Sänkkärihaaveilua ja arjen ankeutta

Tämä ja viime viikko ovat kuluneet hevostelun suhteen hiljaiselossa. Viime viikolla vain käveltiin, tällä viikolla rasitustasoa on nostettu päivittäin ja eilen Frida oli jo ottanut pienet laukkapätkät maastossa. Lotta oli ollut pirteä ja liikkui hyvin.

Lotan jalassa oleva tulehdus tuntuu parantuneen hienosti, lääke tehosi heti. Olemme kuitenkin ottaneet hiukan varovaisemmin kuin tavallisen impparin jälkeen, sillä tulehdus oli jotenkin erilainen ja jalassa oli myös kipeä möhkyrä, jonka alkuperä on arvoitus. Nyt se on lähes häipynyt. Onneksi jänteet näyttivät ultraäänessä kuitenkin todella hyviltä.

Ensi viikolla pitäisi kuitenkin päästä taas tosi toimiin. Olen haikaillen katsonut meidän tallin ympärillä olevia sänkipeltoja, jossa kaverit käyvät laukkailemassa. Ne ovat olleet täydellisessä kunnossa, mutta ei tarvita kuin pari kunnon sadetta niin ne muuttuvat vaarallisen liukkaiksi. Toivon niin kovasti että ehditään vielä sänkipelloille laukkaamaan tänä syksynä!

Itse palasin töihin pitkän vapaan jälkeen ja tänä aamuna tuntui siltä että arki iski päin naamaa oikein mäjähtäen.  Rankkasade ja lämpöä vain 10 astetta! Sinne meni kesä, sniif!

Parane pian, mussukka!

Helpotuksen huokaus!

Huh, mikä helpotus, ultraäänen mukaan Lotan jalassa on vain joku äkäinen tulehdus, jänteet näyttivät hyviltä. Lääkkeitä ja kylmäämistä, jo kahden viikon päästä pitäisi olla kunnossa. Jesjes!
Olin jo aivan varma että jalasta on mennyt pinnallinen koukistajajänne. Tähän ns. diagnoosiin päädyin lukiessani pitkälle yöhön nettiä :D. Koska sitä oppisi olemaan murehtimatta etukäteen kaikkea niin hirmuisesti?

Sydän sykkyrällä

Kävimme tänään heti aamusta katsomassa Lotan jalkaa. Turvotus oli hieman laskenut, jalka ei ollut enää ihan yhtä kosketusarka, mutta ei missään tapauksessa normaalikaan.
Kävelytimme ja syöttelimme vähän vihreätä. Tamma ei ontunut käynnissä, eikä myöskään ravissa, kun kokeilimme muutaman askeleen.
Kylmäsimme jalkaa ja laitoin siihen kylmentävän Animalintex-hauteen. Kylmätessä jalka vaikutti taas kosketusaralta ja eniten minua huolestuttaa säären takaosassa oleva outo, aristava kuhmu.
Huomisaamulle on tilattuna klinikka-aika. Täytyy myöntää, että olen aivan sydän sykkyrällä ja peloissani. Vaikka toisaalta kyllä luulisi, että jos se on jänne, niin kaipa heppa ontuisi? Toivotaan, että on pelkkä imppari.
Haikeana mietin jo (kahden päivän jälkeen, hehehe), koska mahdan taas päästä selkään.
Tässä vielä video viimeisimmältä sileällä ratsastuksesta, menossa alkuverkkoja.

Ihana maasto ja seuraavan päivän harmitus

On ollut mukavaa olla taas takaisin tallissa. Niin ihanaa kuin laidunelämä onkin, on siinä omat hankaluutensa, ainakin ihmisen näkökulmasta. Ja ainakin, jos liikuttaa hevosta säännöllisesti. Tavarat tuntuvat aina olevan väärässä paikassa, hevonen laitetaan kuntoon taivasalla laitumen reunalla ja itikat kiusaavat. Mutta olen kyllä tosi tyytyväinen siihen, että Lotta oli laitumella yötä päivää kaksi kuukautta, se teki sille varmaati hyvää.
Omalla tallilla Lotta on saanut silloin tällöin jatkaa laidunelämää ruunakaverinsa kanssa. Ja tietysti Lotta on taas aivan rakastunut ja huutelevat toistensa perään kun ne tuodaan taas talliin.

