Hevonen numero 21, I´m in love!

Pikainen hehkutus tässä kiireen keskellä. Kävimme juuri katsomassa yhtä heppaa, ja sitten se tapahtui: jysähti! Rakkautta ensi silmäyksellä.
Olin oikeastaan rakastunut hevoseen jo myynti-ilmoituksen perusteella, käsitys vahvistui kun näin hevosen. Aavistelin, että tässä se nyt on ja viisi minuuttia selässä vahvisti asian. Sama fiilis kuin Lotan selässä, tätä haluan lisää!
Ratsastin kentällä, hevosella hirveät tilsat ja valtavasti energiaa, kenttä kalteva, joten hiukan hirvitti, että mennäänkö nurin. Pakko oli kuitenkin vaan yrittää.
Viimeistään laukka vahvisti asian, tämän haluan. Siis mikä laukka! Olen aivan sanaton.
Hevonen on toki nuori ja raaka, mutta siinä on tosiaan sitä jotain. Oih, olen aivan täpinöissäni.
Taas jännitän ostotarkastusta, sen pitäisi olla ensi viikolla jonain päivänä. HUI!
Miten tässä pystyy nyt ajattelemaan mitään muuta? Peukkuja, please. Varpaatkin saa nostaa!
Niin tekis mieli laittaa tähän kuvia ja videota, mutta ei, en laita, en uskalla vielä. Iiks ja kääks!

Harmin paikka, etsintä jatkuu

Valitettavasti tuo mukava tamma ei sitten meille tulekaan. Tämä päätös syntyi saamani lisäinformaation takia onneksi jo hieman ennen ostotarkastusta. Harmillista. En tästä tapauksesta halua sen enempää kertoa, ymmärrätte varmaan.
Eli etsintä jatkuu. Ihmeellistä kyllä, ei tämä nyt kuitenkaan niin koville ottanut. Kyllä se oikea sitten löytyy, kun on sen aika.
Se ainakin varmistui itselleni, että todellakin haluan hevosen. En nimittäin ole pitkään aikaan ollut yhtä hyvällä tuulella kuin niinä muutamana päivänä, kun suunnittelin tulevaa uuden hevosen kanssa ja kävin tallilla varaamassa tallipaikkaa, mietin varusteita ja edessä olevia valmennustunteja ja ihania maastoja. Hevosihminen on ainainen hullu optimisti!

Suloinen sottapyttyprinsessa

Käytiin katsomassa tammaa (niin, tamma se on) viikonloppuna. Se oli lepäillyt, sillä tallilla oli virusta ja yskää, sekä jalkojen turvottelua ja lääkäri määrännyt viikon lepoa. Käytiinkin vain hiukan moikkaamassa, harjaamassa ja tsekkailemassa varusteiden sopimista. Tämä on kyllä jonkin verran Lottaa isompi, joten osa loimista menee uusiksi, varmaan myöskin suitset ja satulakin. Joitain varusteita tulee hevosen mukana, mutta kaikenlaista täytynee kuitenkin ostaa.

Virtaa kuulemma on riittänyt ja tarhassa on riehuttu ja leikitty. Huomattiin, että kyseessä onkin  sottapyttylapsi, varsinainen prinsessa joka tykkää piehtaroida hiekassa ja maatakin siellä, hinkata oikein päätään maahan. Hiekkaa oli korvissa saakka. Sateella löytää kuulemma aina mutakohdat, minne mennä. Jippii :). Vähän toista kuin Lotta, joka piehtaroi vain kesäkuumalla ja loimi oli aina puhdas.

Neidillä olisi ollut vauhti päällä, mutta erittäin kiltisti käveli vierellä, kun menimme hiukan kävelylle. Herkästi kuunteli, kun vähän pysähdeltiin, peruuteltiin ja vaihdettiin kävelyn tahtia. Ja rapsutukset ovat tämän mielestä aivan ihania, silmät kiinni nautti, kun päätä rapsuteltiin. Niin lutunen!

Huh, nyt pää kylmänä, sillä edessä on vielä lääkärintarkastus. Perjantaihin saakka pitää odottaa. Jos kaikki on hyvin niin tamma matkaa uuteen kotiin lauantaina aamupäivällä.

Jännittyneisiin kuulumisiin!

