Vaikeita pohdintoja

Herään aikaisin kesäaamuna, linnut laulavat. Vedän ratsastushousut jalkaan hiljaisessa kesämökissä, sipaisen tukan ponnarille. Ajan parin minuutin matkan läheiselle laitumelle, jossa hepat ja ystäväni jo odottavat. Harjaamme hevoset ja lähdemme kunnon lenkille meren rantaan saakka. Laukkaamme pitkän matkan hiljaisella tiellä, sunnuntaiaamuna kaikki nukkuvat eikä autoja näy.

Palaamme takaisin rentoina ja onnellisina, suihkutamme letkulla hien hevosista ulkona nurmikolla. Lopulta päästämme hepat takaisin laitumelle, jossa ne piehtaroivat nautinnollisesti ja kävelevät metsänreunaan ruohoa napsien ja tosiaan rapsuttaen.

 Itse kaivamme kylmäkassista eväät ja istumme viltillä laitumen vieressä eväitä syöden ja hevosia katsoen ja huomista kouluvalmennusta miettien.
Ihanan aamun kruunaa pulahdus mereen ja kahvi kesämökin terassilla. Radiosta tulee letkeää jazzia ja mielessäni laukkaan vieläkin vihreällä niityllä.



***



Herätyskello soi kuudelta aamulla, on säkkipimeää. Räntää sataa, mutta pakko mennä tallille, sillä hevosella on klinikkakäynti.
Ontumista on kestänyt jo kaksi kuukautta, eikä selvyyttä ole saatu. Tildreniä on laitettu jo kahdesti, tutkimuksia tehty sadoilla, jopa tuhansilla euroilla, mutta mikään ei tunnu auttavan eikä vikaa oikein löydy.

Ahdistaa aivan valtavasti. Rahaa palaa ja tunnen oloni aivan roistoksi, kun kaikki perheen varat menevät hevoseen, joka vie kaiken ajan ja ajatukset.
Kaiken huipuksi työpaikalla ovat taas alkaneet taas yt-neuvottelut ja miehenkin firmassa on hankala tilanne. Millä minä tuon hevosen hoidan? En jaksa enää.

Puen toppahousut ja laitan valmiiksi kuraiset saappaat jalkaan. Käynnistän auton.
 Tankki on tyhjä. Tekisi mieli itkeä.


***

Söpö Mirru-poika tarhassa.

Molemmat tilanteet ovat tositapahtumia. Sitä parhautta ja sitä kaikkein ankeinta. Varmaan lähes kaikkien hevosihmisten kokemia.
Nämä asiat ovat olleet mielessäni paljon. Joka toinen päivä olen varma siitä, että haluan hevosen, tuli mitä tuli, joka toinen päivä ajatus pelottaa ja hirvittää.
Toisaalta taas... mulla on edelleen hurja määrä varusteita, hevosenostorahat tilillä ja tallipaikkakin järjestyisi varmasti pikapuoliin, kunhan löytyisi vaan sopiva hevonen.

Päätökset ovat kuitenkin jäissä nyt ainakin hetkellisesti, juurikin niiden yt-neuvotteluiden takia. Katsotaan kuinka käy. Elämä on tällaista.
Toistaikseksi ratsastukset ovat jatkuneet entiseen malliin, mukavan  Mirrun kanssa. Myös Simppaa olen käynyt katsomassa, se on niin mussukkasöpöliini, että!
Pääasia, että saa olla hevosten kanssa tekemisissä, tavalla tai toisella. Pelkkä hevosen tuoksu, lämmin turkki ja harjaus hiljaisessa tallissa riittävät saamaan minut onnelliseksi.

Simppa näyttää tässä hurjan isolta!

Wrummmm....sanoi poni

Tänään pääsin Mirrun kanssa Sannan valmennukseen.

Hiukan jopa jännitti, sillä Mirru on ollut kentällä (joka on suuri ja aidaton ja jossa hevoset tuppavat tulemaan jostain syystä ihan villeiksi) laukassa aika vauhdikas ja vahva, aivan erilainen kuin maneesissa, jossa se on ollut todella helppo ja kuuliainen ja pehmeäsuinen. 