Lotta ja poikakaveri laitumella, maastolenkin jälkeen. Ihanaa elämää!

Ilmekin sen jo kertoo. Maastoilu on mukavaa!

Tätit kuvaa toisiaan...

Eilen olimme ihanalla kahden tunnin maastolenkillä. Ennen lenkkiä laittelin Lotalle etusuojia ja ihmettelelin hetken verran, miksi tamma nosti jalkaansa hiukan kun laitoin suojaa. Jalassa ei kuitenkaan näkynyt mitään ja mietin että olen taas ihan hysteerinen kun mietin koko ajan erilaisia vikoja. Kyselin myös kaveriltani useita kertoja, että kulkeeko hevonen puhtaasti, tuntui jotenkin hiukan erilaiselta, mutta ihan puhtaasti se kuitenkin kulki, joten teimme ihanan lenkin ja tiet olivat juuri sopivan pehmeitä pitkiin laukkapätkiin.

Tänään kun tulimme tallille oli jalka sitten aivan turvonnut ja kuuma. Siis todellakin tulikuuma. Kylmäsimme ja kokeilimme taluttaa käyntiä ja ravia, ei onneksi ontunut. Mitään haavaa ei näkynyt, mutta pari ihan mitätöntä rupea. Jalassa oli jonkin näköinen pieni möykky myös joka kyllä näytti hiukan huolestuttavalta. Lisäksi jalka oli kosketusarka.

Kylmäsimme uudestaan parin tunnin päästä ja laitoimme betadinehauteen. Impparilta se kovasti vaikutti, mutta taitaa olla maanantaina edessä eläinlääkärireissu. Jännevaurio kummittelee jo mielessä.

On tämä hevosen omistajuus melkoista tunteiden vuoristorataa! Niin ihanaa ja samalla niin täynnä huolia ja rahanmenoa. Miksi oi miksi piti tällaiseen hurahtaa? Eilisestä maailman ihanimmasta maastolenkistä suoraan sateiseen masennukseen. Huoh.

Video!

Mietin pitkään, kehtaanko laittaa tämän aiemmin lupaamani videon.

No, tässä se nyt kuitenkin on. Jostain syystä tuntuu hölmöltä laitella tällaisia huonolaatuisia videoita tänne, mutta toisaalta itse tykkään niitä toisten blogeista katsella, joten mikäpä siinä. Kuten huomaatte, olen nyt mennyt ratsastuksessa toiseen äärimmäisyyteen, pikkutöpöttelystä kiireiseen tikittämiseen :) No, ehkäpä se kultainen keskitie sitten jossain vaiheessa löytyy.

Takkutukka palasi talliin

Perjantaina loppui Lotan villi ja vapaa elämä. Kuskasimme tamman takaisin omaan talliinsa. Hiukan jännitti etukäteen miten Lotta suhtautuisi siihen, että tallilla on hälinää ja paljon muita hevosia, ja vapauden sijaan täytyisi asua taas yöt karsinassa. Mielessä oli vuoden takaiset tunnelmat, jolloin tamma sai varsinaisen itkupotkuraivarin, jun se joutui takaisin karsinaan vieraassa tallissa.

Lastaus sujui melko hyvin. Olen päättänyt, että mitä tahansa tapahtuu, olen aivan rauhallinen. Lotta saa miettiä vaikka maailman tappiin, kunhan se on nuppi traileriin päin ja edes etujalat sillalla.
No, sieltähän se sitten tuli ihan rauhassa herkkujen perässä melko nopeastikin, kun huomasi, ettei kukaan hoputa eikä laita painetta mihinkään.

Tallissa Lotta oli aivan viilipyttymäisen rauhassa, kävimme tsekkamassa yhdessä tarhankin, eikä neitiä olisi voinut vähempää mikään hetkauttaa. On se niin leppoisa otus nykyään!

