Noora ja Kultainen Heppa

Kultainen poni -blogia pitävän Nooran kanssa on tullut pidettyä yhteyttä viestien avulla blogimaailman ulkopuolellakin. Sitten kun Simppa muutti minulle, tuli puheeksi, että se muistuttaa kovasti Nooran edesmennyttä Goldya. Tottahan Nooran pitäisi sitä siis tulla katsomaan!

Sunnuntaina Noora sitten saapui. Välimatkaa on parin tunnin automatkan verran.

Ensireaktio Nooralta oli, että näyttääpä se isolta. Siihen olikin pakko todeta, että Simppa on kyllä vähän ylikasvanut poni. Parilla eri mittavälineellä olen sen nyt mitannut ja saanut tulokseksi aina saman, 154 cm! Se on vaan jotenkin niin ponimaisen näköinen, että ensimmäiseksi siitä tulee poni mieleen. Selästä käsin se ei kyllä ponilta tunnukaan isoine liikkeineen.

Nähtiin siis Nooran kanssa ihan livenä ekaa kertaa, mutta oli ihan sellainen tunne kuin oltaisiin kauankin oltu kavereita. Noora on tasan saman kokoinen kuin minä, joten siinäkin mielessä oli hauska nähdä Noora Simpan selässä.

Ratsastin ensin hiukan itse. Simppa oli aika villillä päällä ja heitteli päätään ja parit pikku pukitkin. Hetken toilailtuaan se kuitenkin tyyntyi.

Alkuverkkaa (vähän etupainoisena mennään)

Simppa keskittyy.

Hetkellinen kiva työntö takajaloilla.

Simppa vetää myös hetkittäin vatsaa sisälle :)

Alkuverkkaa laukassa.

Tässä näkyy syy, miksi Simppa takoo aika paljon. Askeleet on tosi isot ja yliastunta suuri, mikä tavallaan on tietysti hyvä. Lavat pitäisi kuitenkin saada ylös ja etujalat pyörähtämään nopeammin pois edestä. Toivon että tähän saadan apua mm. kengityksestä.

Simppa osaa hyvin venyttää eteen-alas. Tästä olen tosi iloinen. Kun antaa pitkät ohjat niin se tosiaan hakee alas, kohti kuolainta.

Sitten olikin Nooran vuoro kiivetä selkään. Hän oli hetken aivan ymmällään, kun poni toimi niin erilailla kuin hänen oma Leonsa. Simppahan on sellainen (kuten jossain kirjoituksessa mainitsinkin), että se tykkää kulkea aluksi ihan väärinpäin kamelityyliin, erityisesti jos vain ottaa ohjat vakaalle, melko napakalle tuntumalle. Simppa haluaa kevyen otteen ja elävän kuolaimen ja paljon jalkaa.

Hetken päästä Nooralla välähti ja homma alkoi sujua mukavasti. Olipa hauska nähdä itseni kokoinen ratsastaja Simpan selässä. Heppahan näytti melkein isolta!

Noora näytti oikein nautiskelevan ja Simppa oli oikein tyytyväisen näköinen. Lopuksi Noora kokeili miten Simppa lisää, ja vautsivau, sieltähän ojentui etujalat oikein hienosti ihan pienellä pyytämisellä! Tuli ihan sellainen olo, että tuossa ponissahan on potentiaalia!

Käytiin vielä pienellä maastokävelyllä, pellolla hiukan kuvaamassa ja tiellä. Simppa pörisi arabityyliinsa ja Nooraa nauratti. Hänenkään mielestä Simppa ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään vaaralliselta, vaikka se hiukan arabielkeitä esittelikin silmänmuljahduksineen.

Nooran mielestä Simppa oli todella kiva poni eikä ollenkaan niin raaka, kuin iän perusteella voisi ajatella. Jos kuskin hymystä voi jotain päätellä, niin luulen että Simppa sai taas uuden ihailijan!

Olipa hauska vierailu!

Noora hakee asetuksia. Hetken ihmettelyn jälkeen Simppa alkoi toimia mukavasti.

Nappuloiden testausta.

Jeee, ihana pehmeä laukka!

Simppa venyyyyyy....

Laukka pyöri kivasti.

Ihana kultainen, kaikkien tätien suosikki! (Noora ei kuitenkaan ole vielä täti).