Sannan tunnilla kun ei uikuteta, vaan kuri on kova. Yritin aluksi vinkua, että tää on uusi tuttavuus, anna hiukan armoa, mutta se taisi saada Sannaan vaan lisää ytyä :)

Rouva kipuaa hevosen selkään :)

Mirru oli alussa hetken melko hidas pohkeelle, mutta kun aloitimme tositoimet niin huomasin että alla onkin varsin vauhdikas ponipoika. Mamma mia! No, ravi hidastui istunnalla ihan mukavasti. Mirru on kyllä kiva ratsastaa ja esimerkiksi väistöt sujuu mun mielestä melko hyvin.

Vauhti-Mirru.

Erityisesti jännitti laukka, ravissa heppa pysyy kyllä hyvin kuulolla, mutta laukkaa ei olla ehditty mennä ulkokentällä kovinkaan paljon. Nyt tehtävänä oli melkoisen vaikea juttu. Laukkaa diagonaalilla samalla väistätten ja asettaen liikkeen suunnasta pois. Uralle tultaessa ravia, kulman kohdalla avoon, suoristus ja uusi laukannosto. Huhuh! Hirvittävän vaikeata meille, kun laukka on vielä ihan hakusessa. Meneesissa olisi sujunut varmaan ihan hyvin, mutta ulkona Mirru spurttaili ja tuli vahvaksi. Mun piti oikein todella, todella ratsastaa, jotta selvisin edes jotenkin.

Mirru on hyvä väistöissä.

Sanna ei todellakaan antanut armoa vaikka ponilla alkoi jo totaalisesti keittää. Uudestaan ja uudestaan, lopuksi ympäri kenttää hillitysti ja hallitusti, hevonen suorana ja kuulolla. Olin kyllä tosi tyytyväinen tuohon piiskaukseen, ylitin itseni ja lopuksi vasen laukka toimi melkein hyvin, oikeassa on vielä enemmän haastetta meikäläiselle.

Vasen laukka alkoi tulla lopussa aika hyväksi.

Hyviin fiiliksiin, väsyneenä ja hikisenä sekä hevonen että ratsastaja, lopetettiin tunti. Sain roppakaupalla uutta kokemusta tuosta hevosesta. Sanna pakotti mut tekemään asiat loppuun saakka. Tuli myös sellainen fiilis, että haluan todellakin oppia ratsastamaan tällä persoonallisella ruunalla, harjoittelen niin kauan että sujuu!

Hieno Mirru.

Tästä kuvasta tykkään paljon, laukka jo paljon rennompaa.

Ravi sujuu kivasti.

Keventelyjä.

Lopuksi vielä reality-kuva siitä, miltä laukka näytti aluksi, heppa oli aivan lentoon lähdössä koko ajan, veti mut irti satulasta, voi hyvät hyssykät...
PS. Ihanista kuvista taas kiitos Fridalle, joka (raskaasti) lahjottuna taas suostui kuvaushommiin.

Wrummmmmm....Mirru lähtee lentoon!

Valkoinen Prinssi

Tervehdys pitkästä aikaa!

Ajattelin tulla kertomaan hevoskuulumisia, kun katselin, että blogissani vierailee päivittäin ainakin 100 ihmistä, joskus jopa 150, vaikka päivityksiä ei ole ollut kuukauteen. Aika uskomatonta, mutta mukavaa!

Kuulin heti Simpan lähdön jälkeen kaveriltani pienestä ruunasta, joka etsi toista ihmistä elämäänsä, kun omistajalla on kiireitä. Kävin moikkaamassa Mirrua samantien ja ihastuin siihen kovasti.
Koeratsastin pari kertaa ja päädyttiin sitten siihen että otan Mirrun puoliylläpitoon.

Mirru asuu kivassa tallissa, mukavaa porukkaa, rauhallinen paikka jossa on pieni maneesi, kaksi kenttää, mukavasti valmennuksia ja jonkin verran maastoja. Ainoa miinuspuoli on se, että minulla on sinne jonkin verran matkaa, vajaat 30 km. Toistaiseksi matka on kuitenkin tuntunut ihan siedettävältä.