Lauantaina eli eilen ratsastin kentällä ja oi että oli hyvä hevonen. Venyi alas kuolainta kohti jo alkukäynneissä, ja PYSYI siellä myös alkuraveissa. Olin ihan superiloinen. Sitten sainkin ryhtiä ja kaulaa ylös kivasti, koko ajan kuolaimella. Tein ympyrällä pohkeenväistöjä niin, että kuvittelin kaksi sisäkkäistä ympyrää, toinen noin metrin toista pienempi. Sitten pohkeenväistöä siten, että välillä etupää sisällä muutaman askeleen, suoristus ja reippaasti eteen, sitten takapää sisään ja suoristus. Töpöttämään ei saanut jäädä, vaan kaikki mahdollisimman hyvin samassa tahdissa. Tämä sai Lotan aika hyvin kuulolle.

 Sain aikaan ihan loistavaa vasenta laukkaakin. Lotta laukkasi reippaasti ja kun pidensin ohjaa, haki se voimakkaasti eteen alas. WAU. Olipa hyvä ratsastus. Harmi, että kamerasta oli jäänyt muistikortti....no siksi ehkä menikin niin hyvin, kun en miettinyt kuvausta :D.

Lotta sai myös kauneukäsittelyn, leikattiin ja selvitettiin häntä ja harja ja vuohiskarvatkin saivat kyytiä. Kyllä se olikin melkoinen takkutukka sitä ennen.

Tänään Lotta kupsahti kerran polvilleen ja turvalleen, kun Frida laukkasi. Onneksi kummallekaan ei näyttänyt käyvän pahasti. Kylmäsimme Lotan polvea pitkään ja laitoin vielä reippaasti linimenttiä. Myös Frida sai niskaansa kylmäkääreen!

Mennään testaamaan oman tallin laidun....

Hmmmm...vihreetä löytyy tuolta kuivien alta...

Ihan komee toi ruuna mut ei ny ehdi moikkaan.

Jaha, se jää tohon, mä meen vähän katsastaan tätä paikkaa....

Lopuksi Lotta pääsi tallin vieressä olevalle laitumelle yhden tallin ruunan kanssa. Hepat ovat näköjään jo ihan tuttuja toisilleen, kun eivät edes nuuhkineet, keskittyivät vain olennaiseen, eli tietysti syömiseen!

Olen rakastunut....

.....omaan hevoseeni. Kyllä, minusta on tullut ällöttävä lepertelijä, sellainen joka lakkaamatta kehuu omaa hevosmussukkaansa ja näyttää sen kuvia myös grillijuhlissa ihmisille, joita ei voisi mokoma kaakki vähempää kiinnostaa.
Mutta kun se vaan ON niin ihana. Sellaisina hetkinä, kun tulemme laitumelta tietä pitkin tallille ja päätänkin hypätä sen selkään, kun en jaksa kävellä. Olo on täysin turvallinen, vaikka hepalla pelkkä riimu päällä. Sellaisina hetkinä, kun lähdemme yhdessä pitkälle maastolenkille ja voin oikeasti rentoutua,  koska tuntuu siltä että meillä on täysi luottamus ja rentous. Voin nostaa laukan missä vain, myös talliin päin, ja hevonen kuuntelee tarkasti mitä haluan. Ylipäätänsä lähes kaikkina hetkinä olen siihen aivan rakastunut.
Olemme olleet nyt vuoden yhdessä, ja nyt on tapahtunut se, mitä olen pikkuhiljaa uumoillut. Tuntuu, että tuo hevonen kiipeäisi puuhun puolestani. Olen myyty. Huh, jos jaksoitte lukea tätä imelää hehkutusta näin pitkään, onnittelen.

Väsäsin taas lomaillan ratoksi videon, joka otettiin silloin, kun Lotta tuntui Vermon ravaajalta. Hiukan kiireinen oli tahti tosiaan, mutta muuten liikkui kohtuu mukavasti. En saanut videota kuitenkaan ladattua tänne tällä pädillä, voi kuinka kaipaan joskus pöytäkonetta ja hiirtä, vaikka tämä kätevä onkin.