Iloinen ratsastaja ja tyytyväinen heppa.

Vielä loppuraveja kivassa tasapainossa.

Ja käytiin vielä pienellä maastolenkillä, missä Simppa esitteli pörisemistaitojaan.

Kultainen kuva-arvoitus

Tässä teille pieni kuva-arvoitus! Poni on selkeästi kultainen, mutta kuka on selässä? Ja mikä poni on kyseessä? Koska kuva on otettu ja missä?

Kuka arvaa?

PS. Jatkojuttua seuraa!

Söpöstelykuvia ja hiukan ratsastustakin

Simpan kanssa on taas vaihtelevasti maastoiltu ja ratsastettu maneesissa koulupiiperrystä. Keskiviikkona Simppa tuntui todella hyvältä ja olin ihan fiiliksessä.
Torstaina käytiin taas maastossa kaverin kanssa, Frida ratsasti, mä olin koiran kanssa ja kaveri tuli ruunansa kanssa. Mukavaa.
Tänään oli valmennus. Plaah, tänään ei sujunutkaan sitten mikään. Joskus vain tuntuu siltä, että koko homma lähtee liikkeelle ihan väärin. Tämä oli yksi niistä kerroista, Mä ratsastin surkeasti, kädet taas missä lie ja jalat sojotti, auta armias. Simppa oli ihan Mato Matala, kiumurteli ja oli hidas pohkeelle. Loppua kohti ehkä hiukan petrattiin, mutta ei todellakaan jäänyt mikään huippufiilis. Frida, joka otti kuvia (kiitos muruseni), sanoi, ettei se kuitenkaan niin pahalta näyttänyt.
Tässä nyt iso pläjäys poseeraus- ja Simpan söpöstelykuvia, ne olivat parasta antia tältä päivältä. Simppa on niin nätti. Joitain ratsastuskuvia lopussa.
No, lohduttaudun sillä että näitä huonompia kertoja on kaikilla joskus. Leuka ylös kohti uusia pettymyksiä, ehehehe.
Huomenna taas maastoilemaan. Me otetaan Simpan kanssa lunkisti eikä turhia stressata!

Simppa kuuntelee jotain ääntä maneesin ulkopuolella.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jos ei muuten suju, niin ainakin värit sointuvat yhteen. 

Ja tässä sitä vääntöä.

Valmentaja-Maija yrittää parhaansa, mutta täti on vaan tumpelo.

Mut mitämitä, näyttää kuin heppu ois hoikentunut??

Takajalkoja sentään pikkusen alle.

Kiitos, ihanainen hepoliini.

Niin söpöliini.

Sekalaista settiä

Viikon kootut kuulumiset jälleen!

Lauantaina poni pääsi karvoistansa. Suhtaudun klippaukseen yleisesti ottaen hiukan nuivasti, mutta nyt ajattelin, että karvaa on sen verran, että menkööt, Nyt heppa on ollut säännöllisessä treenissä ja hikihän siinä pukkaa tulemaan kun hommiin joutuu.

Mun tallikaveri auttoi klippauksessa, onneksi, en ole nimittäin koskaan ennen klipannut.

Simpan karvaa...näistähän vois kehrätä vaikka lankaa!

Simppa suhtautui klippaamiseen kuten kaikkeen muuhunkin, lunkisti! Hiukan se ihmetteli ja värisi, mutta seisoi paikoillaan kuin tatti. Karvaa tuli valtava kasa! Poni muuttui hassun kimomaisen väriseksi. Ei se nyt mikään kauheen kaunis ilmestys ole puolikaljuna, mutta kuivumisongelma poistui. Ja onneksi nyt on luvattu lämpimiä ilmoja. Tänäänkin oli +8 astetta, huippua!

Kaljuuntunut Simppa tähyilee kaukaisuuteen.

Fridakin kävi ratsastamassa.

Maanantaina käytiin Simpan kanssa kahdestaan pitkällä maastolenkillä. Heppa oli todella kiltisti, ainoastaan pressulla peitelty puupino pelotti ja Sippa laittoi arabipörinän päälle. Ravailtiin ja laukkailtiin, käytiin metsäpoluilla ja kiipeämässä mäkiä. Todella kivaa. Yritän kasvattaa sen kuntoa, ja mikäs parempaa jumppaa kuin metsäiset ylämäet.