Mirru on 11v. ruuna, risteytys jossa on paljon arabia ja trakehneria sekä ripaus eestinhevosta. Eestin ratsuponiksi sekin on rekisteröity, mutta korkeus liikkuu kyllä hevosmitoissa. Mirru on ehkä hiukan korkeampi kuin Simppa ( mutta todella lyhytrunkoinen). Eli juuri passelin kokoinen minulle.

Maaliskuun alussa kenttä oli kuiva ja ilma ihana.

Mirru tallissa, kaunis poika.

Mirrulla on tosi kiva ratsastaa, se on melko osaava, ei liian herkkä mutta sopiva. Silläkin on kyllä omat erikoislaatuiset juttunsa, mutta eikös kaikilla hevosilla? Arabi tulee läpi tässäkin ruunapojassa, mutta sehän on tuttu juttu meikäläiselle, jolle arabipärinät ja tuijottelut ihan kuuluvat osaksi hevosta, ilman niitä on vähän tylsää jopa.

Tähän mennessä ollaan ehditty yhteen valmennukseen, käyty pieniä lenkkejä maastossa, ratsastettu maneesissa ja kentällä. Kuukauden tuttavuuden jälkeen tuntuu että pääsen hiukan tämän valkoisen prinssin pään sisään. Hauska tapaus!

Kävelyllä ihanana kevätpäivänä maaliskuun alkupuolella.

Mirrun lisäksi olen ratsastanut satunnaisesti joillain muillakin hevosilla. Simppaakin kävin moikkaamassa, on se niin söpö! Voi kun ehtisi enemmän, olisi mukava käydä vaikka joka päivä aamusta iltaan tallilla. Toisaalta olen nauttinut siitäkin, että voi tehdä joskus jotain muutakin. Kävimme muun muassa Roomassa...harvinaista herkkua.
Koska omistajalla ei ole mitään sitä vastaan, että tämä valkoinen prinssi esiintyy blogissa, kerron jatkossakin kuulumisistamme aina silloin tällöin.

PS.Pieni selitys taas paikoillaan, kun joku ehti jo ihmetellä, että poistinko tekstin välillä. Kyllä, se poistui taas jostain kumman syystä. Lataan yleensä puhelimesta kuvat bloggeriin ja muokkaan päivityksen sitten valmiiksi padilla tai pöytäkoneella. Sitten kun/jos luen uudestaan päivityksen kännykästä, se jostain syystä luo tekstin uudestaan luonnokseksi eli päivitys poistuu julkisuudesta. Puhelimesta kun päivitän sen uudestaan, pongahtaa tietysti julkiseksi se ensimmäinen versio. Tekniikkatunarina en oikein ymmärrä miksi näin tapahtuu tai miten sen voisi estää. Outo juttu.

Tuumaustauko

Suloinen Simppa palasi tänään kotiinsa. Oli todella mukava tutustua tähän nuoreen mieheen. Mainio luonne, hiukan vekkuli mutta todella seurallinen ja sosiaalinen.

Simpan vierailu tuli niin hyvään saumaan ja toi paljon hyvää mieltä. Cocon jälkeen mun hevositsetunto oli aika pohjalukemissa, nyt se on taas palautunut ennalleen. Kiitos siitä Simpalle ja Simpan omistajalle!

Nyt blogiin tulee pieni tauko, katsotaan jälleen kerran, miten hevostelut jatkuvat. Varmasti jollain tavalla ja luulen, että palailen bloggaamisen pariin taas jossain vaiheessa. Siihen asti, kuulumisiin ja hyviä hevosteluja kaikille! Kevätauringon odotuksiin!

Ahaa-elämys istunnasta

Ahaa-elämykset ovat hassuja. Niitä tulee usein silloin, kun on hyvä keskittyminen päällä, sellainen flow-tila, että ei huomaa ympäristöä enää ollenkaan, on vain sinä ja hevonen ja kommunikoitte toistenne kanssa hiljaa, omassa pikku kuplassanne.

Näihin tilanteisiin liittyy usein rauhallinen maneesi tai kenttä, levollinen, muttei kuitenkaan veltto olo itsellä,  Joinain päivinä tähän tilaan pääsy on mahdotonta. Usein tähän ahaa-elämyksen tulemiseen vaikuttaa itsellä myös se, että olen analysoinut omia virheitäni esimerkiksi valokuvista tai videolta ja yritän miettiä, miten ne voisi korjata. En niin, että ruoskisin itseäni, vaan uteliaana yritän katsoa, josko jollain korjauksella olisi vaikutusta.