Voisiko 16. kerta toden sanoa?

Nyt hiukan jännittää. 

Koeratsastuksella numero 16 tapasimme mukavan hevosen. Lähdimme oikeastaan katsomaan yhtä toista, mutta kun tämä oli samalla suunnalla, niin päätimme katsoa sen samalla. Hinta oli hiukan yli budjetin, mutta sillä rajalla, että kannatti mennä katsomaan kuitenkin.

Ensivaikutelma oli ihan kiva ja ratsastuskin ihan ok. En kuitenkaan ihan syttynyt, vaikka hevosessa oli periaatteessa kaikki kohdallaan.

Näytin kyseisen hevosen koeratsastusvideoita valmentajalle. Maija on tyrmännyt lähes kaikki muut, mutta tämä jopa kelpasi! Ei paha!

Viime viikonloppuna käytiin uudestaan katsomassa heppaa, ja sitten tuli olo, että tässä se voisi olla! Positiivisen oloinen, vähän höpsö välillä, mutta sympaattisella tavalla. Ja niin järkevä. Ihan kivan näköinen, mutta ei mikään hurja katseiden kääntäjä. Kiva kunnon ratsuhevosen rakenne, ei mikään ihan ruikku. Sopiva koko myös minua pidemmälle tyttärelleni, muttei liian iso minulle.

Pieni maastolenkkikin tehtiin kovassa tuulessa, eikä singottu mihinkään. Yksin lähti pihasta ilman vastalauseita. Jaloissa singahtelevat ja haukkuvat koirat, lentävät lehdet, viereisessä tarhassa laukkaavat hevoset...mikään ei hetkauttanut tätä nuorta hevosen alkua. Sen sijaan menohaluja oli kyllä kovasti ja laukka houkutti niin että piti hiukan hypähdellä aina välillä :)

Yön yli mietittyäni tein tarjouksen, se meni läpi, ja tässä sitä nyt ollaan! Jos ostotarkastuksessa kaikki on ok, niin hevonen muuttaa meille. Nyt täytyy jaksaa odottaa puolitoista viikkoa. Tallissa oli joku pikku viruksen poikanen ja yskää, joten heppa saa ensin levätä ja odotamme että se on valmis ostotarkastukseen ja siirtymään (toivottavasti) terveenä uuteen kotiin.

Nyt peukut pystyyn, että kaikki sujuu hyvin!

Seikkailuja hevoskaupan maailmassa

Voi poijjaat! Tiedättekö millainen hevonen on tavallinen hevonen? Taikka kuinka iso on semmoinen hevonen, joka on normikorkea?
Entäs ostaisitteko hevosen josta sanotaan, että "se on parempi kentällä, pysähtyy metsässä". Eikä mitään muuta. Tai että se on pieni hevonen nimeltä Poju (nimi muutettu). Ja sitten kysytään että kiinnostaisiko tulla katsomaan? Välimatkaa noin 400 kilometriä. Hmmmm...hiukan vaikea sanoa.

Olen aika turhautunut. Olen nyt jumittunut siihen tilaan, jossa ei jaksa oikein edes miettiä näitä hevosia. Ja toisaalta ne pyörivät päässä joka hetki.

Tässä on törmännyt kaikenlaiseen. Semmoinenkin on mielenkiintoista, että sanotaan ettei turhia kyselyjä. Taikka se, että videoita lähetetään vain jos on oikeasti kiinnostunut.
Mistä peijakkaasta voin tietää, olenko oikeasti kiinnostunut hevosesta, josta tiedän vain että se on suloinen ja kiltti mutta saattaa tehdä omiaan. Turhia ei saa kysellä. Koko, säkä, kuva, nimi...nehän nyt ovat sivuseikkoja tuoda esille myyjän omasta aloitteesta.

Näinä älypuhelinten päivinä näyttää videon lähettäminenkin hämmästyttävän vaikealta. Tosiostaja tulee paikalle katsomaan. Totta, mutta tosiostajalla ei oikein ole aikaa ja halua kiertää katsomassa kaikkia mahdollisia Suomen hevosia, että jotain pikku esivalintaa tässä nyt olisi kiva tehdä.

