
Kaikenkaikkiaan hurjan hyviä päiviä ja olen niin onnelinen tuosta hevosesta, että ihan meinaa sydän pakahtua. Se on omalla hömpällä tavallaan maailman rakastettavin pieni otus.
Ohessa Fridan ottamia kuvia tältä päivältä. Olen saanut kuvaajan taas kotiin kahden kuukauden Aasian reppureissumatkalta, joten ehkä tämä bloggaustahtikin taas piristyy.

Ryhtimimmi

Tässä laukkailen vaan


Leuhkaa menoa

Iloinen Mandy

Happy little horse

Tää on niin parasta. Saa laukata, riehua ja siitä saa vielä palkaksi kauraa, nammmmmm....

Joskos vähän vielä ravailis.

Jahas, mitäs tää ny on?

Oukei, mennään.

Ai vitsit ku mä tykkään.

Jihaa!

Ois kyllä voinu nostaa vaikka kuinka paljon.

Hihhii, tää on ky hauskaa.

EDIT: Lopuksi vielä video, kun sain sen vihdoin ladattua. Mandy äkkäsi heti, missä kauraämpäri on ja abs-jarrut vaan nykivät :). Seuraavalla kierroksella ämpäri oli hävinnyt ja ihmetys suuri!
Kolmannella kierroksella piti hiukan miettiä, että mihis se ämpäri meni. On tuo kyllä hassu eläin!