Kuvat on otettu sunnuntaina, jolloin Noora kävi moikkaamassa. Mua tietysti jännitti hiukan ratsastaa ja hosuin, joten huomaa että kaikki virheet pompsahtivat taas esille oikein erityisen paljon. Hyvä että niitä tuli ikuistettua, niin pystyy sitten ainakin yrittämään niiden korjaamista.

Tuoli-istuntaa, paino liikaa istuinluilla (tosin Simppa näyttää kyllä mun mielestä ihan kivalta sen koulutustasoon nähden).

Jäykistynyt käsi  ja liian kova ulko-ohja (Simppa ei pääse asettumaan ja aukoo suutaan).

Tuoli-istunta, jota on yritetty kompensoida taakse viedyllä jalalla (joka epätoivoisesti myös yrittää saada sisäpohjetta läpi).

Eilen tuli yksi ahaa-elämys, joka liittyi istuntaan. Huomaan usein istuvani liikaa istuinluiden päällä. Kun valmentaja sanoo istu, istu, niin lähden virheellisesti viemään painopistettä liian taakse, kuvitellen, että nyt istun oikein, kun istuinluut tuntuvat satulassa. Seurauksenahan on helposti tuoli-istunta, takakeno. Sitä yritän sitten kompensoida viemällä jalat taaksepäin. Istunnan painopisteen pitäisi olla istuiluiden ja häpyluun muodostamalla kolmiolla tasapainossa, ei pelkästään istuinluilla.

Simpalla on niin pehmeät askellajit, että istuntaa on helppo säädellä harjoitusravissakin, kun siinä pystyy tosiaan olemaan. Eilen tuli yhtäkkiä päähän ajatus, että minähän istun pelkästään istuinluilla, raskaasti, epävakaasti.  Aloin ajattelemaan, että istuisinkin ikäänkuin haaroillani. Liioittelin siis, että paino korjautuisi oikeaan paikkaan. Varjele mikä ero! Simppa alkoi ravata ihan eri lailla, nosti selkää ja hetkellisesti tunsin todella upeaa ravia, jossa oli joustoa. Tai oikeastaan aika pitkäänkin. Jopa laukka oli ihan erilaista ja oma lantiokin jousti myös eteen laukan tahdissa, kun istunta oli kohtisuorassa maahan nähden, toisin sanoen istuin pystyssä (jota olen saanut kuulla sata miljoonaa kertaa, mutten ole oikein tajunnut).

Kun tyttäreni Frida vielä ratsasti aktiivisesti, hän usein katsoi Oonan ja Dinan videoita. Muistan silloin ihailleeni tämän nuoren naisen vaivatonta istuntaa. Sanoin usein Fridallekin, että mieti olevasi Oonan ja Dinan Oona. Eilen oli tämäkin mielessä, Lisäksi yritin samalla vielä pitää ne George Morris -kädet. Aika paljon mietittävää yhdelle pienelle päälle!

Iltakävelylle lähdössä.

Ahaa-elämyksiin liittyy myös se harmittava puoli, että ne useinmiten unohtuvat. Toivottavasti kuitenkin joku pieni murunen niistä jää alitajuntaan ja pulpahtavat sieltä pinnalle tarvittaessa.

Onko teillä samanlaisia ajatuksia ahaa-elämyksistä?

Noora ja Kultainen Heppa

Kultainen poni -blogia pitävän Nooran kanssa on tullut pidettyä yhteyttä viestien avulla blogimaailman ulkopuolellakin. Sitten kun Simppa muutti minulle, tuli puheeksi, että se muistuttaa kovasti Nooran edesmennyttä Goldya. Tottahan Nooran pitäisi sitä siis tulla katsomaan!

Sunnuntaina Noora sitten saapui. Välimatkaa on parin tunnin automatkan verran.