Anteeksi jos kuullostan sarkastiselta. Huumori tässä alkaa loppua. Ja joku vielä kuvittelee että on kiva käydä ilmaiseksi ratsastamassa hevosia. Ostaja onkin pelkkä kavionpotkija.

No, liioittelen hieman, myönnän. Erittäin paljon olen törmännyt myös asiallisiin ilmoituksiin, lisätietojen antajiin ja fiksuihin hevosten esittelijöihin. Kiitos heille!

Muutamassa tapauksessa olen havahtunut siihen, että roolit ovatkin kääntyneet jotenkin väärin päin. Ostaja joutuu oikein anelemaan, että saisiko sitä heppaa nyt sitten tulla katsomaan, löytyisikö myyjältä mahdollisesti aikaa puoli tuntia joskus parin viikon sisällä? Olen tullut siihen tulokseen, että moni ei oikeasti edes halua myydä hevostaan. Miksi sitten ilmoitus? Ehkäpä hevosta ei oikein olisi varaa pitää, tai aikaa hoitaa. Mutta ei sitä oikein raaskisi myydäkään. Helpointa sitten on, kun ei oikein vastaakaan niihin ostajan kiusallisiin kysymyksiin. Kun myyjällä on kokoajan niin kiirekin.

Tähän mennessä olen kokeillut 14 hevosta.  Niistä on moni ollut kivoja, pari tosi kivaa, osa mitäänsanomattomia ja muutama kerrassaan huvittava tapaus. Yhtään kahjoa tai pelottavaa ei ole tullut vastaan. Muutama kiinnostava hevonen on myös myyty suoraan nenän edestä.

Olen katsellut myös myytäviä Virossa, Latviassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Britanniassa. Kuljetuskustannukset ovat kuitenkin melko kohtuullisia, mutta ongelma on tietysti koeratsastus. Olen vakaasti päättänyt, etten osta sikaa säkissä, mutta hiukan sellainen hevosen tilaaminen alkaa houkuttaa. Kuinka kätevää, se tuotaisiin tallin pihalle, ja hups, minulla olisi hevonen. Juuri sellainen, jonka haluaisin. Ainakin teoriassa.

Ongelma nimittäin on se, että Suomessa on kuitenkin melko pienet hevosmarkkinat. Tarjolla on poneja, tai suuria hevosia. Pientä koulupainotteista hevosta, joka olisi potentiaalisesti myös maastovarma, on tosi vaikea löytää. Itse asiassa, jos minulla ei olisi ollut Lottaa, ajattelisin, että sellainen on ylipäätänsä oman mielikuvitukseni tuote, ei semmoisia ole olemassakaan.

Minulla on videoita kaikista koeratsastuksista ja istuskelen iltaisin katsomassa niitä ja surkuttelemassa. Ja samalla nauran itselleni. Jos ihmisen suurin ongelma on se, ettei löydä sopivaa hevosta, ovat asiat kyllä aika hyvin!

Täydellisen hevosen metsästystä

Täällä sitä istutaan autossa ja odotellaan erään talllin ulkopuolella. Takana on satoja kilometrejä, edessä saman verran. Hevosia on koeratsastettu jo 11 kappaletta, kolmena viikoloppuna. Melko rankkaa.

Voi että on vaikeata löytää sellaista hevosta, jota etsin. Olen löytänyt monta mukavaa, mutta se jokin pieni asia puuttuu. Olen itsekin miettinyt, että mikä se juttu oikein on. Haenko jotenkin alitajunnassani Lottaa? Enkö pysty hyväksymään sitä, että sellaista ei ole?

Tänään tajusin, että ei se niin ole. Haen vain samanlaisella työmoraalilla varustettua hevosta. Sellaista työmyyrää, joka haluaa tehdä, joka haluaa miellyttää. Sellaista, joka kyselee, että mitäs seuraavaksi ja sanoo että kato, kyllä mä osaan, kun vaan pyydät oikein.

Se oli se asia, johon Lotassa ihastuin. Yhden suloisen pikku työmyyrän jo löysin ja melkein ostinkin. Sillä oli kuitenkin pikku kremppaa, ja järjen ääni (lue:mieheni ääni) voitti onneksi. Useita ihan kivoja ja oikeinkin kivoja olen myös kokeillut. Jos olisin ostamassa ensimmäistä hevosta, ehkä niistä joku olisi tarttunut jo mukaani. Suloisia hevosia, mutta jokin puuttuu. Sellainen sisäinen palo.