Eilen hyppäsin Lotan kanssa hiukan esteitä Fridan yllyttämänä. Frida keksi meille tehtäviä ja kahdesta esteestä pienen radankin. Lotta on niin helppo, että yritin vain keskittyä myötäämään tarpeeksi. Minusta tuollaiset 70-80 senttiset esteet ovat jo pelottavia, mutta tamma menee kyllä niin epäröimättä, että eihän siinä oikein voi pelätä. Sain Fridalta paljon hyviä ohjeita ja hauskaa oli!

Parin viikon takaiselta maastoretkeltä. 

Varustefriikki tunnustautuu

Myönnän. Olen pahimmanlaatuinen varustefriikki. Se ei tarkoita sitä, että ostelisin koko ajan jotain, päinvastoin. Haluan satsata melko laadukkaisiin varusteisiin ja ostaa harvoin. Metsästän alennusmyyntejä. Olen myös melko tylsä,  väriskaala on niinkin riemunkirjava kuin musta-ruskea-beessi ja ehkä silloin tällöin hieman punaista. Nyt mieleni on alkanut yhtäkkiä hinkua takavuosien inhokkiväriä, tummansinistä, joka näyttää jostain syystä niin raikkaalta.
Siinä mielessä olen kyllä aivan friikki, että tiedän varusteista tosi paljon. Kun menen käymään hevostarvikeliikkeessä, on myyjän turha väittää vaikkapa että CO Wellington Classic -kypärässä ei ole ilmastointiaukkoja. Tiedän että niitä on, lukumäärän ja sijainninkin :D
Suosikkimerkkini ovat varmasti pitkälti samoja kuin monella muullakin. Tässä joitain parhaita hevostarvikkeita, joihin luotan:

Equilinen satulahuovat. Niitä meillä on tasan kaksi joista toinen ostettu käytettynä ja toinen alennuksesta. Tämä ruskea on ehdoton suosikkini. Nämä pysyvät jämäkkinä todella pitkään eivätkä liistraudu hevosen säkään kiinni satulan alla. Tämä on Octagon -malli ja mielestäni aivan ihana.

Toinen satulahuopasuosikkini on Schockemöhle. Tästä beessistä satulahuovasta olen tykännyt monta vuotta, jo silloin kun vuokraponillani oli sellainen. Omalle hevoselle sellainen piti saada heti. Laatu ei ole yhtä hyvä kuin ylemmällä, mutta ainakin tämä Coach -malli pitää melko hyvin kuosinsa. Meiltä löytyy  myös musta kouluhuopa ja sininen estehuopa.

Lotalle sopii hyvin beessi satulahuopa ja pintelit. Tosin nämä pintelin olivat jotain lyhyttä mallia ja näyttävät hiukan töpöilta.

Tähän otsapantaan hullaannuin jonkun ruotsalaisen blogin kuvassa. Kyllä, olen hieman lapsellinen täti-ihminen! Etsin otsapantaa kaikkialta, mutta se oli nettikaupoissa loppuunmyyty. Kunnes eräänä päivänä marssin paikalliseen hevostarvikeliikkeeseen ja siellähän niitä oli! Pannassa on helmiä ja kristalleja, se niin tyttömäinen ja tyylikäs! Malli on Glengordon Ariel. 

Suitsina meillä on melko hintavat Döbert Satallmeisterit. Niistä meni rikki turpahihnan lenksu ihan normikäytössä. Nahka on kyllä ihanaa eikä turpoa vaikka vähän kastuisikin. Näihin saa myös (kalliita) varaosia, mikä on jo osoittautunut loistojutuksi!