Simppa on tosi luotettavan oloinen maastokaveri ja vaikka olin sen kanssa ekaa kertaa ilman hevosseuraa, ei kertaakaan edes jännittänyt. Se on kyllä hereillä ja katselee kovasti kaikkea, mutta menee reippaasti eikä kyseenalaista mitään pyyntöjä.

Umpihangessa tarpomassa.

Poni sai myös hiukan kevätmuotia....täytyyhän sitä nyt jotain uutta olla! Eikös oo ihana tuo huopa?!

PS. Tuo uusi banneri (omatekemä, ei varmaan ylläri) on sanalla sanoen korni. Yrittäkää kestää. Parempia kyhäelmiä otetaan vastaan enemmän kuin mielellään! Valitettavasti kuvien taso on viime aikoina ollut niin huono, että eipä niistä oikein mitään saa, mutta aina voi toivoa...tässä sähköposti-osoite, varmuuden vuoksi: hastgumma@gmail.com

Simppelisti parhautta

Mukavia, ihania, tavallisia päiviä Simpan kanssa.

Sunnuntaina käytiin taas maastossa, puolitoista tuntia käveltiin kaverin kanssa. En voisi olla tyytyväisempi hevoseen, se oli pirteä, mutta käyttäytyi aivan moitteettomasti. Simppa haluaa mieluiten kulkea edessä ja se oikein imee eteenpäin. Sen käynti on kyllä täysin hevosmaista ja isoa.
Tallireissulla kuluikin kuusi tuntia, kun katselin tallillamme järjestettyä kouluratsastusklinikkaa.

Viime perjantaina  Simppa tuntui väsyneeltä ja arvelin että se oli mennyt hiukan jumiin keskiviikon estetreeneistä (joissa oli kuskina eräs nuori nainen), sillä se ei ole vähään aikaan hypännyt. Tilattiin sille jo hierojakin,joka tosin pääsee vasta kuun puolessa välissä.

Viikonlopun maastokavelyt olivat palauttaneet ponin taas pirteäksi ja se olikin maanantaina oikein mukava. Palkitsen sitä edelleen ruhtinaallisesti heti kun tulee hyvä pätkä ja tunnen että poni kantaa.
Otin myös alaturpiksen pois ja löysäsin ja alensin hiukan turpahihnaa ja sekin tuntui rentouttavan heppaa ja erityisesti sen alaleukaa. Tämä saman ilmiön huomasin myös Lotalla aikoinaan. Olkoonkin että alkuratsastuksessa aukoilee hiukan suuta. Se loppui sitten kun poni hyväksyi tuntuman.

Tiistaina Simpalla oli täysin vapaa, kun maneesi oli koko illan varattu estetreeneihin.

Keskiviikkona puursimme taas maneesissa ja tuli monia kivoja hetkiä. Simppa on ruvennut tarjoamaan enemmän ja enemmän, harjoittelimme sulkutaivutusta ja Simppa olikin ihan tohkeissaan ja höpsötteli sinne tänne.

Tänään eli torstaina mulla oli vapaa aamupäivä ja lähdimme maastoon ystäväni kanssa, jonka hevonen on sairaslomalla. Eli käyntiä vaan mentiin, mutta oli niin mukavaa, ihana ilma ja reipas heppa. Tunnin lenkin jälkeen menin vielä kentällä ihan kunnolla ravia ja laukkaa, Simppa oli SUPER! Kentällä oli juuri sopivasti lunta ja poni nosteli jalkojaa ja käytti selkäänsä hienosti, oli kuolaimella ja pohkeen edessä. Ei se ole maneesissa ikinä vielä noin hyvältä ja tarmokkaalta tuntunut. Hikikin tuli.

Huomenna perjantaina on valmennus aamulla, lauantaina oli aikomus klipata heppa ja kenties taas maastoilla. Sunnuntaiksikin on varattu valmennus.

Simpan kanssa kaikki on niin ihanan simppeliä.

Talven parhaita hetkiä.

Maasto-onnea!

Miten voikin tulla niin onnelliseksi maastolenkistä!