Täytyy kyllä sanoa, että syynä voi olla myöskin uusi tuttavuus: pari kertaa olen nyt käynyt sellaisen hevosen selässä, jonka jälkeen kaikki muut hevoset tuntuvat melko mitään sanomattomilta. Tämä lipizza-herra on juurikin sellainen työmyyrä, ei ihan helppo, mutta sellaista tulen paloa ja potentiaalia siinä on, että ei jätä kylmäksi. Herralta sujuu kokoaminen ja moottori hyrrää. Melkoinen pakkaus. Katsotaan josko tämän herran kanssa olisi enemmänkin yhteistyötä jatkossa.

Eli siinä vastauksia lukijoille, jotka ovat kovasti kyselleet että joko sellainen oikea on löytynyt. Ei vielä ole.

Oikein ihmettelen itsekin, miten krantuksi olen tullut. Toisaalta tiedän, että jos en löydä sellaista hevosta, joka sykähdyttää, ei motivaatio välttämättä pysy sellaisina pahimpina, mustimpina aikoina, kun tallilla rämmitään kurassa ja väsyttää.

Lotta sykähdytti minua joka päivä. Olen varma että jokin muukin hevonen tulee vielä sykähdyttämään ja haluan odottaa sitä tunnetta, vaikka se veisi vähän kauemminkin.

Hevosia unissakin

Pang, mikä hevoskuume on nyt meikäläiseen iskenyt. Täytyy rehellisesti sanoa, että hevoset ovat nyt mielessä päivin ja öin. Nimittäin ilmoitusten hevoset.
Ajattelin ensin ihan vakavasti, että olisin talven ilman hevosta. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että alan katsella omaa.

Ratsastettavia on kyllä riittänyt. Jostain niitä aina pulpahtaa. Kivoja hevosia, kivoja omistajia. Mutta,,,no tiedätte kyllä, ei tarvitse selittää enempää. Täti tarvii oman mussukan.

Seuraava pulma onkin se, mistä löytyisi se ihana, 6-10 -vuotias tamma tai ruuna, jolla on pilkettä silmässä ja järkeä päässä. Koko saisi olla sellainen 155-160 senttiä. Kiva värikään ei olisi pahitteeksi. Jostain syystä olen nyt aivan heikkona kimoihin. Myös tumma rautias olisi kiva ja tietysti ruunikko merkeillä. Selviöhän on vielä se, että hevosen täytyy olla terve. Suomenhevosiakin mietin, mutta enemmän ovat mieleeni Lotan tyyppiset pikku pv:t, joissa on ripaus arabia tai vaikkapa poni-hevosristeytykset.

Ihan helppoa se ei ole. Olen katsonut valehtematta jokaisen ilmoituksen mitä netissä on. Yritän rajata kylmästi pois kaikki liian suuret, liian pienet, liian kalliit, liian vanhat, liian nuoret.

Paljon on hyviä ilmoituksia, joissa kerrotaan hevosesta olennainen, joissa on kuva ja parhaassa tapauksessa videolinkkikin. Kaikkein hienointa on jos linkin takaa löytyy filminpätkä jossa hevonen a) näkyy suurempana kuin kärpänen b) esitetty myös siirtymiä c) video on pidempi kuin kaksi sekuntia.

Valitettavasti markkinoilla on vielä enemmän ilmoituksia, joista ei selviä mitään. Aika rasittavaa nyhtää tietoa pinseteillä murunen kerrallaan, hitaasti...

No, huomenna koittaa jännä päivä, menemme Fridan kanssa katsomaan paria hevosta. Tästä se alkaa! Olen kyllä vakuuttunut siitä, että etsimisessä voi mennä kauankin. Toista hevosta kun ostaa, niin on jo huomattavasti krantumpi. Kihara otsatukka ei ehkä paina valinnassa ihan saman verran kuin ekalla kerralla...

Olikohan nää ne kuuluisat viimeiset sanat? Huomenna tulen kotiin silmät onnesta loistaen, rakastuneena jalkavaivaiseen, hankalaan tapaukseen, jolla vain on niin ihanat silmät....