Ensireaktio Nooralta oli, että näyttääpä se isolta. Siihen olikin pakko todeta, että Simppa on kyllä vähän ylikasvanut poni. Parilla eri mittavälineellä olen sen nyt mitannut ja saanut tulokseksi aina saman, 154 cm! Se on vaan jotenkin niin ponimaisen näköinen, että ensimmäiseksi siitä tulee poni mieleen. Selästä käsin se ei kyllä ponilta tunnukaan isoine liikkeineen.

Nähtiin siis Nooran kanssa ihan livenä ekaa kertaa, mutta oli ihan sellainen tunne kuin oltaisiin kauankin oltu kavereita. Noora on tasan saman kokoinen kuin minä, joten siinäkin mielessä oli hauska nähdä Noora Simpan selässä.

Ratsastin ensin hiukan itse. Simppa oli aika villillä päällä ja heitteli päätään ja parit pikku pukitkin. Hetken toilailtuaan se kuitenkin tyyntyi.

Alkuverkkaa (vähän etupainoisena mennään)

Simppa keskittyy.

Hetkellinen kiva työntö takajaloilla.

Simppa vetää myös hetkittäin vatsaa sisälle :)

Alkuverkkaa laukassa.

Tässä näkyy syy, miksi Simppa takoo aika paljon. Askeleet on tosi isot ja yliastunta suuri, mikä tavallaan on tietysti hyvä. Lavat pitäisi kuitenkin saada ylös ja etujalat pyörähtämään nopeammin pois edestä. Toivon että tähän saadan apua mm. kengityksestä.

Simppa osaa hyvin venyttää eteen-alas. Tästä olen tosi iloinen. Kun antaa pitkät ohjat niin se tosiaan hakee alas, kohti kuolainta.

Sitten olikin Nooran vuoro kiivetä selkään. Hän oli hetken aivan ymmällään, kun poni toimi niin erilailla kuin hänen oma Leonsa. Simppahan on sellainen (kuten jossain kirjoituksessa mainitsinkin), että se tykkää kulkea aluksi ihan väärinpäin kamelityyliin, erityisesti jos vain ottaa ohjat vakaalle, melko napakalle tuntumalle. Simppa haluaa kevyen otteen ja elävän kuolaimen ja paljon jalkaa.

Hetken päästä Nooralla välähti ja homma alkoi sujua mukavasti. Olipa hauska nähdä itseni kokoinen ratsastaja Simpan selässä. Heppahan näytti melkein isolta!

Noora näytti oikein nautiskelevan ja Simppa oli oikein tyytyväisen näköinen. Lopuksi Noora kokeili miten Simppa lisää, ja vautsivau, sieltähän ojentui etujalat oikein hienosti ihan pienellä pyytämisellä! Tuli ihan sellainen olo, että tuossa ponissahan on potentiaalia!

Käytiin vielä pienellä maastokävelyllä, pellolla hiukan kuvaamassa ja tiellä. Simppa pörisi arabityyliinsa ja Nooraa nauratti. Hänenkään mielestä Simppa ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään vaaralliselta, vaikka se hiukan arabielkeitä esittelikin silmänmuljahduksineen.

Nooran mielestä Simppa oli todella kiva poni eikä ollenkaan niin raaka, kuin iän perusteella voisi ajatella. Jos kuskin hymystä voi jotain päätellä, niin luulen että Simppa sai taas uuden ihailijan!

Olipa hauska vierailu!

Noora hakee asetuksia. Hetken ihmettelyn jälkeen Simppa alkoi toimia mukavasti.

Nappuloiden testausta.

Jeee, ihana pehmeä laukka!

Simppa venyyyyyy....

Laukka pyöri kivasti.

Ihana kultainen, kaikkien tätien suosikki! (Noora ei kuitenkaan ole vielä täti).

Iloinen ratsastaja ja tyytyväinen heppa.

Vielä loppuraveja kivassa tasapainossa.

Ja käytiin vielä pienellä maastolenkillä, missä Simppa esitteli pörisemistaitojaan.

Kultainen kuva-arvoitus

Tässä teille pieni kuva-arvoitus! Poni on selkeästi kultainen, mutta kuka on selässä? Ja mikä poni on kyseessä? Koska kuva on otettu ja missä?

Kuka arvaa?

PS. Jatkojuttua seuraa!