Käytiin tänään tunnin lenkillä, ihan ekaa kertaa Simpan kanssa. Aikaisemmin on yritetty, mutta tilsojen takia jouduttu kääntymään takas melkein samantien. Lumen alla kun on jäätä, niin heppa meinas tehdä ihan totaalisen spagaatin.

Onnellinen täti.

Tänään ruuvasin Simpan kenkiin kiinni Polarpadit ja hyvin tuntui toimivan. Hokkeja löytyy joka jalasta kuusi kappaletta, ne kyllä pitää kunhan ei tule tilsoja.

Simpalla oli kiire ja ärsytti kun kaveria piti odottaa.

Simppakin oli aivan innoissaan! Mentiin kyllä vaan käyntiä kun mukana oli kävelyheppa ja muutenkin halusin hiukan testata miten se käyttäytyy uusissa maisemissa. Simpalla on tosi vetävä askel ja se olisi kyllä mieluusti mennyt vähän kovempaakin.

Jee!

Eilen Simppa pääsi solariumia kokeilemaan. Tuntui nauttivan lämmöstä.

Voi että tuli pirteä ja hyvä mieli, kun pääsi hiukan maastoon. Tätä tehdään kyllä jatkossa enemmän! 

Solarium-Simppa

George Morris -kädet

Capital & Co -blogissa oli kirjoitus maailmankuulusta, teräväsanaisesta valmentajasta, äijänkäppänästä nimeltä George Morris. Olen ennenkin Morrisin ratsastusta videolta katsoessani saanut isoja ahaa-elämyksiä, mutta tapani mukaan unohtanut ne sittemmin.

Tämä ei ole ehkä paras kuva Morrisin käsistä, hän korostaa suoraa linjaa käsien ja ohjien välillä. Mutta ainakin videoista sää hyvän käsityksen asiasta.

Eilen lähdin kuitenkin ratsastamaan Morrisin opit mielessä. Erityisesti se käsi. Käsi, käsi, käsi.
Huomasin taas nimittäin noista viime postauksen kuvista, miten kaamelta käteni näyttää. Lukittu alas, reisillä, ohja liian pitkä. Hyi. Ihmekös poni hiukan vastustelee.

Tämä poni nimittäin on sellainen, joka mieluusti kulkee tooodella pää pystyssä aluksi. Oireyhtymään kuuluu myös alas laskettu selkä ja kameliravi, oikein autiomaan arabin tapaan. Pouni ei kuulu kategoriaan Coco et kumppanit, jotka ovat kauniissa muodossa ihan itsestään, kunhan vain ohjat nappaa käteen. Toki senkin pään saa alas vippaskonsteilla, mutta jotenkin siitä tulee sitten sellaista vänkäämistä, välillä poni antaa periksi, mutta usein pyrkii myös pois kuolaimelta.
Tämähän on varmaan ilmiselvä asia monelle, mutta itse huomaan aina seilaavani näiden asioiden parissa, kuin lastu vuorovedessä, eestaas.

No, pitkän alkupuheen jälkeen: eilen onnistuin pitämään George Morris -kädet! Tai ainakin jotain siihen suuntaan.

Ohja ainakin 10 senttiä normia lyhyempi, kädet saman verran edempänä ja ylempänä, mutta aika lähellä harjaa. Nojasin polvillani satulan polvitoppauksiin ja keventelin. Jalkakin pysyi ihmeen paikoillaan.
Simppa oli todella hömppä aluksi, sätkyili ja oli lentoon lähdössä, pukittikin kerran, mutta oloni oli tässä asennossa hyvin vakaa. Keskityin ratsastamaan teitä ja tahtia. Näytti varmasti aivan kamalalta, mutta who cares. Kuvittelin olevani George Morris (saa nauraa).

Noin kymmenen minuuttia  (no joo, ehkä hiukan enemmän) ja sitten poni oli kuolaimella ja myotäsi niskasta kauniisti, Takapää toimi ja mun kädet....ne oli oikeassa paikassa, kannettuna ja tarpeeksi edessä ja tuntuma oli ihanan tasainen. Ratsastin, nautiskelin ja tasaisin väliajoin muistin kiittää pounia aidosti. 

Voiko olla mukavampaa tapaa viettää räntäistä, pimeää tiistai-iltaa!

Hikinen Simppa.