Kun Lotta tuli meille, ostimme pari Bucaksen toppaloimea sekä muutaman Rainbusterin. Molemmat ovat ihan hyviä. Bucas vie kyllä pitemmän korren, koska ne ovat kevyitä ja notkeita. Niitäkin onnistuin saamaan viime kesänä alennusmyynnistä ihan superedullisesti, tämä vihreä 300 grammainen fullneck maksoi 60 euroa. Nyt haluaisin löytää vielä samanlaisen 400-grammaisen kylmimpiä pakkapäiviä varten, sillä Lotalla ei käytetä talliloimia ja Bucas tuntuu suhteellisen ohuelta muihin saman paksuisiin verrattuna. 

Ainoa miinus tässä merkissä on sen etukiinnitys, joka on mielestäni hiukan vaikea saada auki. Tallityöntekijät kuitenkin rakastavat näitä loimia ja hevonenkin vaikuttaa tyytyväiseltä.

Suojat ovat Lamicellin ja kestäneet nyt melko hyvin vuoden verran. Ne ovat kauniit, mutta mietityttää, onko tuo ohut kuminauha sittenkään maailman mukavin hevoselle. Takahivutussuojia pidämme aina, jännesuojia etusissa aina tarpeen mukaan.

Yksi viimetalven parhaista ostoksista oli villaviltti, joka sekin oli alessa 49 euroa. Se on paksu, muttei liian paksu, helppo heittää alku- ja loppukäynneiksi hevosen pepun päälle ja omaa peppuakin lämmittämään. On tämä ollut päällä kunnon laukkamaastoissakin etuklipsulla ja loimivyöllä varustettuna. Paras se on lämmikkeenä itsellä kylmässä maneesissa ratsastusta katsellessa!

Satuloissa luotan Kiefferiin. Muitakin on kokeiltu, mutta Kiefferit vain tuntuvat aina sopivan parhaiten. Koulusatulana on ihana, uudehko Kieffer Lech melko pienillä polvituilla. Estesatula on ruskea Kieffer Donau.

Ens kerralla palaan ratsastajan varusteisiin!

Eroon töpöttelystä ja suoraan Vermon iltalähtöön!

Kun yhdestä ongelmasta pääsee eroon, tulee toinen tilalle. Tänään minulla oli allani reipas tamma, joka ei tosiaankaan töpötellyt. Se otti hienoa isoa askelta ja laukkasi kuin keinuhevonen. Mutta, mutta, mihin sen pehmeä suu oli hävinnyt? Missä olivat jarrut? Mitä oli tapahtunut ratille? Meno oli kuin suoraan Vermon iltalähdöstä.

Frida otti taas videota ja sitä katsoessani olin jälleen hämmentynyt. Sehän näytti hyvältä! Mitä ihmettä?

Niin se vaan on, että tämä on ainoa oikea tie, vaikka se ainakin aluksi tuntuu rankalta. Isoissa askelissa on paljon vaikeampi istua, kuolainta kohti pyrkivä hevonen ei ole niin kevyt suusta kuin tyhjä. Mutta video on armoton, se kertoo paljon enemmän hevosen liikkeistä kuin kuvat tai oma tuntemus.

Tuntuu kaikinpuolin siltä, että ne keväiset suuret onnistumisen tunteet ovat jotenkin vaihtuneet suureksi itsekriittisyydeksi. Onneksi tyttäreni osaa aina nähdä tilanteen. Hän muistutti, että olen ehkä tullut vaativammaksi. Pelkkä paketissa kulkeva hevonen ei enää tee onnelliseksi, nyt sen täytyy liikkua rehellisesti koko kehollaan.

Mitä tekisinkään ilman ihanaa tytärtäni!

Lotan laitumella on enää kaksi muuta hevosta, pari on jo lähtenyt takaisin omiin talleihin. Hevoset ovat niin rauhallisia, suorastaan velttoja nuokkuessaan auringossa. Laitumella on myös hyvät metsäosuudet, joihin ne pääsevät varjoon tai sadetta pitämään.

Vietämme vielä runsaan viikon tätä kesäelämää ja sitten palailemme pikkuhiljaa omaan talliin.

Ja se video? Laitan sen näkyville kunhan ehdin, nyt otan mallia hevosista ja nuokun ihanassa auringossa. Kuulumisiin!